Katarina Baer ja Kalle Koponen: Kiinan suurin harppaus

baerKiina on ajan keskeisimpiä puheenaiheita Kiinan talouden, ihmisoikeuksien sekä poliittisen ja sotilaallisen vaikutusvallan nousun myötä. Kiina on tietenkin ajankohtainen myös siksi, että se on koronaepidemian alkupiste.

Kirjan kirkoittajat, toimittaja Katarina Baer ja valokuvaaja Kalle Koponen, olivat Kiinassa koronaepidemian aikana ja poistuivat maasta samana päivänä kun Wuhan suljettiin. Kirjassa seurataan kolmen kiinalaisen elämää koronakevään aikana.

Korona on kirjassa vahvassa roolissa, mutta kirja kertoo kiinalaisesta yhteiskunnasta ja sen muutoksesta laajemminkin.

Koronan osalta kirjan perusviesti on se, että diktatuuri kykeni tekemään tehokkaasti massiivisia ja nopeita liikkeitä, joilla epidemia saatiin hallintaan. Aluksi korona kuitenkin kiellettiin ja sitä peiteltiin. Kiusalliset totuuden puhujat vaiennettiin.

Koronankin kannalta olennaista oli Kiinan rakentama nykyaikaista teknologiaa hyödyntävä valvontakoneisto. Käytössä on miljoonia valvontakameroita, erilaisia kännykkäsovelluksia, kasvontunnistusteknologiaa ja työntekijöiden aivotoimintaa mittaavia sensoreita.

Tietosuojaa ja yksityisyyden suojaa ei käytännössä ole. Teknologia-avusteinen tehokas järjestelmä löytää ja rankaisee rikkomusten tekijät nopeasti. Mediaa, myös sosiaalista mediaa, suitsitaan voimakkaasti. Järjestelmän tavoite on pitää kansa kurissa ja nuhteessa.

Mittavin hanke on kansalaisten ”luottoluokitusjärjestelmä” (Social Credit System), joka laajasti dataa hyödyntämällä luokittelee kansalaisia heidän luotettavuutensa perusteella. Järjestelmä on eräänlainen musta lista, jolla ei toivottu käyttäytyminen johtaa esimerkiksi matkustamisen rajoittamiseen.

Kirja virittelee kysymystä, mitä tapahtuu, jos kiinalainen teknologia ja valvontaosaaminen leviää maailmalle.

Kirja oli mielenkiintoinen Kiinan koronavaiheiden esittämisen vuoksi. Muuten kirjassa ei ollut juuri uutta Kiinasta, mitä en olisi lukenut muista kirjoista tai artikkeleista. Kirjassa oli paljon hienoja kuvia.

Kun yleensä ajattelen, että kirja on liian pitkä, tämä kirja loppui minusta vähän yllättäen ja kesken.

Katarina Baer ja Kalle Koponen 2020: Kiinan suurin harppaus. Teos. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *