Avainsana: asiantuntijuus

Julkaistu

Miten kirjoitan kirjaesittelyn?

books-441866_1280

Vuosien varrella olen kirjoittanut jonkin verran kirjaesittelyjä tai -arvioita lehtiin tai omaan blogiin.  Aikaisemmin olen kirjoittanut tieteellisistä kirjoista, nyttemmin pääosin tietokirjoista tai johtamiseen liittyvistä kirjoista.

Olen aina kokenut tämän kirjoitustyypin olevan yksi vaikeimmista. Seuraavassa hivenen pohdintaa asiasta.

Onko kirjasta kertova kirjoitus esittely, arvio vai arvostelu?

Esittely viittaa siihen, että kirjasta ja sen sisällöstä julkaistaan kuvaus. Kirjoitetaan kirjan lähtökohdista, keskeisestä sisällöstä ja johtopäätöksistä. Mekaanisin esittely on referaatti,  mutta esittely voi olla kirjoitettu myös enemmän “omin sanoin.”

Arvio ja arvostelu viittaavat enemmän kirjan kriittiseen tarkasteluun. Kirjoituksessa on näin mukana arviota siitä, miten kirjoittaja on onnistunut. Kirjoituksessa otetaan suoraan kantaa siihen, onko kirja hyvä vai huono ja suositteleeko kirjoittaja sen lukemista.

Itse olen ajatellut kirjoittavani pääasiassa esittelyjä, mutta olen sisällyttänyt kirjoituksiin hieman oman arviointini kirjan “hyvyydestä.”

En anna juurikaan negatiivista palautetta. Tämä johtuu siitä, että en juurikaan lue sellaisia kirjoja, joista en pidä tai jotka ovat mielestäni “huonoja”. Kun lukee vain omasta mielestä hyviä kirjoja, ei tarvitse kirjoittaa kielteistä palautettakaan.

Toisinaan eteen tulee kuitenkin pettymyksiä tai huomioita ratkaisuista, joilla kirja olisi selvästi parantunut. Tällöin en malta olla kirjoittamatta parannusehdotuksia. Kritiikin kirjoittamisessa kannattaa kuitenkin olla varovainen ja panostaa siihen, että palaute annetaan fiksulla tavalla.

Toinen keskeinen kysymys kirjaesittelyssä on kirjoituksen tarkkuus. Kirjaesittelyjä lukiessa törmää erittäin tarkkoihin kuvauksiin kirjoista, toisaalta melko tarkkoihin kirjoituksiin ja myös kuvauksiin, jotka voisivat olla kirjan takakannen perusteella kirjoitettuja.

Itse “syyllistyn” usein liian tarkkaan kirjoittamiseen. Pyrin pääsemään tästä eroon määrittämällä jatkossa muutaman pointin, jonka varaan rakennan kirjoituksen.

Kolmas näkökulma kirjaesittelyssä on, kuinka paljon siinä kirjoitetaan muusta kuin itse käsiteltävästä kirjasta.

Vaihtoehdot ovat pitäytyminen pelkästään kirjassa tai viittaaminen johonkin toiseen tai pariin kolmeen muuhun samaa aihepiiriä käsittelevään kirjaan. Kolmas vaihtoehto on se, että kirjoituksessa käsitellään laajasti aluetta koskettelevaa kirjallisuutta ja teemaa. Viimeksi mainitussa vaihtoehdossa käsiteltävän kirjan rooli voi olla hyvinkin pieni.

Itse kirjoitan pääosin kirjasta, mutta voin viittailla joihinkin saman aihepiirin kirjoihin, jos näen yhtymäkohtia. Pääosassa on kuitenkin se kirja, jota käsittelen. Toisinaan intoudun laventamaan kirjoitusta ajankohtaisiin temoihin.

Kirjoista kirjoittaminen on hauskaa. Kirjan antia ja sisältöä joutuu pohdiskelemaan perusteellisemmin. Kirja tulee ikäänkuin käsiteltyä paremmin kun siitä on kirjoittanut jotakin.

Asiantuntijalle kirjaesittelyt ovat hyvä ja helppo sisältö blogiin. Ammattikirjoista kirjoittaminen on helppoa henkilöbrändäystä.

Kirjojen esittely tai arvioiminen on monen harrastus ja oma blogi tarjoaa tähän helpon kanavan. Sosiaalisen median vahvuus on se, että uusista ja vanhoista kirjoista on helppo saada esittelyjä yhdellä googlauksella. Siksi hyviä kirjoja löytyy nykypäivänä lukulistalle erittäin helposti.

Kuva: Pixabay.com

Julkaistu

Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu

pauli

Osallistuin Työelämän tutkimuspäivillä paneelikeskusteluun, jonka aiheena oli tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Kirjoitan seuraavassa omien ennen paneelia tekemieni muistiinpanojen sekä paneelikeskustelun perusteella teemaan liittyvistä ajatuksistani. Mukana on myös vuorovaikutteisessa paneelissa ”syntyneitä” ajatuksia, joista kiitos muille panelisteille.

Lähtökohtaisesti ajattelen niin, että tutkijoilla olisi paljon enemmän annettavaa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja käytännön kannalta kuin mitä tällä hetkellä tapahtuu. Tämä koskee myös työelämää koskevaa tutkimusta. Työelämä on aina muutoksessa, mutta tällä hetkellä muutoksia on erityisen paljon ilmassa. Työelämästä keskustellaan esimerkiksi somessa paljon, mutta enemmistö keskustelijoista on muita kuin työelämän tutkijoita.

Paneelissa puhuttiin ensinnäkin tavoitteen asettamisen tärkeydestä. Onko tutkimuksen tavoite tutkimuksen tekeminen vai maailman muuttaminen? Muun muassa LSE:n Impact ofSocial Science blogissa on puhuttu siitä, että tutkimusprojekti tulisi aina aloittaa sen pohtimisella, mitä halutaan saada aikaan ja kenen halutaan näkevän tutkimuksen tulokset.

Tutkijat tarvitsevat uudenlaista osaamista, miten ”myydä” ja pitää esillä tutkimustuloksiaan, miten käydä vuoropuhelua käytännön toimijoiden kanssa ja miten viestiä tutkimusprojekteista ja tutkimustuloksista. Kyse on kenties jopa yrittäjyyttä lähellä olevasta asiasta. Yliopistoissa olisi eittämättä tarve panostaa enemmän tällaisten valmiuksien kehittämiseen.

Tutkijoiden tehtävä liittyy tiedon tuottamiseen ja sen analysoimiseen. Tiedosta ja erilaisista aineistoista ei ole nykyisellään pulaa. Esimerkiksi yhteiskuntatieteellisiä aineistoja on runsaasti vapaasti saatavissa Suomessa ja kansainvälisesti.

Tiedon uudenlainen avoimuus muuttaakin tutkijoidenkin asemaa ja roolia. “Datajournalismi” tulee tutkijoiden tontille tai ainakin lähelle sitä. Datajournalisteilla on myös osaaminen ja kanavat viestintään. Samaan aikaan on kuitenkin myös muistettava, että myös tutkijoilla on mahdollisuus viestiä omista projekteistaan aikaisempaa suoremmin sosiaalista mediaa hyödyntämällä. Kirjoitin tutkijoiden, viestinnän ja median muuttuvista rooleista aikaisemmin tässä postauksessa.

Kun erilaista avointa tietoa on paljon, se mille on edelleen tarvetta, on analyysi (tulkinnat, merkitykset ym.) ja ilmiön laajemman kontekstin esittäminen ja tarkastelu. Miten ilmiö on kehittynyt ajan myötä, miten se näyttäytyy kansainvälisesti? Tähän tarvitaan edelleen henkilöä, joka on perehtynyt ilmiöön syvällisesti, eli sanalla sanoen tutkijaa.

Miksi tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu sitten on haasteellista? Tarvitaan:

1) Eri toimijoiden dialogia.

2) Omaa erillistä työpanosta, jolle on varattu aikaa tutkimusprojektissa.

3) Johtamista ja oma toimintamalli tiedon hyödyntämiseksi.

4) Omat kannustimet tiedon hyödyntämiseen.

Kuten Kaskas Median blogissa on todettu, tutkijoiden tulisi pohtia esimerkiksi, ketkä päätöksentekijät ovat tutkimuksen kannalta tärkeitä ja pyrkiä vuorovaikutukseen heidän kanssaan. Keskeisten sidosryhmien ottaminen mukaan tutkimusprojektiin on tärkeää.

Yksi teemaan liittyvä seikka on se, että perinteinen tutkimusraportti sopii huonosti tähän aikaan, nykyään tulisi panostaa videoihin, infograafeihin, blogeihin ym. Sosiaalisen median hyödyntäminen tutkimusprojektista ja tuloksista viestimiseen on helpoimmasta päästä olevia keinoja tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelun lisäämiseen.

Tutkimusmaailma on kuitenkin muuttumassa. Rahoittajat edellyttävät aikaisempaa useammin suunnitelmaa siitä, miten tutkimushankkeessa aiotaan varmistaa tulosten hyödyntäminen. Näihin periaatteisiin voi tutustua esimerkiksi Suomen Akatemian sivuilla.

Hahmottelin nykyaikaisen tutkimusprojektin pääpiirteitä jotenkin niin, että tutkijat olisivat tutkimusprojektin aikana osa ”moniammatillista tiimiä”, jossa olisi ”käytännön” edustajia, viestintäammattilainen ja myös median edustaja. Saattaisipa tiimi hyötyä myös ”kansalaisnäkökulmasta” tutkimusprosessin aikana.

Lopulta on hyvä muistaa, että myös päättäjien tulisi oppia paremmin hyödyntämään tutkimusta.

Kuva: Arja Haapakorpi.

Julkaistu

On aika muuttua – Menestysopas sosiaalisen aikakauden johtajille

on aika muuttua

Johanna Hurmerinta on toiminut markkinointiviestinnän ja organisaatioviestinnän tehtävissä 20 vuotta. Hän on bloggaaja, tietokirjailija ja sosiaalisen median sekä sosiaalisen liiketoiminnan asantuntija ja valmentaja. Hän on aktiivinen Twitterissä ja muissa sosiaalisen median kanavissa. Hänen bloginsa Nyt ja huomenna on rankattu korkealle erilaisissa arvioinneissa.

Hurmerinta on kirjoittanut kirjan On aika muuttua – Menestysopas sosiaalisen aikakauden johtajille. Kirjan julkistamistilaisuus oli 27.10.2015.

Minulla oli ilo ja kunnia osallistua kirjaan yhtenä haastateltavana ja toisaalta esilukijana. Kerroin Johannan tekemässä haastattelussa ajatuksistani, miten johtaja voi hyödyntää sosiaalista mediaa omassa työssään.

Kirjan pohja-ajatus on siis sosiaalinen aikakausi. Sille keskeistä on muunmuassa palvelukulttuurin kehittäminen ja asiakaslähtöisyys. Uusi aikakausi vaatii organisaatioilta ja sen jäseniltä, niin johtajilta kuin asiantuntijoilta ja työntekijöiltä uudenlaista asennetta, uudenlaisia valmiuksia ja osaamista. Sosiaalinen aikakausi antaa myös uusia mahdollisuuksia teknologian kehityksen myötä.

Kirja kertoo sosiaalisesta mediasta, mutta kyse ei ole pelkästään somesta ja sen hyödyntämisestä. Sosiaaliselle aikakaudelle keskeistä on uudenlainen tapa toimia ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten ja organisaatioiden kanssa. Myös kuuntelu on erityisen tärkeä osa sosiaalista aikakautta. Toki sosiaalisella medialla on sosiaalisella aikakaudella suuri rooli tarjoten kanavia ja välineitä. Mutta ilman ihmisten ja organisaatioiden halua, kykyä ja taitoa olla vuorovaikutuksessa, sosiaalinen media ei tietenkään yksinään ratkaise mitään.

Kirja on opas siihen, mitä sosiaalinen aikakausi edellyttää ja minkälaisia mahdollisuuksia se antaa.

En tässä kirjoituksessa esittele kirjan sisältöä tarkasti, koska kirja kannattaa lukea kokonaisuudessaan. Joitakin kirjan teemoja on käsitelty Johanna Hurmerinnan blogissa.

Kirjassa käsitellään sosiaalisen aikakauden perusteiden esittelemisen jälkeen sosiaalista organisaatiota ja sosiaalista liiketoimintaa.

Sosiaalista organisaatiota käsittelevässä osassa lukija saa vinkkejä, miten johtajan tulee toimia sosiaalisella aikakaudella, miten henkilöstö ja työyhteisöt voivat parantaa toimintaansa ottamalla askelia kohtia sosiaalista aikakautta ja miten organisaatio voi hyödyntää sosiaalista mediaa brändinsä tai koko yrityksen tarinan esille tuomiseen uudella tavalla.

Sosiaalisen liiketoiminnan osalta teemoina ovat sosiaalisen aikakauden asiakaspalvelu, myynti, markkinointi, viestintä, rekrytointi sekä kuuntelu. Kirjan tässä osassa tulee hyvin esille, että sosiaalinen aikakausi edellyttää monelta organisaation osalta ja ammattilaiselta uudistumista, uutta ajattelua sekä uusien välineiden käyttämistä. Samalla avautuu aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.

Teemojen luettelosta näkee, kuinka kattavasti eri näkökulmia kirjassa käsitellään.

Kirjassa on case-esimerkkejä siitä, miten yritykset, organisaatiot ja johtajat ovat ottaneet askelia kohtia sosiaalista aikakautta. Esillä olevia organisaatioita ovat mm. VR, Tallink, Posti, Sonera, Finnair ja Lumene.

Vaikka sosiaalisen median hyödyntämisestä kirjoitetaan paljon blogeissa ja asiasta käydään keskustelua, kirja on hyödyllinen, kooten tärkeimmät näkökulmat, vinkit ja esimerkit yksien kansien väliin. Kirja on kirjoitettu tiiviiksi ja ytimekkääksi. Sitä on mukava ja kevyt lukea. Kirjassa esitellään paljon hyödyllisiä työkaluja ja sivustoja. Vaikka olen lukenut parina viime vuonna todella paljon kirjan aihepiiristä blogeista ja muualta, opin paljon uutta.

Kuten edellä totesin, sosiaalisessa aikakaudessa ei ole kysymys pelkästään somesta ja sen hyödyntämisestä. Itse pidän sosiaalisessa aikakaudessa ja somessa vuorovaikutuksesta, avoimuudesta, kannustavasta ja auttavasta asenteesta, positiivisesta suhtautumisesta ihmisiin, oppimisesta ja kokeilemisen kulttuurista. Nämä piirteet ovat hienosti esillä kirjassa ja myös Johannan omassa tavassa toimia.

Tätä kirjoittaessani pohdin, että tällä hetkellä elämme vielä sosiaalisen aikakauden alkua. Monet organisaatiot ja ihmiset ovat vasta ottaneet omia ensi askeliaan. Monet organisaatiot tai johtajat ovat luoneet tilejä sosiaaliseen median kanaviin, mutta ne eivät välttämättä ole kovinkaan aktiviisessa käytössä. On mielenkiintoista nähdä, miten sosiaalinen aikakausi etenee ja missä olemme esimerkiksi parin, kolmen tai viiden vuoden kuluttua. Kehitys on niin nopeaa, että tätä ei ole helppo arvata.

Kirjoitin kirjaan sen yhtenä esilukijana testimoniaalin, joka sopii toistettavaksi tässä. Se kuuluu näin: “Kirja on erinomaista luettavaa johtajille, viestinnän ammattilaisille, asiantuntijoille sekä kaikille, jotka haluavat kehittää toimintaansa sosiaalisella aikakaudella.”

Johanna Hurmerinta: On aika muuttua. Menestysopas sosiaalisen aikakauden johtajille. Kauppakamari 2015.

Julkaistu

Asiantuntija somessa – osa 2

Helmikuun alussa julkaisin postauksen, jossa pohdin omia kokemuksiani sosiaalisesta  mediasta asiantuntijatyön roolista käsin. Näin pitkittyvän kesän helteiden aikaan on sopivaa kirjoittaa jatko-ajatuksia samasta teemasta.

Sosiaalisen median käytössä on hyvä ottaa huomioon tekniset apuvälineet ja toisaalta toimintatavat. Hyviä apuvälineitä on olemassa paljon, mutta paljon on kiinni siitä, miten niitä käytetään.

Blogeja pidän edelleen sosiaalisen median ytimenä asiantuntijan näkökulmasta. Blogeissa ilmaisu voi olla laajempaa, postauksia voi kirjoittaa omaan tahtiin, voi olla visuaalinen tai kirjoittaa pelkkää proosaa ja niin edelleen. Enemmän blogeista tässä  kirjoituksessani.

Asiantuntijan kannattaa lukea blogeja ja kirjoittaa niitä.

Hyvät blogit kannattaa ottaa seurantaan sopivalla vempaimella, joka ilmoittaa automaattisesti uusista postauksista ja kokoaa suosikkiblogit yhteen. Itse käytän Feedlyä ja voin näin seurata suosikkiblogejani kännykällä, tabletilla ja läppärillä.

Seurannassani on tällä hetkellä noin sata erilaista blogia. Selailen uudet postaukset ja kiinnostavat luen tarkemmin. Ne, jotka haluan jakaa, jaan seuraajilleni Twitterissä ja joskus LinkedInissä.

Pidän jakamisen rimaa aika korkealla, eli jaan vain kirjoitukset, jotka mielestäni ovat mielenkiintoisia ja siis jakamisen arvoisia. Se, mitä asiantuntija jakaa sosiaalisessa mediassa, muokkaa luonnollisesti asiantuntijan profiilia ja sanoisinko jopa henkilöbrändiä.

Kun jaan postauksia seuraajilleni, pyrin tiivistämään tviittiin kirjoituksen sisältöä tai kommentoin sitä lyhyesti. Näin jakaminen ei ole mekaanista vaan mukana on “lisäarvoa”.

Kun olen itse kirjoittanut uuden postauksen, haluan tietenkin jakaa sen. Tehokkaimmat välineet tässä ovat jälleen Twitter ja LinkedIn. Twitterissä “pingaan” jakooni ihmisiä, joiden tiedän olevan kiinnostunut kirjoittamastani teemasta ja/tai he ovat teeman asiantuntijoita.

Kun kirjoitan työelämästä, otan mukaan työelämän asiantuntijoita. Kun kirjoitan sosiaalisesta mediasta, otan mukaan sosiaalisen median asiantuntijoita. Pekka Saurin kirjasta kirjoittamastani esittelystä kertovaan tviittiin otin mukaan Saurin ja Aki Hintsasta kertovasta kirjasta kirjoittamaani esittelyyn otin mukaan kirjan kirjoittajan Oskari Saaren. Sauri ja Saari pitivät kirjoituksistani sen verran, että retviittasivat molemmat esittelyni ja moninkertaistivat näin tekstini “jakelun”.

Olin aluksi pidättyväinen tviittaamaan samasta (omasta) asiastani useita kertoja. Sittemmin olen muuttanut linjaani hivenen. Yksi tviittaushan ei pitkälle kanna, koska se näkyy seuraajien uutisvirrassa vain hetken.

Niinpä jos postaus on valmis esimerkiksi lauantaina tai sunnuntaina aamulla, jaan sen uudestaan päivän aikana kolmen tunnin välein. Jotta minun ei tarvitse itse olla paikalla painamassa nappia, ajastan nämä tviitit käyttämällä Bufferia.

Voin itse vaikka pyöräillä rauhassa ja tviitit lähtevät aikataulun mukaisesti. Koska kaikki eivät välttämättä seuraa sosiaalista mediaa viikonloppuna, saatan jakaa uuden postaukseni vielä maanantaina niin, että töissä somea seuraavat näkevät sen työviikon aloittaessaan.

Toinen tapa jatkaa postauksen esilläoloa on reagoida muiden retviittauksiin. Niinpä retviittaan tviitit, joissa on jaettu linkkiä blogiini. Näitä retviittauksia kannattaa myös jakaa harkitusti pitkin päivää eikä kaikkia kerralla, jotta asia pysyy esillä tasaisesti seuraajien uutisvirrassa. Kohteliasta on myös kiittää jakamisesta tai ainakin painaa “favorite”-nappia.

Toki osallistun myös postauksistani syntyviin keskusteluihin.

Jätän uuden postaukseni “rauhaan” viimeistään kahden päivän päästä, eli en jaa sitä enää. Tämä siksi, että en halua kuormittaa/kyllästyttää seuraajiani samalla postauksella. Saatan toki palata samaan postaukseen pitkänkin ajan päästä, jos samasta teemasta on syntynyt uutta keskustelua.

LinkedIn:ssä jaan uuden uudesta postauksesta kertovan linkin “virtaan” ja toisaalta kiinnitän postauksen pysyvämmin profiiliini.

Näiden toimenpiteiden jälkeen on sitten hyvä seurata ja analysoida liikennettä Google Analyticsilla.

Näillä toimenpiteillä seuraan kiinnostavia teemoja sosiaalisessa mediassa ja hyödynnän sosiaalista mediaa oman sisältöni jakamiseen. Edellä kuvattu toiminta on asiantuntijalle hyödyllistä, helppoa ja hauskaa.

 

Julkaistu

Miksi tutkija nyhrää yksin?

Tasan kuukausi sitten Maria Ruuska julkaisi KasKas Median blogissa erinomaisen kirjoituksen, jossa käsiteltiin tutkimustiedon käyttöä päätöksenteossa. Otsikon “Älä nyhrää yksin” alla postauksessa pohdittiin, miten tutkija voisi paremmin osallistua yhteiskunnan kehittämiseen.

En osallistunut tilaisuuteen, johon kirjoitus perustui, mutta olen seurannut jonkin verran asiaan liittyvää keskustelua. Seuraavassa ajatuksiani Ruuskan kirjoituksen johdosta.

Tutkijoita on monenlaisia, toiset tutkijat työskentelevät enemmän yksin kuin toiset. Esimerkiksi yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja etujärjestöissä työskentelevillä tutkijoilla on erilainen suhde päätöksentekoprosessiin.

Vaikka yliopiston ns. kolmas tehtävä onkin juuri osallistua yhteiskunnan kehittämiseen, voidaan ehkä sanoa, että keskimäärin yliopistotutkijat ovat kauimpana päätöksentekoprosessista. Poikkeuksia toki on.

Lähimpänä ovat etujärjestöissä työskentelevät tai etujärjestöjä lähellä olevat tutkijat, joiden on juuri tarkoitus tuottaa tiedollista pohjaa edunvalvontaan.

Lähellä päätöksentekoa ovat myös sektoritutkimuslaitoksissa työskentelevät tutkijat, joiden organisaatioiden on tarkoitus tuottaa päätöksentekoa tukevaa tietoa “omalle” ministeriölleen.

Ruuskan kirjoitus on oivallinen, koska se kertoo itse asiassa sidosryhmätyöstä tai jopa lobbaamisesta ja tiedon merkityksestä siinä.

Kirjoitusta voi lukea niin, että miten henkilön tai organisaation, jolla on halu tai tarve vaikuttaa päätöksentekoon, kannattaa valmistautua vaikuttamiseen ja toteuttaa vaikuttamista.

(Tutkimus)tiedollahan on vaikuttamisessa suuri rooli. Ilman tietoa keskustelussa olisi vain mielipiteitä.

Yhtymäkohta sidosryhmätyöhön ja lobbaamiseen on kiinnostava, koska tästä löytyy mielestäni ratkaiseva lenkki tutkijan suhteessa päätöksentekoon.

Etujärjestöissä on olemassa koneisto ja verkostot, jotka vievät tiedon päättäjille. Etujärjestöt myös tietävät tarkasti missä vaiheissa päätöksentekoa eri asiat ovat. Tämä tieto ja verkosto saattavat puuttua tutkijoilta.

Jotta tutkija ei nyhräisi yksin, hänen tulee luoda ja ylläpitää verkostoaan paitsi tutkijoihin, myös päätöksentekijöihin ja päätöksenteon valmistelijoihin. Tämä on oma osaamisalueensa.

On myös hyvä muistaa, että yhteiskunta ei toimi pelkän tiedon varassa. Ideologiat ja oppisuunnat vaikuttavat siihen, minkälaisia neuvoja päättäjät ovat halukkaita kuuntelemaan tai keiden neuvoja he ovat halukkaita noudattamaan. Päättäjillä voi olla myös oppimista siinä, miten he osaavat käyttää tietoa päätöksentekonsa pohjana.

Mutta jos tutkija ei pääse päättäjän pakeille, on muita keinoja. Tutkija voi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun median kautta. Oma uusi lukunsa on sosiaalinen media, jossa on mahdollista yhdistää päättäjille sekä suurelle yleisölle puhuminen.

Jotta tutkija ei nyhräisi yksin, hänen kannattaa luoda verkostoja ja kehittää omaa asiantuntemustaan ja tunnettuuttaan. Nykypäivänä voisi puhua jopa henkilöbrändin kehittämisestä. Näihin liittyen tutkija saattaa tarvita apua enemmän kuin tutkimukseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Ruuskan kirjoituksen vinkeistä on hyvä lähteä liikkeelle.

Julkaistu

Livetviittausta SuomiAreenassa

Osallistuin tällä viikolla parina päivänä SuomiAreenaan Porissa. Kirjoitukseni tilaisuuksien annista on luettavissa täältä.

Sosiaalisella medialla on jo useina vuosina ollut SuomiAreenassa keskeinen rooli. Kesämökkeilevä lomalainen on voinut helposti seurata keskusteluja Twitteristä.

Tänä vuonna taas paikan päällä ollessani tviittailin seuraamistani tilaisuuksista melko innokkaasti. Livetviittauksessa on vahvuutensa ja haasteensa.

Vahvuuksia ovat ensinnäkin keskustelujen laajentaminen verkkoon, fyysinen läsnäolo tilaisuudessa ei ole tarpeen. Some on tasa-arvoinen, koska se tarjoaa kaikille mahdollisuuden seurata tilaisuuksia.

Toisaalta tasa-arvoista on se, että kaikki voivat nostaa esiin arvokkaana pitämiään pointteja. Some tarjoaa mahdollisuuden osallistumiseen, kysymyksiä voi nostaa keskusteluun tai suoraan keskustelijoille tai avaintahoille.

UntitledLivetviittaajan mobiililaitteet latauksessa (Kuva: Tero Manninen).

Hashtagien käyttö on ehdottoman tärkeää, jotta tviittaus kohdentuu oikein ja tehokkaasti.

Merkittävin Porissa tekemäni havainto oli kuitenkin se, että livetviitatessa huomaa, että toiset puhujat ovat selkeitä ja pudottelevat puheessaan helposti tviitattavia pointteja. Toisaalta toisten puhujien puheesta tviittaaminen on todella vaikeaa.

Esimerkkejä puheista poimituista tviitatuista pointeista:

Jokaisen tulisi miettiä, onko tulppa vai sytytystulppa muutokselle (Pentti Sydänmaanlakka).

Älä koskaan rakenna identiteettiäsi pelkästään työn varaan (Sari Multala).

Laajentakaa mukavuusaluettanne epämukavuusalueen välttämisen sijaan (Marco Bjurström).

Oppilaat tulisi tuoda työpaikalle, koska työpaikoilla tarvitaan uusia näkökulmia ja kysymyksiä (Minna Huotinainen).

On helppo muuttaa kaikkea, paitsi itseä (Pentti Sydänmaanlakka).

Esimerkeistä ensimmäinen ja viimeinen saivat eniten retviittauksia ja suosikiksi nimeämisiä.

Puhuja tai keskustelija, joka haluaa sanomansa leviävän myös Twitterissä, opettelee pilkkomaan asiansa helposti tviitattaviin palasiin.

Tämä selkeys toki myös hyödyttää paikalla olevia kuuntelijoita ja parantaa sanoman läpimenoa perinteisessä mielessä.

Hyvä tviitattava pointti on oivaltava ja helposti avautuva. Se ei saa olla liian tuttu tai tavanomainen, jotta välttää kliseemäisyyden. Pointin pitää myös toimia enemmän irrallaan kuin keskustelutilanteessa.

SuomiAreenan tapaisessa tilaisuudessa puheen siirtäminen someen on tavallista haasteellisempaa, koska PowerPointteja ei käytetä.

Vahvuuksien ohella voi myös kysyä, muuttaako keskustelujen twitteröityminen keskustelun luonnetta ja tasoa. Muuttuuko keskustelu helposti iskostuvien tviittien laukomiseksi perusteellisen ja huolellisen argumentoinnin ja dialogin sijaan?

Runsas tviittaus saattaa haastaa keskustelun kuuntelemisen. Toisaalta se saattaa pakottaa kuuntelemaan esitelmää tai keskustelua tarkasti, ydinkohtia tunnistaen.

Twitteristä on hyötyä myös jälkeenpäin. Esimerkiksi “matkaraportti” on helppo blogata, kun eri esitelmien pointit ja kuvatkin löytyvät helposti Twitteristä.

Julkaistu

Sosiaalinen media ja digitalisaatio muuttavat rooleja

Digitalisaatio ja sen osana sosiaalinen media muuttavat useiden eri ammattiryhmien perinteisiä rooleja ja toimintatapoja.

Pohdiskelen asiaa (kesäfiiliksissä) asiantuntijan/tutkijan, viestinnän sekä median edustajien roolien ja yhteistyön näkökulmasta. Tältä alueelta minulla on paras kokemus oman työurani ja toimintani näkökulmasta. Vuosien varrella olen näitä asioita pohdiskellut paljonkin.

Aikaisemmin toimittiin suurinpiirtein niin, että asiantuntijalla oli “asiaa”, organisaatioiden viestintä hoisi asian saattamisen median tietoisuuteen ja media sitten uutisoi asiasta välineessään, jos koki sen  tärkeäksi tai kiinnostavaksi. Medialla oli keskeinen portinvartijan rooli. Ja on tietysti edelleen, mitä tulee median hallussa olevien kanavien käyttöön.

Viestinnällä oli keskeinen rooli asian muokkaamisessa siihen muotoon, että sen oletettiin kiinnostavan mediaa. Viestintä myös “hallinnoi” organisaatioiden viestintäkanavia.

Vaikka tätä kuvattua perinteistä toimintaa tapahtuu toki edelleen, sosiaalinen media ja digitalisoituminen ovat muuttaneet toimintatapoja.

Asiantuntijalla on mahdollisuus sosiaalista mediaa hyödyntämällä saada asiansa julkisuuteen itsenäisesti, suoraan, nopeasti ja laajasti. Teoriassa asiantuntijan yleisönä on koko maailma, vain kieli ja pääsy internetiin ovat esteenä.

Asiantuntija ei välttämättä tarvitse organisaationsa viestinnän tai myöskään median apua lainkaan. Hän voi julkaista esimerkiksi blogissaan, Twitterissä tai Facebookissa asiantuntemukseensa perustuvan sisällön.

Perinteiselle medialle jää tässä mallissa tiedon toissijaisen levittämisen rooli. Esimerkiksi viime viikkoina media on uutisoinut Jaakko Kianderin ja Pertti Haaparannan blogeissaan julkaisemia  kirjoituksia.

Jos asiantuntija hyödyntää suoraan sosiaalista mediaa, organisaation viestinnälle ei jää sellaista roolia, joka sillä oli ennen. Nykyaikaiset julkaisujärjestelmät ovat niin helppokäyttöisiä, että asiantuntijat voivat painaa “julkaise”-nappia itsekin. Ja verkkokirjoittamisen kursseillahan asiantuntijat ovat jo pitkään kehittäneet osamistaan.

Viestinnällä voi toki olla oma tärkeä roolinsa tukiessaan asiantuntijan somen hyödyntämistä, mutta rooli on ohuempi kuin perinteisessä toimintatavassa. Viestintä voi esimerkiksi kehittää organisaatioiden asiantuntijoiden some-osaamista. Viestintä voi myös organisoida viestiä vahvistavaa toimintaa sosiaalisessa mediassa asiantuntijan sisältöä jakamalla tai fasilitoimalla sitä koskevaa keskustelua.

Myös uudenlaiselle osaamiselle ja palveluille syntyy kysyntää. Näinpä esimerkiki sosiaalisen median hyödyntämiseen liittyvästä konsultoinnista on tullut nopeasti tärkeä liiketoimintalue.

Asiantuntija voi laajentaa omaa rooliaan viestinnän perinteisen tontin ohella myös median suuntaan. Loistava esimerkki tästä on Jukka Saksin kirjoittama blogi-postausten sarja johtajuudesta ja johtamisesta.

Saksin haastatteluihin perustuva juttusarja olisi voinut olla toimittajan tekemä ja se olisi voitu julkaista esimerkiksi jossain talousalan lehdessä. Kirjoitukset ovat vähintään yhtä kiinnostavia kuin perinteisessä mediassa ammattitoimittajien tekemät haastattelut.

Toimittajatkaan eivät pysy vanhassa roolissaan odottelemassa, että asiantuntijat tuottaisivat uutta faktapohjaista sisältöä uutisoitavaksi. Erityisesti niinsanottu datajournalismi liikkuu tutkijoiden perinteisellä tontilla tai ainakin hyvin lähellä sitä.

Hyvä esimerkki tästä on Helsingin Sanomissa julkaistu kirjoitus siitä, missä määrin suuret kaupungit ostavat yksityisen sektorin toimijoilta sosiaali- ja terveyspalveluja. Artikkeli perustui suurelta osin kaupunkien verkkosivuillaan julkistamiin ostolaskuihin.

Mainittu tapaus on esimerkki myös siitä, miten digitalisaatio muuttaa perinteistä tiedontuottamista yhteiskunnassa. Aikaisemmin sama juttu olisi tehty Tilastokeskuksen tilastoihin perustuen, mutta aikaviiveen takia jutun tiedot olisivat olleet huomattavasti vanhempia.

Tiedon avautuminen haastaakin perinteisiä tiedon varastoimisesta vastanneita instituutioita. Yleisemminkin tahot, joilla on hallussaan yhteiskunnan toiminnan kannalta relevanttia tietoa, joutuvat pohtimaan tiedon avaamista ja tarjoamista kaikkien kiinnostuneiden käyttöön.

Monissa ammateissa on otettava haltuun uudenlaista osaamista.

Esimerkiksi asiantuntijoiden ja tutkijoiden on haluttava ja osattava käyttää sosiaalisen median mahdollisuuksia. Tutkimustiedon levittäminen vaatii runsaasti työtä, mutta siihen on nykyään loistavat mahdollisuudet.

Oma arvioni on, että osa asiantuntijoista ja tutkijoista on hypännyt hienosti mukaan sosiaaliseen aikakauteen. Yhtä hämmentävää on huomata, että osa asiantuntijoista, joilla olisi paljon sanottavaa ja kyky sanoa se, ovat käytännössä syrjäytyneet nykyaikaisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta.

Sama uudistumisen tarve koskee esimerkiksi viestintää. On omaksuttava digitaalisen maailman toimintatapoja ja pystyttävä esimerkiksi tukemaan organisaation asiantuntijoiden sosiaalisen median käyttöä.

Median edustajille sosiaalinen media tarjoaa muun muassa juttuaiheita, mahdollisuuden vuorovaikutukseen yleisön kanssa sekä kanavat käytännössä reaaliaikaiseen uutisointiin.

Asiantuntijoiden reviirit aukeavat laajemminkin. Digitalisoitumiseen kuuluva tiedon avautuminen tarjoaa mahdollisuuden kenelle tahansa “kansalaisasiantuntijalle” mahdollisuuden tehdä analyysejä häntä kiinnostavista aiheista. Hän voi esimerkiksi tehdä vaihtoehtoisia esityksiä kaupunkisuunnittelusta, kuten Pekka Sauri kuvaa kirjassaan.

Sosiaalinen media lisää siis läpinäkyvyyttä. Vertaisarviointi ja kriittinen keskustelu on pitkään ollut tieteellisen yhteisön ominaispiirre ja etuoikeus. Nyt sosiaalinen media tarjoaa kenelle tahansa mahdollisuuksia haastaa ja kritisoida  asiantuntijoiden, poliitikkojen ja virkamiesten esityksiä ja sanomisia.

Media ei tietenkään ole kokonaan “sosiaalistunut”. Laajat, kohdennetut levikit tavoitetaan edelleen parhaiten perinteisen median kautta. Näitä asioita olen pohtinut aikaisemmassa blogissani. Sosiaalisella medialla on kuitenkin omat vahvuutensa.

Asiantuntijoita, viestijöitä ja mediaa tarvitaan jatkossakin. Kunkin tahon toimintatavat, roolit ja tätä kautta osaamisvaatimukset ovat kuitenkin nopeassa muutoksessa, jossa itse kukin yritämme pysyä mukana!

Julkaistu

Asiantuntija somessa

Asiantuntijalla on sosiaalisessa mediassa etulyöntiasema. Tämä johtuu siitä, että eri alojen asiantuntijat  luovat uusia sisältöjä tai ovat erilaisten kiinnostavien sisältöjen äärellä.

Sosiaalinen media tarjoaa asiantuntijoille kanavan oman sisällön julkaisemiseen ja tuomiseen julkiseen keskusteluun sekä tietenkin verkostojen luomiseen ja ylläpitämiseen.

Sosiaalisessa mediassa käyttäytymistä on luokiteltu monilla eri tavoilla. Ainakin seuraavat tavat esiintyä somessa voidaan helposti erottaa:

1) Seurailija seuraa somessa erilaisia keskusteluja, mutta ei osallistu niihin itse.

2) Jakaja välittää omille seuraajilleen tietoa.

3) Keskustelija osallistuu keskusteluihin.

4) Uuden luoja tuottaa uutta sisältöä omilla kirjoituksillaan.

On helppo nähdä, että asiantuntijalle on helppo toimia somessa kaikilla neljällä tavalla. Ja ennen kaikkea uuden luojana.

Miten itse hyödynnän sosiaalista mediaa?

Kirjoitan blogeja omalta asiantuntemusalueelta työpaikan blogiin, Veronmaksajien Taloustaidon blogiin ja tämän blogin lisäksi harrastusblogiini.

Oma blogi on asiantuntijan someläsnäolon kulmakivi, koska postaustahtia, sisältöjä ja näkökulmia voi säädellä täysin omaehtoisesti. Blogi on  myös erittäin hyvä kanava, kun pitää ottaa nopeasti kantaa johonkin päivänpolttavaan asiaan.

Twitterissä jaan omaan asiantuntemusalueeseeni liittyviä uutisia ja osallistun keskusteluun. Jaan myös omia blogipostauksia ja muita kirjoituksia sekä esitysmateriaaleja.

Twitterin vahvuus on se, että sen avulla oma viesti on mahdollista kohdistaa suoraan asiantuntijalle, päättäjälle tai vaikkapa median edustajalle.

Esitysteni kalvot laitan SlideShareen. Olen havainnut, että SlideSharessa olevat esitykset keräävät klikkauksia yllättävänkin hyvin. SlideSharessa oleviin kalvoihin on myös helppo linkata myöhemmin eri yhteyksissä.

Jaan myös tietoa kirjoituksistani ja esityksistäni LinkedInissä. Asiantuntijakirjoitukset voi LinkedInissä kohdistaa helposti juuri omalle ammatilliselle verkostolle.

Facebookin olen varannut enemmän harrastuskäyttöön ja yksityiselämään, mutta jaan siellä myös yleistajuiset kirjoitukseni. Vaikka itse olen rajannut käytön näin, asiantuntija voi hyödyntää Facebookia enemmänkin esimerkiksi ryhmien kautta tai eräänlaisena blogialustana.

Tiivistäen voi siis sanoa, että avaukset luodaan blogeissa ja levitys hoidetaan Facebookin, Twitterin ja LinkedInin kautta. Esitykset taltioidaan SlideShareen.

Pelkkä somessa oleminen seuraajana ei riitä pitkälle, eikä varsinkaan somea tavoitteellisesti hyödyntävälle asiantuntijalle. Verkostoituminen ja vuorovaikutus on somessa kaiken a ja o. Jos et ole Ronaldon tai Messin kaltainen superjulkkis tai vähän pienempi julkkis, avauksesi somessa jäävät yksinäisiksi huudahduksiksi. Mutta jos olet oikeasti verkostoitunut ja vuorovaikutteinen, verkostosi jakaa sisältöjäsi eteenpäin ja niistä syntyy keskusteluja.

Myöskään sisältöjen (esimerkiksi artikkelien) mekaaninen jakaminen ei riitä pitkälle. Pelkän jakamisen korkeampia asteita ovat kommentin liittäminen tai kysymyksen esittäminen ja/tai näiden kohdistaminen jollekulle toiselle. Näin voit viritellä keskusteluja.

Sosiaalisen median hyödyntäminen vaatii asiantuntijalta joitakin ominaisuuksia. Yksikään vaatimus ei ole kohtuuton.

Ennen kaikkea asiantuntijalla pitää olla jonkinlainen halu ja uskallus olla esillä. Useinkaan nämä piirteet eivät asiantuntijalle tuota ongelmia. Esillä olemiseen liittyy valinta yksityisen ja julkisen roolin yhdistelmästä somessa. Rajaako asiantuntija esiintymisensä jompaan kumpaan rooliin, vai toimiiko ns. hybridinä. Koska olen somessa esillä myös harrastusteni kautta, hybridivalinta on ollut itselleni luonteva.

Toisaalta tarvitaan perusymmärrys eri some-kanavien erityispiirteistä ja somekäyttäytymisen perusprinsiipeistä Tämäkään ei ole mitenkään monimutkaista ja apuja sekä vinkkejä näihin löytyy helposti.

Sitten tarvitaan vain pientä harjoittelua ja etenemistä. Ensimmäisessä vaiheessa asiantuntijalle saattaa riittää pelkkä someläsnäolon lisääminen ja vahvistaminen (oma blogi ja twitter-tili). Jos some todella alkaa kiinnostaa asiantuntijaa, on edessä tavoitteellisempi somen hyödyntäminen.

Ideoita ja tukea asiantuntijan someläsnäolon aloittamiseen ja kehittämiseen saa tietenkin.. somesta. Itse olen kokenut hyödyllisiksi Johanna Hurmerinnan ja Katleena Kortesuon blogit. Yksittäisiä hyviä kirjoituksia teemasta ovat muun muassa Anne Lindforsin postaus “Bloggasin, mutta en kerro siitä kenellekään” ja Larissa Riman “Olis meillä blogi mut ku se se vie aikaa.”

Julkaistu

Miten pidentää tutkimusten elinkaarta?

Yhteiskuntatieteessä esimerkiksi Marxin, Weberin ja Durkheimin tekstit ovat kestäneet ajan hammasta yli sadan vuoden ajan. Yhä uudet opiskelija- ja tutkijasukupolvet perehtyvät klassikoihin, vaikkakin teosten merkitys vaihtelee eri aikoina.

Klassikot syntyivät aikana, jolloin tutkimuksia julkaistiin vähemmän, niiden tekeminen oli työlästä ja tieto yhteiskunnallisista ilmiöistä liikkui valtavan paljon jähmeämmin kuin tänään.

Nykypäivänä tiedon tulva on valtava ja tieto liikkuu salamannopeasti globaalilla tasolla. Onko tutkimustiedosta tullut kulutustavaraa, joka kiinnostaa sen hetken, kun tulokset näkyvät mediassa? On sanottu, että tiedeviestintä muistuttaa nykypäivänä urheilu-uutisten tulospörssejä.

Miten tutkimustiedon pääsyä julkisuuteen voi edistää ja miten tutkimuksen elinkaarta voisi pidentää? Aihepiiriä on pohdittu muun muassa Sitrassa. Oma ajatteluni on monelta osin samansuuntaista.

Perinteinen tutkimuksen raportointiformaatti sopii huonosti tähän aikaan. Perinteisessä raportissa on paljon tekstiä ja jonkin verran kuvia tai kaavioita.

Perinteisesti tutkijat ovat ajatelleet tärkeimmäksi kohderyhmäkseen toiset tutkijat, joille tuloksista kerrotaan tieteellisissä tapaamisissa tai tieteellisissä julkaisufoorumeissa. Uudesta tutkimusraportista saatetaan julkaista tiedote yhteistyössä yliopiston tai tutkimuslaitoksen viestintäammattilaisten kanssa.

Perinteisten tutkimusten elinkaarta pidentää tieteellinen työskentelyn luonne ja tiedon kumuloituminen. Uusi tutkimus rakennetaan vanhan päälle. Uudet tutkimukset lisäävät keskustelua tai havaintoja vanhojen tutkimushavantojen päälle. Tutkija on omalla ajattelullaan linkki uuden ja vanhan välissä tiivistäessään sitä, mitä tiedetään ja liittäen siihen sen, mitä uusi tutkimus lisää.

Nykyaika korostaa lyhyttä formaattia, visuaalisuutta, tarinaa ja dramatiikkaa.

Kenties parhaiten viime aikoina suomalaisten tajuntaan iskeytynut tutkimukseen liittyvä viesti on ollut “istuminen tappaa”. Tiivistys on lyhyt ja dramaattinen. Viestin ymmärtää ja se houkuttaa kaivamaan lisää tietoa, miksi näin on.

Tutkimus pitäisi nykypäivänä raportoida tunnistamalla olennaiset viestit ja rakentamalla raportti näiden havaintojen varaan. Laajoissakin tutkimuksissa on erittäin vähän ydinhavaintoja (usein yksi tai korkeintaan kaksi), joista tutkimus muistetaan.

Ennen raportit laitettiin kirjastoon ja kirjastotietokantoihin. Nyt tutkijoiden tulee varmistaa, että tutkimuksen tulokset löytyvät Googlesta mahdollisimman vaivattomasti ja mahdollisimman pitkään.

Uusi aika asettaa uusia vaatimuksia tutkimusorganisaatioille ja tutkijoille. Jos tutkija haluaa saavuttaa vaikuttavuutta tutkimuksellaan vanha tutkijaosaaminen ei riitä. Tutkijan tulee osata muotoilla viestinsä uudella tavalla ja tuoda myös oma asiantuntijuutensa uudella tavalla esiin.

Tutkija myös viestii suoremmin suurelle yleisölle kuin ennen. Hän ei pelkästään laadi tiedotteita viestinnän kanssa eikä tarjoa vieraskyniä sanomalehtiin vaan viestii itse suoraan suurelle yleisölle omassa blogissaan. Tutkijalta vaaditaan siis erilaista osaamista kuin ennen.

Julkaistu

Raportoitko vai analysoitko?

Jokin aika sitten pyysin kollegalta kommentteja erääseen kirjoitukseen. Kommentoidessaan hän oli kirjoittanut tekstini sekaan monta kertaa sanan MIKSI? (Caps lock alkuperäinen).

Olin kirjoittanut ns. raportoivan kirjoituksen työelämästä. Kirjoitin suomalaisen työelämän olosuhteista ja kehityksestä viimeisimmän tiedon mukaan. En kertonut miksi näin on tai mikä kehitystä selittää.

Yritin vastata jokaiseen miksi-kysymykseen ennen tekstin julkaisemista. Tapaus jäi kuitenkin pohdituttamaan.

Raportoivia havaintoja voivat olla esimerkiksi seuraavat:

  • Kiire on lisääntynyt työelämässä.
  • Yhä suurempi osuus esimiehistä on naisia.
  • Organisaatiossa x jäädään enemmän työkyvyttömyyseläkkeelle kuin organisaatiossa y
  • Organisaatiossa x on parempi työhyvinvointi kuin organisaatiossa y.

Raportoiva kirjoitus toteaa, että näin on. Analysoiva kirjoitus antaisi vastauksia miksi-kysymykseen.

Raportointi on helppoa, on sitten kyse omasta tutkimuksesta tai muiden tekemien aikaisempien tutkimustulosten esittelystä. Se vie vähemmän aikaa, prosessi on lähes mekaaninen.

Analysointi sen sijaan on vaikeampaa ja työläämpää. Se vaatii  asioiden yhdistelyä, työstämistä ja useimmiten myös oivalluksia.

Analysointiin on mahdollista päästä eri tavoilla. Tutkimusasetelma saattaa mahdollistaa syiden ja seurausten tarkastelemisen tilastollisin menetelmin. Aina näin ei kuitenkaan ole.

Tällöin analysointi jää asiantuntijan harteille. Asiantuntija voi käyttää aikaisempia tutkimustuloksia tai teorioita miettiessään syitä empiirisiin havaintoihin.

Toisaalta asiantuntija voi omalla kokemuksellaan ja näkemyksellään antaa vastauksia miksi-kysymykseen.

Raportoinnin ja analysoinnin erot eivät liity ainoastaan resursseihin.

Analysointi on arvokkaampaa, koska sen avulla saadaan tietoa siitä, mikä vaikuttaa toivottuun tai ei-toivottuun ilmiöön.

Analysoimalla asiantuntija asettaa myös itsensä enemmän alttiiksi. Empiriisistä faktoista ei juuri voi kiistellä, ellei sitten kiistellä siitä, miten faktat on muodostettu. Keskustelua sen sijaan syntyy tulkinnoista.

Keskustelu on arvokasta. Keskustelussa tulkintoja koetellaan, “oikeat” tulkinnat vahvistuvat ja “väärät” jäävät taka-alalle.

Käytännöllisessä työssä keskustelu syistä ja seurauksista vie eteenpäin esimerkiksi organisaation kehittämistä.

Kiintoisa näkökulma avautuu myös siitä, missä määrin ulkopuolinen asiantuntija (esimerkiksi konsultti) voi auttaa organisaatiota. Missä määrin ulkopuolinen voi esimerkiksi antaa vastauksia organisaatiossa toteutetun työhyvivointitutkimuksen tulosten tulkintaan?

Todennäköisesti organisaation sisällä näitä tulkintoja osataan tehdä paremmin konsultin tarjotessa ohjausta ja työvälineitä. Parhaimmillaan organisaatiossa syntyy oivalluksia, “lamppu syttyy”, ulkopuolisen sparraajan tukemana.

Valinta raportoinnin ja analysoivan otteen välillä on relevantti tutkijalle, toimittajalle, bloggaajalle ja konsultin roolissa toimivalle asiantuntijalle. Analysointi on vaativaa, mutta arvokasta. Hyvä kysymys voi olla se, että onko analysointi nykyisessä nopeatempoisessa maailmassa jäämässä alakynteen?