Avainsana: yhteiskunta

Ranska on aina ollut minulle hieman vieraampi maa. En ole siellä juurikaan vieraillut, enkä maan tilannetta muutenkaan seurannut.  Kirjavinkkejä selatessani huomasin, että tätä Annastiina Heikkilän kirjoittamaa kirjaa kehuttiin kovasti. Siksi laitoin teoksen tilaukseen kirjastosta ja pienen jonotusajan jälkeen pääsin tarttumaan kirjaan.

Kirja kertoo, miksi presidentti Macron menetti nopeasti suosionsa ja mistä aineksistä syntyi Keltaliiveiksi kutsuttu protestiliike.

Määrätietoisen presidentti Macronin presidenttikausi alkoi hyvin, mutta ajautui myöhemmin vaikeuksiin. Vaikka Macronilla oli myös poliittista taustaa, hän markkinoi itseään vaaleissa poliitiikan ulkopuolelta tulevana hahmona, joka pystyisi uudistuksiin. Ennen presidentiksi valitsemistaan Macron toimi investointipankkiirina.

Kautensa alussa Macron esiintyi Pariisissa loisteliaassa paraatissa, tapasi merkittävät Europan ja maailman johtajat, kuten Merkelin, Putinin ja Trumpin. Macron esiintyi edistyksellinen johtajana, joka puolusti humaaneja arvoja ja kansainvälisiä sopimuksia. Häneen tavoitteenaan oli kuitenkin palauttaa Ranska sille kuuluvalle paikalle maailman mahtimaiden joukkoon.

Keltaliivi-protestiliike lähti liikkeelle alemman keskiluokan taloudellisesta ahdingosta ja arkipäiväisistä haasteista. Kyse oli työpaikoista, dieselin hinnasta ja asunnoista. Liike mobilisoitui ilman näkyviä johtajia hyödyntäen merkittävästi sosiaalista mediaa.

Keltaliivien protesti kohdistui Macroniin, johon erityisesti dieselveron nostaminen (ilmastopoliittisista syistä) ja sitä ennen varallisuusveron poistaminen henkilöityi. Todellisuudessa verouudistus oli hänen edeltäjänsä liikkeelle laittama asia.

Keltaliiivit organisoivat massiivisia mielenilmauksia kaupunkeihin; mellakat yltyivät väkivaltaisiksi yhteenotoiksi poliisin kanssa ja materiaalisia vahinkoja syntyi paljon. Mediassa eniten tilaa saaneet mielenosoitukset järjestettiin Pariisissa, mutta tapahtumia järjestettiin laajalta eri puolilla maata. Erityisesti liikenneympyrät otettiin monessa kaupungissa tapahtumien keskipisteeksi.

Macronin suosio laski voimakkaasti ja kyselytutkimukset osoittivat kansalaisten ajattelevan, että heidän veroillaan pönkitetään superrikkaiden aseman parantamista. Vuoden 2019 eurovaalit kuitenkin vahvistivat Macronin asemaa ja hän onnistui jopa uudistamaan kannatuspohjaansa. 

Kirjassa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla monia nykyajan yhteiskunnille ja politiikalle keskeisiä ilmiöitä. Näitä teemoja ovat mm. karismaattisten johtajien nousu valtaan, keskusta-periferia-ulottuvuus poliittisena jakolinjana, kuilu eliitin ja kansalaisten välillä, kansanliikkeiden mobilisoituminen ilman keskeisiä johtohahmoja sekä sosiaalisen median hyödyntäminen julkisuuden ja julkisen keskustelun hallinnassa.

Keltaliivien toiminnan taustalla nähtiin jopa vaikutteita Ranskan suuresta vallankumouksesta vuodelta 1789. Yhteistä oli se, että molemmissa taustalla oli kansalaisten kokemus sivuutetuksi tulemisesta.

Kirjassa ajankohtaiset asiat yhdistetään mielenkiintoisella tavalla Ranskan historiaan ja yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin erityispiirteisiin. Tällaisia ovat muun muassa ranskalaisten herkkyys lähteä kaduille osoittamaan mieltään sekä alhainen veronmaksuhalukkuus. Kirjan käsittelemään ajanjaksoon osuu myös Notre Damen palo, jonka vaikutuksia ranskalaisten elämään Heikkilä raportoi.

Kirja on yksi parhaista viime aikoina lukemistani tietokirjoista. Suosittelen sitä paitsi kaikille Ranskasta kiinnostuneille, niille lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita tämän ajan politiikasta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä.

Annastiina Heikkilä 2019. Miksi Ranska raivoaa? Macron ja keskiluokan kapina. Kustantamo S & S, Helsinki. 

Muutama vuosi sitten eräs kollegani suositteli minua lukemaan kirjan Narrien  laiva. ”Luulen, että pitäisit siitä”, hän sanoi. Toki kirja on ollut tutkassani aikaisemminkin, mutta se on jäänyt toistaiseksi lukematta.

Sopiva hetki lukemiseen koitti nyt. Olenhan hiljattain lukenut Roslingien Faktojen maailman, jossa maailman kehitystä tarkastellaan tilastojen avulla ja Tim Marshallin Maantieteen vangit , jossa kansojen kohtalo määrittyy pitkälti maantieteellä ja sen luomilla olosuhteilla.

Heikki Aittokoski, joka muuten on syntynyt samana tasavuotena kuin minä, tarkastelee journalistin otteella ja menetelmillä samoja teemoja kuin mitä edellä mainituissa kirjoissa käsitellään. Hän matkustaa ympäri maailmaa, haastattelee ihmisiä, lukee ja selvittelee taustoja.

Hyvässä kirjassa on kehikko, jonka ympärille kirja jäntevästi rakentuu. Tässä kirjassa niitä on kaksi. Yhtäältä Sebastian Brandtin vuonna 1492 julkaistu kirja Das Narren Schaff. Toinen kehikko on useampiakin ajattelijoita eri aikoina motivoineet seitsemän kuolemansyntiä: viha, kateus, ahneus, ylpeys, laiskuus, kohtuuttomuus ja himo.

Aittokoski matkustaa Somaliassa, Lontoossa, Nicaraguassa, Bangladeshissa, Ukrainassa ja Afganistanissa tekemässä havaintojaan. Vaikka kukin kuolemansynti saa oman kappaleensa, laajempia teemoja kirjassa ovat köyhyys, eriarvoisuus ja sorto.

Matkat suuntautuvat vaarallisille alueille. Aittokoski ”tuppaa itseään” tapaamaan oligarkkeja ja diktaattoreita. Hän myös tutustuu paikallisiin ihmisiin, lapsiin ja aikuisiin ja saa näin hyvän otteen tavallisten ihmisten arjesta.

Aittokoski on ihailtavan lukenut ja perehtynyt kuvaten tiivisti eri maiden ja kaupunkien historiaa ja nykyisyyttä ja näissä olosuhteissa elävien tavallisten ihmisten elämää.

Useimmissa maissa äärimmäisen köyhyyden keskellä on palatsi, jossa muurien takana asuu diktaattori kymmenine loistoautoineen ja muine ylellisyyksineen.

Itselleni kirjan kappaleista kolahti eniten Bangladeshia käsitellyt jakso ja siellä tekstiiliteollisuuden globaalien kiemuroiden ja paikallisten tehtaiden työolojen selvittely. Vaikka työolojen ja palkkatason kehittämiseen on luotu erilaisia järjestelmiä, ne eivät välttämättä toimi tehokkaasti tai aukottomasti. Aittokoski yhdistää taitavasti kotoisen Stockmannin tähän teemaan ja jäljittää esimerkiksi tehtaan jossa Stokkalta ostettu paita on valmistettu.

Aittokoski tekee ”Roslingmaisia” havaintoja: hän mainitsee kehittyvien maiden sijoittuvan karkeaan luokitteluun, joka on samantapainen kuin Roslingin kirjassa.

Aittokoski tiivistää ytimekkäästi globaalisti kehitykseen vaikuttavat tekijät: demokratia, naisten ja tyttöjen asema sekä instituutiot. Mieleeni jäi myös ajatus siitä, että ”sortaja ei koskaan ole yksin”, vaan hänen ympärillään on sorrosta ja sortajan asemasta hyötyjien joukko.

Sorron keskellä ihmishenki on arvoton. Sorron välineitä ovat paitsi köyhyydestä nousun estäminen, hengen riistäminen ja kiduttaminen. Kirja sisältää annoksen ihmisyyden pimeästä puolesta.

Naseva kiteytys autoritaarisista oloista on se, että tulevissa vaaleissa voittaja on ennalta tiedetty (diktaattori), samoin kuin häviäjä (kansa).

Kirja on myös hyvä kuvaus ulkomaantoimittajan työstä. Mieleen jää paitsi arveluttavat maailman kolkat, sinnikkyys tiedonhankinnassa ja päämäärätietoisuus asioiden selvittämisessä ja niiden kertomisessa maailmalle.

Toimittaja ei kumartele, vaan tiukkojen kysymysten ja huomioiden kohteeksi joutuu muun muassa Puolustusvoimat, Stockmann ja keskeiset poliitikot.

Kirjan lopussa Aittokoski matkustaa Rantarataa junalla Turkuun (Karjaa mainitaan) ja laivalla Ruotsiin pohdiskellen maailmalla tehtyjä havaintoja Suomen ja Ruotsin kontekstissa.

Kysymys kuuluu, miksi Suomessa ja Ruotsissa on onnistuttu ratkaisemaan niin hyvin ne kysymykset, joiden kanssa kirjassa esitellyt muut maat painivat eteenpäin pääsemättä.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, joita kansainväliset asiat kiinnostavat. Kirja on muutaman vuoden vanha, mutta sen teemat eivät ole vanhentuneet hiukkaakaan. Narrien laiva jatkaa seilaamistaan.

Heikki Aittokoski 2013. Narrien laiva. Matka pieleen mennessä maailmassa. HS-kirjat 2013. Helsinki.  

Hans Roslingin yhdessä Ola Roslingin ja Anna Rosling Rönnlundin kanssa kirjoittama kirja Faktojen maailma on teos, jonka tällä hetkellä kaikki ovat lukeneet tai aikovat lukea. Joka sen on juuri lukenut, joutuu puolustellen sanomaan, että ”luin kirjan vasta nyt”.

Kirjan perusajatus on se, että maailmassa asiat ovat paremmin kuin usein luullaan ja asiat myös kehittyvät parempaan suuntaan kuin yleensä luullaan. Näin jos kehitystä tarkastellaan terveyden, koulutuksen, vaurauden tai erinäisten väestöllisten mittareiden mukaan.

Tämän viestin kertomisessa keskeisessä roolissa on data, jota on tarjolla enemmän kuin koskaan. Laadukkaita tilastoja lähes asiasta kuin asiasta on tarkasteltavissa verkossa parilla klikkauksella.

Tästä huolimatta ihmisten tietoisuus maailman menosta ei ole korkealla tasolla. Ihmiset eivät siis ole faktatietoisia.

Kirjan tärkeä viesti on se, että ihmisillä on erilaisia vaistoja, joiden vuoksi he arvioivat maailmaa ja sen kehitystä väärin. Näin tekevät myös koulutetut ja menestyneet ihmiset. Ja varsinkin he.

Näitä vaistoja on yhteensä kymmenen kappaletta, enkä aio luetella niitä kaikkia tässä. Niitä ovat esimerkiksi taipumuksemme kuiluajatteluun, kielteisyyteen ja taipumuksemme uskoa trendinomaiseen kehitykseen.

Vaistojen vuoksi arvioimme siis maailmaa väärin. Olemme itse asiassa niin hakoteillä, että simpanssitkin voittavat meidät tietokilpailukysymyksissä, jotka käsittelevät globaaleja väestöön ja kansanterveyteen liittyviä teemoja.

Esimerkki kuiluajattelusta on se, että jaamme hyvin usein maailman kahteen osaan. Kehittyneisiin maihin  ja kehittyviin maihin. Köyhiin maihin ja rikkaisiin maihin. Meihin ja heihin.

Roslingin viesti on, että tämä kaksinapainen tapa ajatella ei päde nykypäivänä ja se estää meitä näkemystä sitä kehitystä, jossa valtava määrä ihmisiä eri maissa on noussut absoluuttisesta köyhyydestä. Rosling käyttää kirjassa neliluokkaista jaottelua erottelemaan eri maita.

Yksi kirjan viesteistä on, että monet kehittyvät maat (anteeksi) ovat tehneet ja tekemässä yhtä nopeaa suhteellista nousua esimerkiksi imeväiskuolleisuudella mitattuna, mitä kehittyneet maat (anteeksi), kuten Ruotsi, tekivät kehittyessään hyvinvointivaltioiksi.

Vielä rautaisannos vaistoista: Ainoan näkökulman vaisto ohjaa meitä käyttämään yksinkertaisia selityksiä monimutkaisiinkin ongelmiin. Meillä on myös viehtymys kielteisyyteen: näemme pikemmin pahan kuin hyvän. Tätä korostaa nykypäivän tehokas tiedonvälitys ja median taipumus nostaa esiin kielteisiä asioita. Pelko estää meitä hyväksymästä faktoja vaikka niitä olisi tarjolla.

Keskeisessä roolissa Roslingien kirjassa on data, joka on tarkasteltavissa heidän perustamansa säätiön Gapminderin verkkopalvelussa. Samalla verkkosivulla on toinen innovaatio, Dollarstreet, jossa havainnollistetaan eri kehitysvaiheissa olevissa maissa asuvien kansalaisten elämää.

Kun kirjan ohella data ja sen visualisointi ja vielä valokuvatkin verkossa ovat niin keskeinen osa Roslingien tapaa kertoa asiaansa, on tähän tarpeen pysähtyä.

Pelkkä kirja ei olisi niin tehokas kertomaan tarinaa faktojen maailmasta. Pelkkä verkkosivu ja kuvien kokoelma verkossa ei myöskään olisi tähän pystynyt.

Datan tarjoama faktapohja, datan visualisointi moderneilla visualisointimenetelmillä, havainnollistukset valokuvin sekä tarinankerronta kirjassa ovat kuitenkin johtaneet menestykseen, jossa kirja on käännetty 13 kielelle ja käännöksiä on tulossa vielä parille kymmenelle kielelle lisää. Kenties listaan on hyvä lisätä vielä tolkuton määrä julkisia esitelmiä kirjan aihepiireistä.

Jään miettimään, mikä on tulevaisuudessa tapa yhdistää nämä kaikki sisällöt, joissa on dynaamisia ja päivittyviä elementtejä.

Jos kirjassa joku asia nyppii niin se, että kehitys kuvataan kirjassa hyvin deterministisesti, mitä se todellisuudessa ei tietenkään ole. Tarkempi analyysi, tutkimus, paljastaisi eri maiden kehityksestä hitaita ja nopeita jaksoja ja niille selityksiä. Todennäköisesti selitykset liittyisivät instituutioihin, politiikkaan, talouteen tai yhteiskuntarauhaan.

Hans Rosling kuoli vuonna 2017, joten kirja on julkaistu postuumisti. Työtä faktatietoisuuden lisäämiseksi jatkavat Ola Rosling ja Anna Rosling Rönnlund, joista jälkimmäinen vieraili Slushissa viime syksynä (ks. juttu Hesarissa tästä).

Mutta kirja on hieno ja se kannattaa lukea. Se sisältää hienoja tarinoita Roslingin elämän varrelta, grafiikkaa, tiivistyksiä ja myös selkeitä ohjeita siitä, miten lisätä faktatietoisuutta.

Hans Rosling, Ola Rosling, Anna Rosling Rönnlund 2018. Faktojen maailma. Asiat ovat paremmin kuin luulet. Otava.

Tim Marshall on kansainvälisen politiikan asiantuntija, joka on työskennellyt muun muassa BBC:ssä ja SkyNewsissä. Hän on kirjoittanut kirjan Maantieteen vangit, jossa käydään läpi maailman keskeiset geopolitiikan kysymykset. Kirjan perusajatus on, että maantiede määrää hyvin pitkälle kansakunnan elinmahdollisuudet ja hyvinvoinnin sekä ennen kaikkea turvallisuuden.

Viljelyyn kelpaava maa takaa hyvinvointia ja omavaraisuutta. Meren ranta takaa pääsyn valtamerille kauppaa käymään. Vuoristo suojaa vihollisen hyökkäyksiltä ja tasangot tarjoavat lähes esteettömän mahdollisuuden maahantunkeutumiseen.

Venäjän ongelmana on se, että sulan veden satamia ei ole yhtäkään. Pääsy merille on ainoastaan kapeiden ja helposti suljettavien salmien kautta. Hyökkäysväylä Venäjälle kulkee Puolan kautta, samaa väylää ovat käyttäneet Hitler ja Napoleon.

Kiina lisää määrätietoisesti vaikutusvaltaansa eri puolilla maailmaa. Afrikasta on ollut paljon puhetta, mutta Kiinalla on samat suunnitelmat ja aktiviteetit Etelä-Amerikassa. Kiina rakentaa nopeasti omia merivoimia, jotta se pystyy tulevaisuudessa suojelemaan omia kauppalaivastojaan. Kiina myös rakentaa omaa kanavaa Nicaraguaan, jotta se ei olisi riippuvainen Yhdysvaltojen kontrolloimasta Panaman kanavasta.

Afrikka on jaettu siirtomaavallan jälkeen mielivaltaisin rajoin. Erilaisten ryhmittymien kahinointi estää kehitystä. Joet eivät tarjoa vesiputousten vuoksi hyviä liikenneyhteyksiä. Sademetsissä kokoistavat taudit. Pohjois-Afrikassa vedestä on tulossa kynnyskysymys Egyptin ja Etiopian välille jälkimmäisen suunnitellessa Niilin patoamista.

Lähi-Itä on jakautunut valtioihin, joihin alueella asuvat kansallisuudet ja ryhmittymät eivät sovi rauhanomaisesti asumaan. Kirjassa on tiivis noin parinkymmenen sivun esitys Lähi-Idän historiasta, jonka luettuaan voi paremmin ymmärtää nykyistäkin rauhattomuutta.  Laajemman esityksen voi lukea tarvittaessa esimerkiksi Jaakko Hämeen-Anttilan kirjasta Islamin miekka.

Yhdysvalloilla menee kohtalaisen hyvin. Se on saavuttamassa energiataloudellisesti omavaraisuuden. Huolta aiheuttaa lähinnä Meksikon vastainen raja, joka on tunnetusti myös presidentti Trumpin fokuksessa.

Kirjassa on kattava esitys Koreoiden historiaan ja tilanteeseen, jossa vahvasti osallisina ovat Koreoiden lisäksi Yhdysvallat, Venäjä, Japani ja Kiina. Muuten hillitty Marshall käyttää todella värikästä kieltä kuvaillessaan Pohjois-Korean diktatuuria.

Kiintoisa jakso kirjassa oli myös Pakistanin ja Intian välisen jännittyneen suhteen kuvaaminen (molemmilla on ydinase) sekä Japania  koskeva osuus. Japani riisuttiin aseista toisen maailmansodan jälkeen, mutta sen on annettu varustautua uudelleen voimatasapainon säilyttämiseksi Aasiassa.

Kirjassa käsitellään myös arktisia alueita, jonne monen valtion huomio on kiinnittymässä. Jäätikkö on pienentynyt ja sallii uusia laivaliikenneyhteyksiä, jotka säästävät huomattavasti aikaa.

Kirja oli todella mielenkiintoinen, selkeästi ja tiiviisti kirjoitettu. Se ei ollut tippaakaan tylsä. Sen, joka haluaa melko nopeasti lukaista hieman taustamateriaalia maailmanpolitiikan arkipäivään, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän kirjaan.

Kenties hieman enemmän olisin kaivannut polemisointia ilmastonmuutoksesta sekä uusista pitkän kantaman ohjausjärjestelmistä (jotka toimivat maantieteestä huolimatta).

Kirja osoittaa, kuinka kylmän viileän rationaalista ja epäluuloista erityisesti suurvaltojen ajattelu ja toiminta on. Hyvänä esimerkkinä tästä on Ukrainan tilanteen käsittely. Lukijalle kuvataan selkeästi, miksi Venäjä toimii tilanteessa kuten toimii. Kirjan kymmenen jaksoa kertovat, kuinka maantiede hyvin pitkälle määrittää edelleen kansakuntien kohtaloa.

Kirja on esitelty myös Helsingin Sanomissa täällä.

Tim Marshall: Maantieteen vangit. Kymmenen karttaa, jotka kertovat kaiken maailmanpolitiikasta. Atena Kustannus 2018.