Avainsana: kirjat

Julkaistu

Jussi Pullinen: Mitä meille tapahtui?

pullinen2

Koska maailman meno kiinnostaa, otin jossain vaiheessa lukulistalle Jussi Pullisen kirjan Mitä meille tapahtui?

Kirja käsittelee somea, internetiä ja digitaalisuutta. Taustaksi Pullinen käy läpi internetin historiaa. Tuttua tarinaa ja mieleeni tulivat mm. laajat tietotekniikkamessut Kankaanpäässä, jossa vierailin kaverini Timon kanssa katselemassa esimerkiksi Applen sen ajan tuotteita.

Pullinen toimii tällä hetkellä Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimiehenä ja on siis toimittaja. Lisäksi hän on toiminut Tampereen yliopiston journalistiikan vierailevana professorina. Tämä professuuri ei käsittääkseni vaadi professorin pätevyyttä, eli tehtävä vertautuu työelämäprofessoreihin. Ei siinä mitään, monet työelämäprofessorit ovat oikein fiksuja ihmisiä.

Kirjassa käydään läpi kaikki mahdolliset ajan ilmiöt, liittyen vihapuheeseen, kupliin, kohuihin, selfie-kulttuuriin, meemeihin, heimoontumiseen, valeuutisiin, vaalivaikuttamiseen, #metoo-liikkeeseen, alustatalouteen, datatalouteen ja teknologian avulla tapahtuvaan valvontaan.

Kirjan pulmana on se, että jos on seurannut aikaansa viime vuosina ja vuosikymmeninä, kirjassa ei ole mitään uutta. Kirja ei analysoi, jäsennä eikä syvennä juuri mitään käsittelemässään aihepiirissä.

Kirja on raportoiva. Jos teoksen alussa olisi jonkinlaista teoreettista kysymyksenasettelua, johon sitten olisi myöhemmissä kappaleissa pyritty vastaamaan, olisi kirja ollut jäntevämpi luettava. Nyt kirja on pötkö eri teemoja käsitteleviä kappaleita. Tutkimuksiin kuitenkin viitataan, mutta tieteellisen kirjoittamisen ”jännite” (kysymyksenasettelu ja vastaukset) puuttuu.

Jotain kiinnostavaa kirjassa sentään oli. Oli kiinnostavaa lukea hymiöiden ja emojien historiasta. Hymiöt kehitettiin jo 1980-luvulla :-D!

Lisäksi oli kiinnostavaa lukea ”netspeakista”. Eli se on epämuodollinen tapa ilmaista itseään kirjallisesti verkossa. Eräänlainen puhutun ja kirjoitetun kielen välimuoto. Kieliopista ei ole niin väliä, eivätkä lauseet ole täydellisiä. Välimerkit nousevat arvoon arvaamattomaan. On esimerkiksi tylyä lopettaa viesti WhatsAppissa pisteeseen. Kolmella pisteellä on mahdollista lisätä dramatiikkaa…. Ja niin edelleen.

Eli ei niin antoisa lukukokemus, mutta suoritin kirjan loppuun.  Jos et ole tietoinen edellä mainituista aihealueista, kirja on kattava yleisesitys viime vuosien tapahtumiin internetissä ja sosiaalisessa mediassa.

Näillä puheilla siirryn seuraavaan kirjaan. Kirjasyksy on oikein antoisa, sillä Suomessa on julkaistu kaksi uutta jääkiekkokirjaa ja kaksi kirjaa Matti Nykäsestä! Näihin palataan.

Julkaistu

Anu Kantola ja Hanna Kuusela: Huipputuloiset

Huipputuloiset

Lyhensin lukuvelkaa lukemalla viime vuonna julkaistun Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirjoittaman kirjan Huipputuloiset: Suomen rikkain promille.

Kirjassa raportoindun tutkimuksen tavoitteena on tutkia huipputuloisten muodostaman taloudellisen eliitin taustoja, verkostoja ja ajatuksia yhteiskuntapolitiikasta.

Huipputuloiset on muodostettu rajaamalla 5000 vuosina 2007-2016 eniten verotettavaa ansio- ja pääomatuloa saanutta suomalaista. Taustatiedot selvitettiin 4100 ryhmään kuuluvasta henkilöstä ja 90 heistä haastateltiin.

Taustatiedoista voidaan mainita, että 84 % huipputuloisista oli miehiä ja 16 % naisia. 99 % oli syntyperältään suomalaisia. 84 %:lla äidinkieli oli suomi ja 46 % oli suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon. Avioliitossa oli 70 % ryhmään kuuluvista.

Ryhmä jaettin kolmeen ryhmään: perijöihin, johtajiin ja yrittäjiin.

Perijät olivat vauraiden sukujen jäseniä. Heidän missionsa on suvun omaisuuden hoitaminen, sen kasvattaminen ja siirtäminen seuraavalle sukupolvelle. Konkreettisesti tämä tarkoittaa huolellista varainhoitoa, verkostoitumista ja ”next generationin” kasvattamista. Perijöiden suvut ovat keskenään hyvin verkostoituneita.

Johtajien tehtävänä on viedä eteenpäin ja kehittää johtamiaan yhtiöitä, toteuttaa niiden  strategiaa ja muutosta. Johtajien kuvauksissa korostuu tehtäväkeskeisyys ja kova työnteko. Työpäiviä kuvataan 50-70 tuntisiksi. Kun johtaja on töissä, hänellä on huono omatunto kun ei ole kotona ja päinvastoin. Johtajien haastatteluissa nousee esiin mielenkiintoisia teemoja nykyajan johtamisesta, jossa korostuu esimerkillä ja visiolla johtaminen sekä persoonan likoonlaittaminen. ”Enää ei olla sihteerien ja liikennevalojen takana kulmahuoneessa.”

Yrittäjät ovat myös kovia tekemään töitä. Heidän missionsa on yrityksen perustaminen, sen kasvattaminen ja kehittäminen. Yrittäjien suunnitelmissa on myös exit omasta yrityksestä ja vaurastuminen tätä kautta. Exitin jälkeen voi myös vetäytyä työelämästä ja mahdollisesti palata sitten uusien ideoiden ja yritysten kanssa työelämään.

Huipputuloisten ajatukset suomalaisesta yhteiskunnasta voisi karkeasti tiivistää näin:

  • suurituloiset ovat huolissaan Suomen kilpailukyvystä
  • julkisen sektorin koko huolestuttaa
  • veroastetta kritisoidaan
  • sosiaaliturvan koetaan passivoivan
  • Suomen päätöksentekojärjestelmä on kankea

Perijöiden mielipiteet olivat hieman pyöreämmin ilmaistuja kuin johtajien ja yrittäjien.

Tulokset herättivät kirjan julkaisun jälkeen vilkasta keskustelua. Yhtäältä ihmeteltiin mielipiteiden ”kovuutta” ja toisaalta pohdittiin, olivatko tutkimuksessa käytetyt aineistot ja menetelmät sopivia, ks. hyvä yhteenveto tästä. 

Huipputuloisten mielipiteet sosiaaliturvasta eivät mielestäni olleet sinällään yllättäviä. Samanlaisia mielipiteitä löytyy huomattavasti alemmista tuloryhmistä.

Ehkä enemmän yllättävää oli lukea suomalaisen taloudellisen eliitin pessimismistä ja nuivasta suhtautumisesta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. He kokivat voimakasta turhautumista siitä, miten poliittinen päätöksentekojärjestelmä ei pysty tekemään tarvittavia päätöksiä.

Päätöksenteon vaikeuteen liittyen tuli mieleen myös entisen työ- ja oikeusministerin Jari Lindströmin kirjassaan kertomat kokemukset siitä, kuinka päättäjien on vaikea viedä eteenpäin uudistuksia.

Kaiken kaikkiaan jäin miettimään, että kirja kertoo melko voimakkaasta konsensuksen puutteesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Taloudellista valtaa omaavien ajatukset pohjoismaisesta hyvinvointimallista ovat varsin nihkeitä.

Sosiaaliturvaa ja hyvinvointipalveluja ei voida rahoittaa eikä työllisyyttä ylläpitää ilman kilpailukykyisiä yrityksiä. Siksi näkemysten erilaisuus on iso juttu.

Yhteiskuntapoliittisten näkemysten ohella oli mielenkiintoista lukea huipputuloisten näkemyksiä mediasta sekä verkostoitumisesta.

Median koetaan olevan kiinnostunut vääristä asioista, esimerkiksi juuri tulotietojen raportoimisesta. Media ei niinkään kerro siitä hyvästä, mitä suomalaiset yritykset tekevät yhteiskunnan hyväksi.

Verkostoitumisen osalta havaitaan, että taloudellinen eliitti on keskenään hyvin verkostoitunut ja verkostoja hyödyntämällä esimerkiksi poliittisten päättäjien pakeille on helppo päästä.

Kirja oli mielestäni hyvin kirjoitettu. Tutkimus taustoitettiin kansainvälisellä ajankohtaisella kirjallisuudella ja pidemmillä historiallisilla kehitystrendeillä. Tutkimukselliset valinnat oli hyvin kuvattu ja perusteltu.

Kaiken kaikkiaan teos on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja suomalaisesta yhteiskunnasta.

Anu Kantola ja Hanna Kuusela: Huipputuloiset. Suomen rikkain promille. Vastapaino, Tampere 2019. 

Julkaistu

Jari Lindström: Syvään päähän

lindstrom

Jari Lindström on entinen kansanedustaja, joka toimi oikeus- ja työministerinä Sipilän hallituksessa. Tänä vuonna julkaistuja muistelmia on kehuttu, joten tartuin kirjaan ja luin sen käytännössä yhdessä päivässä.

Lindströmin tarina on lyhyesti sanottuna sellainen, että hän varttui duunariperheessä, työskenteli Voikkaalla paperitehtaalla, kiinnostui politiikasta, nousi kansanedustajaksi, uusi paikkansa vaaleissa, nousi ministeriksi ja jäi sitten valitsematta vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Suomalaisen yhteiskunnan kehityksen ja poliittisen elämän näkökulmasta Lindströmin uraan mahtuu monenlaista mielenkiintoista ja kirjan kirjoittamisen arvoista.

Lindströmin isä työskenteli myös paperitehtaassa. Lapsuuteen kuului vanhempien avioero, alkoholi ja koulukiusaamista.

Voikkaan paperitehtaalla työskentely tehtaalla oli etuoikeutettua, mutta myös raskasta ja vaarallista. Henkilökemiatkaan eivät aina sopineet kaikissa työvuoroissa yhteen. Tehtaalla oli suuri merkitys paikkakunnalle, ilmassa oli vanhan ajan yhteisöllistä henkeä. Niinpä oli erityisen dramaattista, kun tehdas päätettiin ylikapasiteetin vuoksi alasajaa vuonna 2006.

Näihin aikoihin Lindström kiinnostuu politiikasta. Mielenkiintoisella tavalla hän valottaa, miksi häntä ei duunaritaustausta huolimatta kiinnostanut liittyä SDP:hen, vaan suuntana oli Perussuomalaiset.

Lindström lähtee eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2007 vaaleihin, mutta ei pääse läpi. Vaalityön pohjana toimivat kirjoitukset paikallislehdessä ja blogissa. Vaikka Lindströmistä ei tullutkaan kansanedustajaa, hän sai kuitenkin sen verran ääniä, että rohkaistui jatkamaan poliittista uraansa.

Vuorossa oli paikallispolitiikkaa ja läpipääsy valtuustoon uuden ”ison” Kouvolan ääniharavana. Keskeisiä paikallispolitiikan teemoja olivat paitsi jo aiemmin tehty laaja kuntaliitos, myös esimerkiksi kivulias kouluverkoston sopistaminen. Paikallispolitiikassa tunteet kuumenevat ja vihamiehiäkin alkaa kertymään.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleiss Lindström menee läpi ja Perussuomalaiset kiilaa valtakunnan politiikan huipulle ”jytkyllä”. Lindström toimii puolueensa eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Kuvaukset ensimmäisen kauden kansanedustajan ensimmäisistä päivistä Arkadianmäellä ovat hauskoja. Lindström ihmettelee pääkaupungin menoa ja poliittisia piirejä.

Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen Lindström toimi Sipilän hallituksessa oikeus- ja työministerinä.  Elämä kaksoisministerinä on raskasta ja terveys on kovilla. Kuvaukset eduskunnan ja ministeriöiden toiminnasta ovat eräänlainen selkokielinen johdatus suomalaiseen poliittiseen järjestelmään.

Vuonna 2017 Jyväskylän puoluekokouksessa Jussi Halla-aho voitti puheenjohtajavaalissa Sampo Terhon. Puolueen ylin johto vaihtui ”nuivemman” linjan edustajiin. Seurauksena oli puolueen jakautuminen kahtia. Lindström kuului näissä vaiheissa ”Uuteen vaihtoehtoon” ja ”Siniseen tulevaisuuteen”. Puolueen nämä vaihteet ovat dramaattisia ja tunteikkaita.

Lindström on ehdolla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, mutta ei tule valituksi.

Lindströmin uran vaiheissa on aineksia isoon tarinaan. Hän oli mukana merkittävissä tehtävissä Suomen poliittisen lähihistorian keskeisisissä vaiheissa, eli Perussuomalaisten nousussa ja jakautumisessa. Tarina on myös kuvaus siitä, kuinka raakaa, raadollista ja kuluttavaa politiikka on.

Lindström on kirjoittanut muistelmansa tunteella. Hän on eräälla tavalla ulkopuolinen poliittisissa piireissä, utelias tutustumaan uusiin asioihin ja ahkera oppimaan uutta. Välillä harmittaa lujastikin. Hän myös kertoo kuinka ministeriaitiossa tai suorassa haastattelussa jännittää.

Monissa muistelmissa kirjoittajalla on tarpeen luetella asioita, joita hän on tehnyt tai saanut aikaiseksi. Lindströmin kirjasta tulee olo, että hänelle tärkeintä on kertoa oma tarinansa.

Kirja on mielestäni rehellisyydessään ja aitoudessaan selvästi paremmasta päästä poliitikkojen muistelmia.

Jari Lindström: Syvään päähän – muistelmani. WSOY, Helsinki. 

Julkaistu

Hannu Uusitalo: Tutkimus ja päätöksenteko hyvinvointivaltiossa

uusitalo

Hannu Uusitalo on ollut monella tavalla läsnä opiskelu- ja työurani aikana. Opiskellessani luin hänen raporttinsa Muuttuva tulonjako: Hyvinvointivaltion ja yhteiskunnan rakennemuutosten vaikutus tulonjakoon  1966-1985 sekä tietenkin tutkimuksenteon oppaan Tiede, tutkimus ja tutkielma. 

Kun opintoni edistyivät, tuli tarpeelliseksi kopioida ja alleviivaten lukea esimerkiksi Uusitalon artikkeli Comparative Research on the Determinants of the Welfare State: the State of the Art. 

Sosiologia-lehdessä vuonna 1985 julkaistu artikkeli Luokkarakenne ja intressien organisoituminen oli merkittävässä roolissa omassa gradussani ja tematiikka kantoi väitöskirjaan saakka.

Tieni Hannu Uusitalon kanssa ovat yhdistyneet myös muuten kuin kirjallisuuden kautta. Työskentelin Uusitalon kanssa samaan aikaan legendaarisessa Stakesissa (sittemmin osa THL:sta) Hakaniemen Ympyrätalossa. Uusitalon työskennellessä Eläketurvakeskuksessa, olin eläkealan töissä minäkin.

Niinpä oli mielenkiintoista tarttua Uusitalon uuteen kirjaan, jossa hän summeeraa uraansa. Kirja sisältää perhetaustan kuvauksen, pääpaino on työurassa, lopussa on vielä erillisiä nostoja eri teemoista.

Uusitalon kuvaukset tutkijanuraltaan vilisevät tuttuja nimiä kotimaiselta ja pohjoismaiselta kentältä. Keskeinen nimi on Erik Allardt ja hänen tutkimusryhmänsä, joka on vahvasti verkottunut pohjoismaisella tasolla.

Oli  hupaisaa lukea kuvauksia kuinka tutkimusryhmällä oli mahdollisuus tehdä kvantitatiivisia analyysejä. Ryhmä sai luvan käyttää Kansaneläkelaitoksen yhteydessä toimivan Sosiaaliturvan tutkimuslaitoksen käytössä olevaa ”OSIRIS-tietojenkäsittelyohjelmistoa”, jolla saattoi tehdä esimerkiksi MCA-analyysejä.

Uusitalon tutkimusaiheita ovat olleet yhteiskunnan sosioekonominen rakenne, tulonjako ja hyvinvointivaltion kehitys. Kirjassaan hän kertaa keskeisten tutkimusalueidensa metodologiaa, aineistoja ja myös päivittää joitakin aikasarjoja. Painotus on vanhassa, Uusitalon aktiiviajassa, mutta esiin nostetaan uudemman ajan tutkijoita (jotka yleensä ovat turkulaisia), jotka ovat tehneet tutkimusta samoista aihepiireistä kuin Uusitalo.

Yliopistouran jälkeen Uusitalo siirtyi Stakesiin, sektoritutkimuslaitokseen. Mielenkiintoisella tavalla hän pohtii, kuinka yhteiskunnallisen tiedontuotannon painopiste oli siirtymässä yliopistojen ulkopuolelle Tilastokeskukseen ja tutkimuslaitoksiin. Sosiologiakin oli kääntymässä sisäänpäin, käymään omaa sisäistä keskusteluaan.

Stakesin vuosien kuvaus tuntuu tutulta, joskin murheet olivat määräaikaisella tutkijalla kenties erilaiset kuin ylijohtajalla. Stakesin asema valtionhallinnossa oli monella tavalla paineen alla. Uusitalo nostaa Stakes vuosilta esiin tilastot, rekisterit, kansalliset raportit ja indikaattorit. Hieman yllättäen Uusitalo ei tässä kirjassa noteeraa lainkaan hyvinvointivaltion kannatusta koskevia tutkimuksiaan, vaikka ne 1990-luvun molemmin puolin olivat varsin paljon esillä.

Stakesia vakaammassa Eläketurvakeskuksessa Uusitalo johti suunnittelu, tilasto ja tutkimuslinjaa. Näiltä vuosilta esiin nousevat eläkeuudistusten tukeminen tutkimuksin ja selvityksin, indikaattoreiden kehittäminen sekä uudet tutkimusalueet.

Kirjassa ei samoissa ”konkreettisen sosiaalitutkimuksen” liemissä keitetylle aikalaiselle ollut suuria yllätyksiä. Monelle muulle kirja voi kuitenkin tarjota hyvän annoksen viime vuosikymmenten konkreettista sosiaalitutkimusta sekä näkymän siihen, miten tutkimus liittyy päätöksentekoon.

Kirja herätti seuraavanlaisia ajatuksia, liittyen lähinnä kirjassa kuvattuun aikaan ja nykyaikaan.

Ensinnäkin, oli mielenkiintoista havaita, kuinka (tutkijan) työuran alkuvaiheessa valitut teemat pysyvät ja kantavat pitkälle. Uusitalon kohdalla tällaisia olivat varhaiset tutkimusaiheet, kuten tulonjako ja sosioekonomisen aseman ja rakenteen tarkastelu. Näihin hän palasi viimeisessä työpaikassaan ja vielä tässä kirjassaan.

Toisekseen, kun Uusitalo mietti yhteiskuntapoliittisen tiedontuotannon painopisteen siirtyneen yliopistoista tutkimuslaitoksiin ja Tilastokeskukseen, saatamme jälleen olla osin uuden äärellä. Relevantti ja nopeasti hyödynnettävä data syntyy siellä, missä palvelut ja asiakkaat ovat. Niinpä esimerkiksi nopeiten sairauspoissaolojen kehityksestä pystyivät koronakevään aikana kertomaan työterveyshuollot (linkki) ja rahankäytöstä pankit (linkki).

Kolmanneksi, tutkimuksen ja päätöksenteon suhde on muuttunut. Vaikka huolellisesti tehtyjä raportteja tarvitaan edelleen, viime vuosina on korostettu tutkimuksen vaikuttavuuden lisäämistä sillä oletuksella, että raportteja luetaan vähänlaisesti. Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa korostuu, debatti tapahtuu sosiaalisessa mediassa ja tuloksia halutaan nopeammin käyttöön. Sellaisilla tutkimuslaitoksilla, jotka ovat luonnostaan lähellä päätöksentekijöitä, on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon.

Neljänneksi, pääsy tietoon on parantunut huomattavasti. Dataa on vapaasti saatavilla ja tutkimustuloksiin pääsee helposti verkon välityksellä. Erilaiset tietopalvelut esittävät aikasarjoja ja kansainvälisiä vertailuja visuaalisesti ja helposti ymmärrettävästi. Vapaammin saatavilla olevan tiedon äärelle ovat ryhmittyneet think tankit, konsulttifirmat ja omaa tutkimustoimintaa perustaneet tahot. Myös media tekee ”datajournalismia”.

Näistä muutoksista huolimatta pitkäjänteistä ja tieteelliset mittapuut täyttävää tutkimusta tarvitaan. Kun huomiotalouden eetteri täyttyy erilaisista sisällöistä, tutkija pystyy teorioihin ja kumuloituneeseen tietoon perustuen kertomaan, mikä on totta ja mikä todennäköisesti huuhaata.

Hannu Uusitalo (2020): Tutkimus ja päätöksenteko hyvinvointivaltiossa: Havaintoja viideltä vuosikymmeneltä. Into. 

Julkaistu

Jukka Saksi: Arvovalta

arvovalta

Jukka Saksi julkaisi vuonna 2016 kirjan ”Johtaja on media!”. Se pureutui johtamiseen ja viestintään mediallistuneessa yhteiskunnassa ja työelämässä. Keskeistä oli mm. se, miten johtaja hyödyntää sosiaalista mediaa omassa johtamistyössään.

Koronakeväänä 2020 julkaistun kirjan Arvovalta – opas arvojen hyödyntämiseen 2020-luvun johtamis- ja asiantuntijatyössä ydinsanoma liittyy arvoihin, niiden merkitykseen johtamisessa ja organisaatioiden toiminnassa.

Saksin mukaan arvopohjaisen johtamisen merkitys korostuu nopeasti muuttuvina ja hektisinä aikoina. Tällöin kaivataan pysyvämpää pohjaa, eräänlaisia ankkureita, joiksi arvot käyvät hyvin. Arvojen hyödyntäminen ja arvoperusteisuus ovat kuitenkin eri asteisesti käytössä organisaatioiden johtamisessa.

Kirjan kappaleiden teemoja ovat mm. ”Vastuullinen johtajuus huomioi arvot”, ”Mediallistunut johtajuusympäristö tuo kaiken tiedon pintaan”, ”Merkittävän muutoksen johtaminen tukeutuu arvoihin” ja ”Maine johdon ja asiantuntijan agendalla”.

Kirjassa on haastatateltu merkittävää joukkoa eri toimialoilla ja sektoreilla toimivia eturivin johtajia. On hienoa, että haastateltavia on yksityiseltä sektorilta, julkiselta sektorilla ja järjestöistä.  Näin kirjan myötä tulee näkyväksi, kuinka arvoperusteinen johtaminen on eri tavoilla keskiössä eri sektoreilla ja toimialoilla.

Otan muutaman esimerkin kirjan haastatteluista.

Muusikko Juha Tapio kertoi yhtyeen johtamisesta: ristiriitojen ratkaisu, elämysten antaminen ja tiivis yhteiselo asettavat johtamiselle merkittäviä haasteita. Ei ihme, että monet bändit hajoavat!

Emerituspiispa Eero Huovinen pohti kiinnostavasti yksilöllisyyden ja yhteisän suhdetta. Organisaatiolla on yhteinen identiteetti, vaikka sen jäsenet ovatkin yksilöitä. Yksilöllisyys on voimavara, koska se tuo esiin tuoreitaa ideoita ja uudistumista, mutta johtamisen kannalta yksilöllisyys vaatii kärsivällisyyttä.

Tukholman Nationalmuseumin pääjohtaja Susanna Pettersson kertoo, kuinka museon teoshankinnanssa arvoperusteiset päätökset tuovat linjaa ja tasoittavat kenties yksittäisten henkilöiden henkilökohtaisten preferenssien mukaisia näkökulmia.

Kansallisoopperan pääjohtaja Gita Kadambia avaa haastattelussa, kuinka esimerkiksi tulevista produktioista viestitään avoimesti oopperan sisällä ja osoitetaan näin luottamusta henkilöstölle. Kiinnostavaa tässä haastettelussa oli myös se, miten täydellisyyden tavoittelu voidaan yhdistää rohkeuteen ja sen sallimiseen, että voi myös epäonnistua.

Kirja on saatu hämmentävän ajankohtaiseksi, sillä Saksi on kirjoittanut kirjan sisään paljon ”koronarelevanttia” pohdintaa tältä keväältä. Saksi kirjoittaa ”koronaistaneensa” sisältöä vaiheessa, jossa kirja oli jo käytännössä valmis.

Nyt kesäkuussa 2020 aika on jo kulunut eteenpäin, mutta Saksin koronasisältö ei ole ainakaan vielä osoittautunut vanhanaikaiseksi.

Kirjassa on myös kappale, jossa esitellään aihepiiiriin liittyviä tutkimuksia. Tässä käsitellään mm. transformationaalista johtamista, hajautuneiden tiimien johtamista sekä johtajuuden arvoja eri sukupolvissa. Saksi on myös toteuttanut kirjan teemasta kyselyn johtajaonmedia.fi -sivun kävijöille.

Saksin työssä on aiemminkin korostunut monikanavaisuus. Niinpä tämän kirjan syntyä on jo voinut seurata sosiaalisessa mediassa. Kirjan teemoihin liittyviä  haastatteluja voi käydä katsomassa verkossa. Kirjan sivuille on myös sisällytetty hashtageilla varustettuna tviitin mittaisina ydinviestejä.

Kirja on kirjoitettu tiukasti lukijaa auttavalla tavalla strukturoiden. Keskeiset sisällöt on koottu vinkkilistoihin ja eri kohderyhmät (esimerkiksi johtoryhmä, hallitus, myynti, HR, markkinointi, viestintä) saavat omat juuri heille kohdistetut sisältönsä. Kirja tiivistää myös vinkkejä ja tehtäviä.

Kaiken kaikkiaan kirja on hyvin kirjoitettu, monipuolinen ja monenlaisia tässä ajassa esillä olevia ja korostuvia teemoja koostava kirja johtajille ja asiantuntijoille. Voin hyvin kuvitella, kuinka kirja ja sen oheismateriaalit eri kanavissa taipuvat Saksin käytössä kiinnostaviksi valmennuksiksi.

Jukka Saksi 2020: Arvovalta – Opas arvojen hyödyntämiseen 2020-luvun johtamis- ja asiantuntijatyössä. Kauppakamari. 

Arvioni kirjasta ”Johtaja on media!” täällä.

Julkaistu

Pääteasema Auschwitz

dewind

Kirjan on kirjoittanut hollantilaisjuutalainen lääkäri Eddy de Wind. Kyseessä on ilmeisesti ainoa Auschwitzin sisällä kirjoitettu kirja.

Kirja kertoo leiriltä selviytyneen de Windin ja hänen vaimonsa Friedelin tarinan. Kirja on vanha, mutta se on julkaistu nyt ensi kertaa suomeksi.

Vaikka keskitysleireistä on tullut vuosien varrella luettua jonkin verran kirjallisuutta, kirja oli vaikuttava.

Kirja ei ollut mikään mukava iltakirja ja herkemmiltä se vie varmasti iltaunet. Kirjaa lukiessa keskitysleirikuvaukseen kuitenkin turtui.

Esille tuli natsien ja heidän kätyriensä arkipäiväinen sadismi ja mielivalta, työvoiman riistäminen sotateollisuudelle sekä ”lääketieteelliset” kokeet ihmisillä.

Vaikka kirja keskittyy työleiri Auschwitziin, käsitellään myös muita leirejä sekä natsi-Saksan järjestelmää laajemmin.

Mieleen jäi, kuinka keskitysleirin totaalisuudesta ja ihmisarvon olemattomuudesta huolimatta leirillä oli kaupankäyntiä, sosiaalista kerrostuneisuutta ja rakkautta.

Kirjan lopussa on de Windin perheen jälkisanat sekä de Windin vuonna 1949 julkaisema analyyttinen artikkeli ”Kuoleman edessä”, jossa hän analysoi keskitysleirielämää.

Yksi artikkelin johtoajatus on, että keskitysleirivanki hyväksyi ajatuksen kuolemastaan, mutta elämänhalu nosti hänessä päätään kriittisinä hetkinä.

Hyvä kirja karmivasta aiheesta.

Eddy de Wind 2020: Pääteasema Auschwitz. Selviytyjän muistiinpanot leiriltä. Wsoy Helsinki.  

Julkaistu

Ei niin hyviä kirjoja

Kuinka mukavaa onkaan syventyä hyvään kirjaan. Entä kun kirja ei olekaan hyvä? Tässä kirjoituksessa kerron muutamasta viime aikoina lukemastani, mutta ei niin hyvästä kirjasta.

Kun viime viikolla luin Alex Fergusonin kirjan Menestys, tartuin heti perään Fergusonin Omaelämäkertaan. Turhaan tartuin. Kirja oli hyvin samanlainen kuin edellinen teos, pyörittäen lähinnä erilaisten huippupelaajien ja valmentajien nimiä. Sivu toisensa perään pelaajia ostetaan ja myydään miljoonilla. Kirja oli helppolukuinen, mutta ei antanut juuri mitään. Omaelämäkerraksi se kertoi harvinaisen vähän Alex Fergusonin henkilöstä. Oikeastaan parasta kirjassa oli kirjan lopussa ollut kuvaliite.

ferguson2

Muutama kuukausi sitten lukaisin Michael Kerriganin kirjan Hitler: Tie diktaattoriksi. Kirja osui silmääni joltain tietokirjojen listalta. Kirja kertoi Hitlerin koko elämäntarinan, mutta liian pinnallisesti. Käsitellyksi tuli lapsuus, nuoruus ja muut elämänvaiheet. Merkittävät käännekohdat tai vaiheet kuitattiin sivun tai kahden tekstillä. Oikeastaan kirja oli enemmän kuvakirja, koska julkaisun sivuista suurempi pinta-ala oli täytetty kuvilla.

hitler

Jokin aika sitten tulin tarttuneeksi Antti Tuiskusta kertovaan kirjaan Antti-Tapani. Tuisku on ajankohtainen henkilö uuden levynsä vuoksi. Lisäksi hänellä on mielenkiintoisia urheiluharrastuksia liittyen hiihtoon ja triathloniin. Hänen nousunsa Siwan kassalta Suomen suosituimpien artistien joukkoon on kiinnostava. Kirja oli kuitenkin todella huono, erityisesti siksi, että se oli tehty haastattelemalla. Kirja oli pinnallinen ja lukeminen oli kuin olisi lukenut paksua iltapäivälehteä.


tuisku

Risto Pakarisen kirjoittamaan kirjaan Alpo Suhonen: Pelaa omalla mailallasi taisin saada kimmokkeen Erkka Westerlundin kirjasta. Alpo Suhonen on mielenkiintoinen persoona, joka on tehnyt uraa paitsi jääkiekkovalmentajana, myös teatterinjohtajana. Hän on ainoa suomalainen NHL:ssä valmentanut valmentaja. Kirja oli kuitenkin todella heikko esitys. Sisältö oli toimittamatonta tajunnanvirtaa ja tekstissä oli paljon kirjoitusvirheitä. Todella tökerö taitto viimeisteli huonon lukukokemuksen.


suhonen

Aina ei voi lukea pelkästään hyviä kirjoja. Todella huonot kirjavalinnat tulee lopetettua alkuunsa tai kesken. Tässä kuitenkin muutama huti-valinta, jotka tuli luettua loppuun.

Risto Pakarinen 2015: Alpo Suhonen – Pelaa omalla mailallasi.  Auditorium kustannus. 

Michael Kerrigan 2015: Tie diktaattoriksi. Minerva kustannus. 

Antti Aro, Antti Tuisku ja Anton Majamaa: 2018: Antti Tapani. WSOY.

Alex Ferguson 2014: Omaelämäkerta. Minerva kustannus.

Julkaistu

Alex Fergusonin menestys

ferguson

Alex Ferguson on yksi aikamme suurista jalkapallovalmentajista. Pelaajauransa jälkeen skotlantilainen Ferguson valmensi ensin menestyksekkäästi Aberdeeniä ja sen jälkeen Manchester Unitedia peräti 27 vuoden ajan. Tuona aikana United voitti Englannin Valioliigan 13 kertaa, FA cupin viisi kertaa ja Mestareiden liigan kaksi kertaa.

Ferguson on kirjoittanut useita kirjoja. Tässä käsiteltävä vuonna 2015 julkaistu kirja Menestys – Mitä ManU ja elämä ovat minulle opettaneet, on johtamiskirjojen genreen kirjoitettu kirja.

Kirjassa pohditaan johtamista huippujalkapallon kontekstissa. Kirjan sivuilla vilisevät sellaiset huippujalkapallon nimet ja ManU:n ikonit kuten Cristiano Ronaldo, David Beckham, Wayne Rooney, Eric Cantona, Ryan Giggs, Edwin van der Sar, Peter Schmeichel. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Kirjan otsikot ovat johtamiskirjoista tutun oloisia, kuten ”Tule sellaiseksi kuin olet”, ”Nälän tunnistaminen”, ”Palasten kokoaminen”, ”Sitouttaminen”, ”Vaatimusten asettaminen”, ”Ihmisten arviointi”  ja ”Kommunikointi”.

Mitä johtamiseen tulee, opit ovat lopulta yksinkertaisia ja perinteisiä. Fergusonin johtaminen perustuu huolelliseen taustatyöhön, tiimin tuntemiseen, korkeaan vaatimustasoon ja selkeään viestimiseen. Joiltakin osin minulle tuli mieleeen kirjasta Matti Alahuhdan kirja.

Fergusonin ajuri urallaan oli äärimmäinen kunnianhimo ja voittamisen tahto. Se tosin lienee selvää tällä tasolla. Hän oli niitä johtajia, jotka nukkuivat vähän ja tekivät paljon töitä. Harrastukset liittyivät hevosurheiluun, viineihin sekä kirjallisuuteen (diktaattorien elämäkerrat sekä JFK suosikkiteemoina).

Fergusonin johtamisessa oli pehmeyttä ja ihmistuntemusta, jota tarvittiin persoonallisten ja taiteilijasieluisten maailmantähtien kanssa. Kovuutta edusti se, että niskoittelijat ja tiimihengen rikkojat saivat lähteä seurasta välittömästi.

Johtajan skaalan käyttöä edusti se, että häviön jälkeen Ferguson oli palautteissaan varovainen, koska hän ei halunnut vaurioittaa lisää joukkueen kolauksen saanutta itseluottamusta. 

Henkilökohtaiset keskustelut pelaajien kanssa olivat tärkeitä johtamisen välineitä. Ennen peliä joukkueelle pidettiin puhe. Peleissä valmentajan työkaluja ovat kokoonpanot ja vaihdot.

Ferguson oli valmentajana myös ehdoton auktoriteetti ja piti etäisyyttä joukkueeseen: ”Valmentaja ei ole yksi pojista”.

Tähän ehdottomuuteen yhdistyi empaattisuus, jonka ilmentymänä Ferguson muistelee lämmöllä ja kunnioituksella avainpelaajiaan. Erityisen lämmöllä hän muistelee pelaajia, joiden kasvua ja kehittymistä hän seurasi pidempään.

Toisinaan valmentajalta paloi kuitenkin pinna ja epäonnistunut pelaaja sai kuulla kunniansa muiden edessä. Kirjassa kerrotaan tapauksesta, jossa Ferguson tehosti viestiään potkaisemalla lattialla olevaa jalkapallokenkää, joka osui David Beckhamia päähän. Raivokohtauksia ei tämän enempää kirjassa luetella, mutta näitä tarinoita löytyy verkosta helposti.

Kirjan kiehtovuus johtuu pitkälti siitä, että sijoittuu huippujalkapallon maailmaan. Kirja avaa joukkueiden dynamiikkaa ja huolia. Valmentajan ympärillä on tiimi, jossa on erilaisia avainrooleja. Seuran omistajat ovat keskeisessä roolissa määrittämässä resursseja.

Kirja on muistutus työn tekemisen tärkeydestä ja kilpailun kovuudesta. Parhaista parhaat pelaajat ovat harjoitelleet uransa aikana tolkuttomasti. Ronaldo ja kumppanit jäivät Unitedissa normiharjoitusten jälkeen harjoittelemaan vapareita. Huippujoukkueisiin päässeet pelaajat ovat valikoituneet valtavasta massasta pelaajia.

Voittavan tiimin rakentaminen on avainasioita. Pelaajia ostetaan ja myydään miljoonilla punnilla globaaleilla pelaajamarkkinoilla.

Kirja on myös kuvaus huippujalkapallosta kansainvälisenä bisneksenä. Miljardöörien kiinnostuessa joukkueiden omistamisesta pelaajien palkat ja siirtosummat nousivat pilviin. Myös valmentajat pääsivät tähän nosteeseen, sillä Fergusonin linja oli, että valmentajan palkka ei voi olla pienempi kuin parhaiden pelaajien palkka joukkueessa.

Viihteellistyminen oli toinen vahvistunut linja. Fergusonia harmitti kun eräiden pelaajien aikaa kului oman henkilöbrändin luomiseen ja ylläpitämiseen. Näin kävi esimerkiksi David Beckhamilla.

Kirjassa on hyvä ja laaja loppuluku, jossa huippujalkapallojoukkueen johtamista pohditaan suhteessa muiden tämän ajan huippubrändien johtamiseen.

Kirjasta tulee selväksi myös se, että huippujalkapallo on miesten maailma. Kirjassa ainoa nimeltä mainittu nainen taitaa olla vaimo Cathy.

Kaiken kaikkiaan kirja on peruskirja johtamisesta sijoitettuna mielenkiintoiseen ja hohdokkaaseen huippu-urheilun kontekstiin.

Alex Ferguson ja Michael Moritz (2016): Menestys – Mitä ManU ja elämä ovat minulle opettaneet. Minerva kustannus. 

Julkaistu

Minna Kauppi – Suunta/Vaisto


kauppi

Vaikka Suomesta löytyy menestyneitä suunnistajia ja suunnistuksen maailmanmestareita eri vuosikymmeniltä, Minna Kauppia voidaan pitää Suomen kaikkien aikojen parhaana suunnistajana.

Hän saavutti urallaan yhdeksän maailmanmestaruutta, joista neljä henkilökohtaisella matkalla ja viisi viestistä. Lisäksi hän saavutti kahdeksan himmeämpää mitalia MM-tasolta. EM-tasolta palkintokaapissa on kaksi kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia. Hän myös voitti Asikkalan Raikkaan joukkueessa Venlojen viestin vuonna 2007 Lapualla.

Kauppi on yksi Suomen näkyvimpiä 2000-luvun urheilijoita. Urheilullisen menestyksen lisäksi Kaupin ura nosti merkittävästi suunnistuksen profiilia Suomessa. Näkyvänä julkisuuden henkilönä Kauppi vaikutti myös urheilijakuvaan Suomessa. Siksi huhtikuussa 2020 julkaistu kirja on erityisen kiinnostava.

Kaupin urheilu-uran alku on perhekeskeinen, lapsuuden perheessä satsattiin urheiluun aikana ja taloudellisina resursseina. Suunnistuksen sijaan aluksi lajina oli erityisesti hiihto.

Lapsuudesta ja nuoruudesta on tarpeen mainita lukion päättötodistuksen keskiarvo 9,8. Myöhemmin gradun tekeminen sujuu vaivattomasti: ”Gradussa tuntui riittävän sujuva kirjoittaminen”.

Westend-kirjan hiljattain lukeneena panin merkille, että kirjassa nostetaan esiin 1990-luvun lama ja sen aiheuttamat vaikutukset asuntovelkaisten perheiden elämään.

Kirja kertoo huippu-urheilijan elämästä. Urheilullinen puoli näkyi uran aikana ulos, mutta taustalla oli isoja haasteita, jotka vaikuttivat harjoitteluun ja kilpailemiseen.

Haasteet liittyivät omiin sairauksiin ja vammoihiin sekä huoleen läheisistä. Kun kaikki tämä tehdään kirjassa näkyväksi, on jopa pieni ihme, että Kauppi saavutti urallaan niin paljon.

Urheilijana Kauppi oli itsenäinen, hänellä ei varsinaisesti ollut valmentajaa koskaan. Itsenäisyyttä oli myös sponsoriasioiden hoitaminen omatoimisesti.

Monet suunnistajat ovat analyyttisiä mittaajia, mutta Kauppi harjoitteli melko fiilispohjalta. Treeni oli kuitenkin kovaa ja määrät suuria. Menestyksen pohja oli kovassa fyysisessä suorituskyvyssä, johon ajan myötä yhdistyi suunnistustaito.

Huippusuunnistajan prototyyppi on eräänlainen kone, joka robottimaisesti lukee karttaa ja maastoa ja etenee rastilta toiselle. Kaupin suunnistustyyli oli kenties jotain muuta, mutta tuloksekasta.

Uralla tuli menestystä, mutta myös kirveleviä tappioita. Vuoden 2011 MM-kisoissa Ranskassa pitkällä matkalla Kauppi ei löytänyt ykkösrastia ja keskeytti. Muistan elävästi sen, kun katsoin tätä kisaa ja seurasin gps-jälkeä. Joitakin ykkösrasteja pitkään etsineenä pystyin hyvin eläytymään tilanteeseen.

Mönkään menneiden kisojen jälkeen Kaupin suusta saattoi haastatteluissa tulla jotakin samansuuntaista kuin mitä olemme tottuneet kuulemaan Seppo Rädyltä tai Kimi Räikköseltä.

Yksi vaikuttavimmista kohdista kirjassa on kuvaus uran loppuvaiheesta ja lopettamisesta. Siitä prosessista, miten vammat tekevät harjoittelusta mahdotonta, vaikka mieli vielä janoaisi menestystä.  Kun voitontahto ja kilpailuvietti lopulta sammuu, loppuu urakin ja päätös on lopulta helppo.

Kirja on myös hieno kuvaus suunnistuksesta lajina. Huippusuunnistajat muodostavat tiiviin yhteisön. Lähes kaikki 2000-luvun merkittävät suomalaiset suunnistajat ja valmentajat esiintyvät kirjan tekstissä ja kuvissa (joita on paljon). Tiivis leirielämä ei aina ole auvoisaa, kaikki persoonat eivät sovi yhteen.

Suunnistuksen piirteet urheilulajina tulevat hyvin esiin. Suunnistuksen perhekeskeisyys, yhteisöllisyys, haasteellisuus taidon ja fyysisen suorituskyvyn yhdistämisessä tulevat selviksi. Suunnistus on laji, jossa  maailmanmestari saattaa pitää oman seuransa iltarasteja.

Suunnistusta harrastaneena ja samoihin kisoihin osallistuneena (muistan Kaupin ohittaneen minut kerran loppusuoralla Silja-rasteilla), oli helppo eläytyä suorituskuvauksiin.

Kirjan loppuluku on harvinaisen kaunis kiitos ihmisille ja yhteisöille, jotka ovat olleet tärkeässä roolissa uran aikana.

Kirjassa on Kaupin itse kirjoittamia jaksoja ja se perustuu keskeisten henkilöiden haastatteluihin sekä mittavaan määrään artikkeleita eri medioissa.

Kirjaa voi suositella kaikille urheilijaelämäkertojen genrestä kiinnostuneille. Kirja on erinomainen urheilijaelämäkerta. Suunnistajille kirja on ihan must.

Monessa tässäkin blogissa esitellyssä urheilijan elämäkerrassa on mollivoittoinen sävy tai loppu. Siksi on hienoa, että menestyksekkään uran tehnyt huippu-urheilija on pystynyt hankkimaan itselleen koulutuksen ja muutenkin tuntuu siltä, että edellytykset tasapainoiseen elämään uran jälkeen ovat olemassa.

Ari Väntänen: Minna Kauppi – Suunta/Vaisto. Like 2020. 

Julkaistu

Michele Obaman tarina

obama

Tätä kirjaa piti aikanaan jonottaa Karjaan kirjastosta monta kuukautta. Ja kun vihdoin sain sen käsiini, en ehtinyt lukea. Nyt koronakaranteenissa, kun kirjaston kirjat on jo luettu, latasin tämän e-kirjana.

Michele Obaman kirja Becoming oli vuonna 2018 myydyin kirja Yhdysvalloissa, Suomessa käännös oli kategoriassaan viidenneksi myydyin kirja vuonna 2019.

Lyhyesti sanoen tarina menee niin, että Michele Obama varttui vaatimattomassa työläiskodissa Chicagossa, opiskeli Princetonissa sosiologiaa ja Harvardissa lakia. Opiskelujen jälkeen hän aloitti työskentelemisen ja ”uran tekemisen” huippulakifirmassa.

Sitten kuvioon astui Barack Obama, joka oli kaikin tavoin primus inter pares Harvardissa. Michelen urakehityksessä alkoivat pikku hiljaa painottua rahan tekemisen sijaan yhteiskunnallisesti merkittävät tehtävät.

Erityisesti perheen perustamisen jälkeen painottui myös joustaminen omasta urasta ja puolison poliittisen uran tukeminen.  Ura vei kuvernööriksi, senaattoriksi ja sitten Yhdysvaltojen presidentiksi.

Kirja kertoo Michele Obaman tarinan lapsuudesta toisen presidenttikauden loppuun. Siitä perspektiivistä tulee kerrottua myös Barack Obaman tie presidentiksi ja keskeisimmät vaiheet kahdella presidenttikaudella. Kiinnostava jännite kirjassa on kuvaus toisiaan täydentävästä pariskunta Obamasta.

Kirja on kiiinnostavimmillaan kuvatessaan opiskeluaikoja, työuran alkua, vaalitaisteluja ja ensimmäistä presidenttikautta. Toisella presidenttikaudella tapahtumat vähän puuroutuvat.

Kirjassa on tiivis lataus, on jännittäviä vaalitilaisuuksia, tunteikkaita puheita ja traagisia tapahtumia. Molemmat Obamat elävät tunteella yhteiskuntaa kohdanneita onnettomuuksia.

Tarina on myös henkilökohtainen ja rehellinen. Käsitellyksi tulevat  yksityiselämän asiat, kuten lapsuuskodin taloudellinen niukkuus, raskaaksi tulemisen vaikeudet tai uralla sattuneet ”mokat”.

Moka oli esimerkiksi Iso-Britannian kuningattaren koskettaminen protokollan vastaisesti. Toiseksi julkisuutta saaneeksi mokaksi voidaan laskea karkaaminen presidentti Barackin kanssa parisuhdeviikonlopun viettoon helikopteri- ja lentokonekuljetuksin ja New Yorkin kadut sulkien.

Uransa ajan Michele on halunnut edistää sosiaalista nousua ja tasa-arvoa. Moneen kertaan tulee esiin, kuinka monet vallan foorumit koostuvat pääosin valkoisista miehistä.

Michele Obama käynnisti monenlaisia hankkeita liittyen syrjäytymisvaarassa olevien nuorten, erityisesti tyttöjen auttamiseen. Valkoisessa talossa hän keskittyi myös  haavoittuneiden sotaveteraanien ja heidän perheidensä  tukemiseen sekä kansanterveyden edistämiseen esimerkiksi kaupan alaan ja elintarviketeollisuuteen vaikuttamalla.

Kuvaus elämästä Valkoisessa  talossa oli myös kiinnostava. Koneisto, joka suojaa ja auttaa Yhdysvaltojen presidenttiä on valtaisa ja elämä tämän kuplan sisällä erikoislaatuista.

Politiikka on myös säälimätöntä ja Michelekin saa osansa loasta vaalikampanjoiden tiimellyksessä.

Kirja saa katkeria sävyjä kun Donald Trump nousee taistelemaan presidenttiydestä Obaman toisen kauden jälkeen. Trump näyttäytyy täydellisenä vastakohtana Obaman tavalle toimia sekä politiikalle. Pettymys on suuri kun paljastuu, että Trump todella voittaa vaalit. Myös epilogi huokuu katkeruutta Trumpin politiikkaa kohtaan.

Kirja oli mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Kirjassa on paljon ihailtavaa ylevyyttä.  Keskeisiä teemoja ovat usko koulutuksen voimaan ja sosiaaliseen nousuun, optimistinen tulevaisuususko ja usko siihen, että tasa-arvoa voidaan kehittää politiikalla. Se on myös päähenkilön asema huomioiden harvinaisen tunteella ja avoimesti kirjoitettu kirja.

Michele Obama 2019: Minun tarinani. Otava, Helsinki.