Avainsana: kirjat

Julkaistu

Westend

westend

Kirja on sukupolvikertomus ajasta, jonka olen itse elänyt. Kirjan konteksti, eli 1990-luvun lama ja sen seuraukset, on tietenkin myös sosiaalipoliitikkoa ja yhteiskuntatieteilijää kiinnostava. Hauskana yhteensattumana voi vielä mainita sen, että kirja on julkaistu syntymäpäivänäni viime vuonna.

Vuonna 1989 ylioppilaaksi kirjoittaneena olin 1980-luvun lopun talousuutisten suurkuluttaja. Muistan hyvin tuon ajan kasinotalouden merkkihenkilöt, joista esimerkkeinä tässä voidaan mainita vaikkapa Pentti Kouri, Taito Tuunanen, Jukka Keitele ja Christopher Wegelius.

Talousuutiset dominoivat 1980-luvun lopun koko yhteiskunnallista keskustelua, kun omistusten kautta rakenneltiin yhteiskunnan valta-asetelmia.

1990-luvun alussa opiskelin sitten yhteiskuntatieteitä ja muistan hyvin luennon, jolla luennoitsija ilmoitti kesken kaiken, että ”Suomen markka kelluu”. Se kuulosti dramaattiselta, vaikka ehkä kaikki opintojaan aloittelevat ja taloustieteen approa suorittavat opiskelijat eivät asian merkitystä heti tajunneetkaaan.

Muistan myös opiskeluajoilta ilta illalta synkemmät talousuutiset, joita seurasin Turun Ylioppilaskylän soluasunnossa pienestä mustavalkoisesta matkatelevisiosta.

Westend kertoo tuosta ajasta yhden perheen näkökulmasta. Perheen isä on  rakennusalalla. Taloudellinen nousu nostaa firman menestykseen. Perhe vaurastuu ja se näkyy asumisessa, elämäntyylissä ja sosiaalisissa verkostoissa.

Verkostoissa on menestyviä ihmisiä, mutta myös hyvintoimeentulevien perheiden keskuudessa on piileviä ongelmia.

Aikojen huonontuessa riskit realisoituvat, rakennusbisnekseltä putoaa pohja, eikä isän yritys selviä veloistaan.

Edessä on konkurssi ja elintason romahtaminen. Köyhtymisen konkreettiset merkit ja vaikutukset putoavat perheen eteen yksi kerrallaan.

”Äiti irtisanottiin tuotannollis-taloudellisista syistä.”

Isä ei kestä ja päätyy omaan traagiseen ratkaisuunsa, joka on arvattavissa jo varhain. Kirja kertoo rahan laajemmasta kuin pelkästään toimeentuloon ja ostovoimaan liittyvästä merkityksestä.

”Rahalla isä oli kurottanut toisia kohti. Ja kun rahaa ei enää ollut, ei ollut sen luomaa taikapiiriäkään”.

Kirja on kirjoitettu perheen tyttären näkökulmasta. Kirja etenee kahdella aikajanalla: yhtäältä perheen vaiheissa ja toisaalta tyttären myöhemmissä vaiheissa liittyen opiskeluaikoihin ja työelämän aloittamiseen.

Vaikeat vuodet löivät leimansa ”laman lapseen”. Avainsanoja ovat ahdistus ja ulkopuolisuus. Tytär kokee vahvaa syyllisyyttä isän kohtalosta, vaikka hän oli kenties viimeisin, joka asiaan olisi voinut vaikuttaa.

Kirja on hyvä muistutus merkittävistä, mutta heikommin ja epäsuoremmin näkyvistä vaikutuksista, joita yhteiskunnallisilla kriiseillä on.

Kirja oli vaikuttava paitsi tutun kontekstin, myös yhteiskunnallisen aiheensa vuoksi. Enimmäkseen tietokirjoja tätä nykyä lukevalle myös kielen rikkaus oli virkistävää. Kirjalle on helppo antaa vahva lukusuositus.

Suvi Vaarla: Westend. WSOY 2019. 

Julkaistu

Uutismies Kari Lumikero

lumikero

Vuosia sitten olin mukana eräässä työryhmässä, jonka yksi jäsen, tunnettu suomalainen asiantuntija, sanoi, että jokaisen tulisi kirjoittaa oma elämäkertansa.

Jostain syystä juuri tämä lause oli vahvasti mielessäni kun luin 70-vuoden ikään ehtineen toimittaja Kari Lumikeron viime vuonna julkaistua yli 400 sivuista kirjaa.

Lumikero on tuttu vieras suomalaisissa olohuoneissa. Hän on toiminut toimittajana ensin Ylellä ja sitten MTV:llä ja raportoinut käytännössä lähes kaikista merkittävimmistä maailmanluokan uutistapahtumista viime vuosikymmeninä.

Tällaisia tapahtumia ovat olleet muun muassa Irakin, Afganistanin ja Balkanin sodat, Berliinin muurin murtuminen, arabikevät, Aasian tsunami, Olof Palmen murha, Viron itsenäistyminen, Ruotsin sukellusvenejupakka, Jolon saaren panttivankidraama ja Estonian uppoaminen.

Itse tapasin Lumikeron lyhyesti SuomiAreenassa Porissa vuonna 2018, jolloin olin mukana työelämän muutosta koskevassa keskustelussa.

SA2018

Kari Lumikero haastattelee Mika Malirantaa ja Pauli Formaa SuomiAreenassa 2018. 

Lumikero on uransa varrella haastatellut  Bill Clintonia, Mick Jaggeria, Tom Jonesia ja Paul McCartneytä vain joitakin nimiä mainitakseni.

Kirja tuo hyvin esiin, kuinka toimittajat asettavat itsensä vaaroille alttiiksi kriisialueilta raportoidessaan.  He matkustavat vaaran paikoissa ja epämääräisissä olosuhteissa toisinaan epäluotettaviin paikallisiin tukeutuen.

Toimittajat yöpyvät sodan runnomissa rakennuksissa ja räjähdykset kumisevat taustalla heidän jättäessään viime tingassa milloin minkäkin kriisipesäkkeen.

Lumikero kertoo mielenkiintoisesti työstään ja sen muutoksesta. Esimerkiksi kamerakaluston uudistuminen ja digitalisaatio muutti merkittävästi toimittajan työtä.

Pysyvää on kuitenkin toimittajan ammattitaito kaivaa tapahtumista luotettavaa tietoa sekä erityisesti suunnitella ja toteuttaa sen kertominen sanoin ja kuvin yleisölle niin, että pääviesti on helposti ymmärrettävä ja mieleenjäävä.

Lumikeron tekstistä välittyy vahvasti journalistin missio kertoa yleisölleen maailman tapahtumista. Työ on myös monella tavalla raskasta. Tuho, suru ja hätä on välillä niin suurta, että toimittaja ei pysty etäännyttämään tapahtumista itseään.

Lumikero toimi pitkään Ruotsissa kirjeenvaihtajana ja ruotsalainen yhteiskunta saa kirjassa paljon tilaa.  Kirjassa kerrotaan paljon ruotsinsuomalaisten elämästä ja asemasta Ruotsissa.

Lumikero on huomattavan verkostoitunut niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Hänen tuttavapiiriinsä kuuluu mittava määrä paitsi median, myös kulttuurin vaikuttajia Suomessa.

Kirjasta huokuu tekijänsä innostuneisuus ja uteliaisuus maailmaa ja sen muutosta kohtaan. Kirja on mielenkiintoinen ja sympaattinen kuvaus journalistin työstä ja sen muutoksesta.

Kari Lumikero: Uutismies. Tammi, 2019. 

Julkaistu

Tare – Nyrkkeilijän elämä


uusivirta

En ole koskaan ollut kiinnostunut nyrkkeilystä urheiluna. Olen jopa sitä mieltä, että nyrkkeily pitäisi terveydelle vaarallisena lajina kieltää kokonaan. Tietysti tiedän senkin, että nyrkkeily on fyysisesti todella vaativa laji.

Lapsuuteni muistoihin kuuluvat radioselostukset urheilutapahtumista ja erilaiset radion urheiluohjelmat, joissa viikonloppuisin vedettiin yhteen tuloksia eri tapahtumista. Niissä myös seurattiin livenä meneillään olevia tapahtumia paikalla olevien toimittajien antaessa lyhyitä raporttejaan. Selostajina toimivat mm. Raimo Häyrinen ja Ilmo Lounasheimo.

Näihin muistikuviin yhdistyy myös Tarmo Uusivirta, jonka aktiivinen ura nyrkkeilijänä, ensin amatöörinä ja sitten ammattilaisena kesti 70-luvulta 90-luvun alkuun.

Uusivirta saavutti amatööriurallaan kaksi EM-hopeaa ja yhden kullan. Ammattilaisuralla oli hyviä ja huonoja aikoja, Uusivirta otteli EM-ottelussa, mutta joutui keskeyttämään sen.

Uransa jälkeen Uusivirta teki itsemurhan 42-vuotiaana.

Kirjan on kirjoittanut Simo Rantalainen, jonka muistamme paitsi urastaan urheilutoimittajana, myös Jari Sarasvuon parina vetämässä TV-ohjelmaa nimeltään Hyvät, pahat ja rumat.

Kirja on kiinnostavuudeltaan kaksijakoinen. Aluksi kirja on raportoiva ja pinnallinen, koska Rantalainen ei ollut Uusivirran lähipiirissä, vaan on kirjoittanut nyrkkeilijän urasta lähteisiin tukeutuen. Myöhemmin teos muuttuu kiinnostavammaksi kun Rantalainen on elänyt elämää Uusivirran mukana ja toiminut hänen managerinaan ja perhetuttunaan.

Kirja kertoo urheilijan nousu- ja laskukausista. Uusivirta treeenaa itsensä kuntoon, kunnes loukkantuminen tai motivaation puute pakottaa urhelijan tauolle.

Ammattilaisuralla otteluita yritetään järjestää, mutta usein ne peruuntuvat. Uusivirta matkustaa treeni- ja kilpailumatkoille Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Kansanvälisiä harjoittelukumppaneita tuodaan Suomeen sparraamaan.

Loukkaantumisia rajussa lajissa sattuu, välillä on käsi rikki ja välillä niska oireilee. Ottelukuvaukset ovat rajuja: lukijaa hirvittää urheilijan ”polvien notkahtaessa”, ”silmien sumentuessa” tai kun he ”putoavat kanveesiin” perille menevien iskujen voimasta.

Iso draaman kaari syntyy Uusivirran edetessä ammattilaisurallaan kohti Euroopan mestaruus-ottelua. Uusivirta etenee titteliotteluun, mutta vastus on liian kova ja ura on käytännössä ohi.

Inhimillisestä näkökulmasta Uusivirran elämä tuntuu olevan pitkälti urheilun varassa.  Hän kuitenkin tekee myös päivätöitä palomiehenä Jyväskylässä.

Ihmissuhteet ovat rikkonaisia, rahahuolia on, alkoholi ja muut päihteet hiipivät elämään. Ajatukset synkkenevät ja Uusivirta kärsii depressiosta.

Vauhti kiihtyy kohti loppua, eivätkä ystävät pysty enää auttamaan ja tukemaan. Elämä päättyy vuonna 1999.

Kirja oli hieman epätasainen, eikä mikään erityinen kirjallisuuden helmi. Uusivirran henkilökuva jää kirjassa pinnalliseksi, mutta mietin, että hänessä on paljon samoja piirteitä kuin monissa urheilijoissa, joilla ehkä on ollut samantyyppisiä vaiheita elämässään.

Kirja oli kuitenkin ehdottomasti urheilukirjojen harrastajaa kiinnostava ja lukemisen arvoinen. Liiankin tuttu tarina siitä, kun urheilija nousee parrasvaloihin ja menestykseen, urheilu-ura kannattelee, mutta elämänhallinta pettää uran ollessa ohi.

Kirja myös kertoo nyrkkeilyn maailmasta, jossa erilaiset managerit ja ottelujärjestäjät suhaavat omia etujaan ajaen, raha liikkuu ja riskejä otetaan urheilijan ollessa pelinappulan roolissa.

Simo Rantalainen 2017: Tare – Mestarinyrkkeilijän muotokuva. Johnny Kniga Kustannus. Helsinki. 

Julkaistu

Riisuttu mestari

myllyla

Ensimmäinen muistikuva Mika Myllylästä liittyy lehtihaastatteluun, jossa kerrottiin hänen valmistautumisestaan johonkin arvokilpailuun. Jutusta on jäänyt mieleen erityisesti kuva, jossa Myllylä on ladulla laskuasennossa äärimmäisen huippukuntoisen näköisenä.

Toinen muistikuva liittyy johonkin arvokilpailuun, jossa Myllylän osallistuminen jollekin matkalle on ollut epävarmaa sairastelun vuoksi. Uutisissa tai urheiluruudussa hän laskee suksilla toimittajien ohi, naureskelee ja hihkaisee ”hiihän!”.

Kolmannen muistikuvan päiväys on 5.7.2011. Olin autossa Kirkkonummella valmistautumassa suunnistukseen. Radiouutisissa sanottiin, että Mika Myllylä on kuollut.

Myllylä voitti urallaan yhden olympikullan (Nagano 1998) ja neljä maailmanmestaruutta. Olympialaisista mitaleita tuli yhteensä neljä ja MM-kisoista yhdeksän.

Myllylä kirja Riisuttu mestari julkaistiin vuonna 2001 ja luin sen tietysti silloin tuoreeltaan. Nyt kotipuolessa käydessäni otin kirjan mukaani ja luin uudestaan. Olenhan tässä viime aikoina lukenut myös muita urheilukirjoja, jotka eivät ole kertoneet pelkästään voitoista ja glooriasta.

Lukiessa ensimmäinen ajatus kirjasta on se, että Myllylä kirjoittaa hämmästyttävän hyvin. Kirjassa ei ole nimettyä apukirjoittajaa kuten monissa urheilijoiden kirjoissa. Enkä löytänyt mistään tietoa että Myllylä olisi saanut apua kirjan kirjoittamisessa.

Kieli on värikästä, omaleimaista ja tunteikasta. Tarina on kirjoitettu kahteen kerrokseen Myllylän matkatessa Lahden MM-kisoista kotiinsa ja muistellessa samalla omaa uraansa.

Kirja piirtää Myllylästä kuvan, jossa yhdistyy tietty ulkopuolisuus, herkkyys ja äärimmäinen kunnianhimo ja voitontahto.

Ulkopuolisuuden kokemus on läsnä jo lapsuudessa kun Myllylät asuivat Ruotsissa ja jatkui myöhemmin oman tien kulkijuutena suhteessa maajoukkueeseenkin.

Herkkyys liittyi vaikkapa siihen, miten Myllylä koki olonsa julkisuuden valokeilassa ja häneen kohdistuneissa vaatimuksissa ja odotuksissa.

”Halusin olla mestari, mutta en sankari”, Myllylä kirjoittaa.

Kunnianhimo ja voitontahto näkyi tietenkin ennenkaikkea kovassa harjoittelussa. Harjoitustunteja tuli vuodessa yli 1000 ja treenit olivat kovia.

Yksinäisyydestä, yksin tehdyistä pitkistä harjoituksista, Myllylä haki voimaa myös Lahden kisojen jälkeisenä aikana.

Kirjan loppuosassa on raadollista pohdintaa huippu-urheilun maailmasta, sen vaatimuksista ja paineista. Näissä pohdinnoissa on saman suuntaista henkeä kuin mitä on esimerkiksi Tyler Hamiltonin ja Lance Armstrongin pyöräilymaailmasta kertovissa kirjoista.

Muistan jo ensimmäisellä lukukerralla miettineeni, että Myllylän kuvaus huippu-urheilun maailmasta auttoi ymmärtämään doping-asiaa laaja-alaisemmin.

Myllylä sanoo, että puhtaimmillaan urheilun ihanteet toteutuvat lasten liikkumisessa.

Kaiken kaikkiaan kirja on yksi parhaimmista urheilukirjoista mitä olen lukenut. Vaikuttava ja surullinen.

Kirjan jälkeisenä noin 10 vuoden aikana tarinan traagisuus syveni. Aikaan liittyi Lahden MM-kisojen jälkiselvittely julkisuudessa ja oikeussaleissa.

Pienistä valonpilkahduksista huolimatta Myllylän elämä ajautui huonoon suuntaan ja päättyi surullisiin uutisiin vuonna 2011.

Mestari oli lopulta liian herkkä ja haavoittuvainen. Sankaruuden hän vielä kesti vaikka ei siitä aina nauttinut, mutta sankaruuden menettäminen ja siihen liittyvät lieveilmiöt olivat liikaa.

Mika Myllylä 2001. Riisuttu Mestari. Tammi. Gummerus kirjapaino.  

 

 

Julkaistu

Taistelu ikääntymistä vastaan

fast

Joe Friel on kirjoittanut useita kestävyysurheiluun ja erityisesti triathloniin liittyviä kirjoja, kuuluisin näistä on ehkä The Triathlete’s Training Bible, josta on otettu mittava määrä uusia painoksia. Friel on myös perustanut globaalisti laajalle levinneen harjoitusalustan Training Peaksin.

70-vuoden ikään ehtineenä Friel on kääntänyt katseensa ikääntymiseen ja sen merkitykseen  kestävyysurheilussa. Syntyi kirja Fast After 50 – How to Race Strong for the Rest of Your Life. 

Keskeistä kirjassa ovat ikääntymiseen liittyvät pohdinnat ihmisen fysiologian kannalta. Taustaa haetaan mittavasta määrästä tieteellistä tutkimista. Viitataan mm. eläinkokeisiin, joissa treenaavat hiiret kuolivat huomattavasti vanhempina kuin ne hiiret, jotka eivät treenanneet.

Kestävyysurheilun näkökulmasta ikääntymisen myötä tulee kolme merkittävää haastetta: hapenottokyky alenee, lihasmassa pienenee ja kehon rasvaprosentti kasvaa.

Jos ikääntyvä urheilija haluaa säilyttää ja kehittää suorituskykyään, hänen on taisteltava näitä uhkaavia kehityskulkuja vastaan.

Onneksi Frielillä on ratkaisuja tarjolla.

Keskeisin vastaus on se, että intensiteetiltään kovia harjoituksia pitää jatkaa. Ikääntymisen myötä on tyypillistä, että harjoitusten intensiteetti laskee, aletaan löysäillä ja siirrytään ”lenkkeilyyn”. Kevyet harjoitukset eivät kuitenkaan riitä vastavoimaksi ikääntymisen myötä tapahtuvaan hapenottokyvyn heikkenemiseen.

Jotta lihasmassa säilyy, salilla on käytävä! Saliharjoittelussakaan pelkät pitkät sarjat keveillä painoilla eivät riitä, vaan rautaa on kasattava tankoon kunnolla.

Jotta rasvaprosentti pysyy kohtuuden rajoissa, on kiinnitettävä huomiota ruokavalioon ja vältettävä rasvaa ja turhia hiilihydraatteja.

Palautumisen merkitys korostuu kun ikää karttuu. Ikääntynyt urheilija ei palaudu samalla tavalla kuin nuori ja tämä on otettava huomioon harjoittelun suunnittelussa.

Myös vammojen riski on suurempi, koska vuosien harjoittelun vaikutukset ovat jättäneet jälkensä kehoon.

Friel korostaa erilaisten testien merkitystä. Useaan otteeseen kerrotaan, kuinka saattaa olla tarpeellista mennä mittaamaan hapenottokykyä testiasemalle tai muuhun paikkaan.

Kiinnostavasti nykyaikaiset sykevälivaihtelun mittaamisen mahdollistavat välineet eivät vielä tunnu saavuttaneen Frieliä. Hän toteaa, että nämä laitteet ovat kalliita, mutta markkinoille on kuulemma kohta tulossa uusia apuja tähän.

Kirja on ovelasti segmentoitu ikääntyvän yhteiskunnan tarpeisiin. Vaikka kirja on kirjoitettu ikääntyneitä kilpakuntoilijoita varten, on se samalla vahva puheenvuoro kaikille fyysisen kunnon ylläpitämisen ja elämäntapojen merkityksestä iän karttuessa.

Itse jäin miettimään, että Friel ei kovinkaan paljoa pureskele elämäntilanteen merkitystä harjoittelun kannalta. Aikaisemmissa Frielin kirjoissa perhevelvoitteet ja työ rajoittivat merkittävästi uppoutumista harjoitteluun. Nyt ei vastaavasti tuoda esiin, että yli 50-vuotiailla ainakin perhevelvoitteet saattavat jo hieman hellittää.

Kirjan keskeiset teemat olivat kyllä melko tuttuja. Jos en ollut aikaisemmin lukenut niistä, niin vähintään valistuneet kaverit ovat niistä kertoneet.

Kirjassa on myös mielenkiintoisia tilastoja. Tiesittekö esimerkiksi, että 90-94-vuotiaiden naisten sarjassa maratonin ennätysaika on 9 tuntia ja miehillä 6 tuntia? Triathlonin täysmatkalla 70-74-vuotiaiden miesten ennätys on noin 12 tuntia ja naisilla hieman alle 16 tuntia.

Kaiken kaikkiaan kirjassa on paljon yleistä harjoitteluun liittyvää asiaa, mutta se sisältää myös näkökulmia, jotka ovat tärkeitä vanhemmille AG (age grouper) urheilijoille. Kirjan lopussa on listattuna runsaasti erilaisia harjoittelumenetelmiä ja testiprotokollia. Lukusuositus aihepiiristä kiinnostuneille!

Joe Friel 2015: Fast After Fifty – How to Race Strong fro the Rest of Your Life. Boulder Colorado. 

Julkaistu

Tunnekartasto – Kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä

nummenmaa

En enää muista, miten päädyin lukemaan tätä kirjaa. Yleensä saan kirjavinkit lukemistani kirjoista tai mediasta, kirjasuosituksista ja erilaisista listoista. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä erityisesti tietokirjojen kohdalla kirjat johtavat helposti toisiin kirjoihin. Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että tämä kirja tuli luettua. 

Kirjan kirjoittanut Lauri Nummenmaa on Turun yliopiston nuori menestynyt tutkija, joka toimii lääketieteellisen kuvantamisen ja mallintamisen apulaisprofessorina. Hän on maan johtavia aivotutkijoita ja suosittu luennoitsija.

Kirja kertoo monipuolisesti tunteista. Tämä on kyllä melko laimeasti sanottu, sillä niin kattavan kuvan siitä, mihin kaikkiin inhimillisen elämän osa-alueisiin tunteet liittyvät, kirja antaa.

Pohja luodaan tarkastelemalla aivojen toimintaa, ihmislajin kehitystä, tietoisuuden muodostumista sekä järjen ja tunteiden vuorovaikutusta.

Tunteet ovat mukana kaikessa toiminnassamme, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Emme pärjää pelkällä järjellä ja monet asiat päätetäänkin tunteiden avulla. Kirjan esimerkin mukaan tunteet ovat norsu, joka vie meitä voimakkaasti eteenpäin, ratsastaja (järki) yrittää ohjata norsua mahdollisimman viisaasti.

Myönteiset tunteet (onni) viestivät, että ympärillämme on kaikki hyvin, välittömät vaarat eivät uhkaa meitä ja voimme rentoutua. Mielihyvä ja onni vapauttavat kehon. Mielihyvän ja onnen tavoittelusta tulee ongelmia, jos ne johtavat esimerkiksi ylipainoon.

Inho suojelee meitä bakteereilta ja taudinaiheuttajilta. Hajuaistimme on esimerkiksi tottunut huomaamaan mädäntyneen ruoan. Sylkirefleksi tai oksentaminen liittyvät samaan asiaan jos epämääräinen ruoka pääsee suuhun tai mahaan asti. Inhon kohteet voivat olla myös kulttuurisesti määrittynyttä moraalista inhoa.

Pelko keskittää huomiokykymme ja voimavaramme vaarojen kohtaamiseen. Pelko yrittää suojella meitä ikäviltä yllätyksiltä. Pelko saa meidät tarkkailemaan valppaammin ympäristöämme ja sieltä tulevia vaaroja. Näin itse puolustautuminen on tarvittaessa helppoa.

Pelko on myös haitallista, sillä saatamme pelätä vaikkapa hammaslääkäriä niin, että jätämme ajan varaamatta. Pelko myös lamauttaa järjen keskittämällä voimavaramme eloonjäämiskamppailuun. Pelkääviä ihmisiä on helppo ohjailla, tästä on kyse ns. pelolla johtamisessa.

Tunteet tarttuvat, sillä voimme eläytyä toisten ihmisten iloon ja hätään. Kyky eläytyä toisen tunteisiin on mahdollisesti kehittynyt helpottamaan kanssakäymistä ja yhteistyötä.

Onnen ja iloisuuden leviäminen ryhmässä parantaa ihmisten mielialaa ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Siksi työpaikkojen tiimien ja muiden yhteisöjen on kenties tarpeen tehdä toisinaan jotakin muutakin yhdessä kuin työtä.

Viha on puolustusjärjestelmä, joka suojelee meitä toisten henkisiltä ja fyysisiltä hyökkäyksiltä. Moraalinen viha taas on kehittynyt suojaamaan yhteisöjä ja niiden tärkeinä pitämiä arvoja. Häpeä saa meidät tuntemaan pahoin jos rikomme yhteisön moraalista koodia.

Digitaalisen maailman häpäisy- ja vihakampanjointi aikaansaa moraalista tuohtumusta. Tämä katalysoituu siitä, että moraalikoodin rikkominen  aiheuttaa moraalisia tunteita herkemmin kuin koodin noudattaminen. Lisäksi internetin anonymiteetin takaa on helpompaa esittää negatiivisia kommentteja kuin kasvotusten.

Pahaa käsittelevässä kappaleessa puretaan huolella syitä aggressiivisen käyttäytymisen taustalla. Sukupuoli, ikä ja rikoshistoria ennustavat väkivaltaista käyttäytymistä, mutta persoonallisuuden piirteet vain vähän.

Matala empatiakyky tai kyky kytkeä empatia pois päältä on väkivaltaisen käyttäytymisen edellytys. Ihmisellä on synnynnäinen valmius väkivaltaan. Osa väkivallasta koetaan oikeutetuksi: esimerkiksi sodassa on oikeus tappaa vastapuolen taistelijoita.

Kirja on hieno esimerkki tieteen popularisoinnista. Tieteellisen tutkimuksen havaintoja linkitetään sivu toisensa jälkeen arkielämän tilanteisiin ja elämän perusasetelmiin. Eikä yhtään tylsästi!

Kirja sopii hyvin johto- ja esimiestehtävissä toimiville, joissa tunteiden ymmärtäminen on tärkeää. Kirja ei ole ihan keveimmästä päästä olevia tietokirjoja, mutta toisaalta ei kyllä häiritsevän raskaskaan. Kun monissa tätä aihepiiriä leikkaavissa kirjoissa riittää pakene tai taistele-reaktion selittäminen, tämä kirja sukeltaa huomattavasti syvemmälle.

Kirja on myös hyvä opas nykypäivän vahvasti tunteisiin liittyviin teemoihin, kuten sosiaalisessa mediassa tapahtuviin repiviin keskusteluihin tai poliittisen kentän nopeisiin liikkeisiin.

Lauri Nummenmaa 2019: Kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. 

Julkaistu

Urheiluhullu – Stadioneilta suljetulle osastolle

suominen
suominen

Tapio Suominen on tuttu mies kaikille urheilua viime vuosikymmeninä seuranneille. Hän on toiminut urheiluselostajana ja toimittajana, työskennellen Yleisradiossa yli 30 vuotta ja selostaen monipuolisesti eri lajeja. Työssään hän on vieraillut yli 70 maassa ja tehnyt yli 3000 TV-lähetystä. Kirjassa hän kertoo työurastaan ja sairastumisestaan.

Vaikka Tapio Suominen on minua kuusi vuotta vanhempi, tunnistan hänen lapsuuden ja nuoruuden kertomuksistaan monia tuttuja asioita, liittyen yhteiskunnallisiin asioihin, perheeseen, koulumaailmaan, musiikkiin, sarjakuviin ja elokuviin.

Suominen oli innokas urheilun seuraaja jo nuorena; kenties näistäkin kohdista kirjassa mieleeni tuli muistoja 1970-1980-luvun urheilutapahtumien seuraamisesta radiosta, jossa kanava ei aina ollut ihan kohdallaan.

Suomisen laji nuoruudessa oli koripallo, jota hän pelasi myös vaihto-oppilasvuotenaan Yhdysvalloissa. Suominen opiskeli Jyväskylässä liikuntatieteellisessä ja oli mukana paikallisessa koripalloseurassa.

Suomisen ura urheilutoimittajana on huikea. Noin vuodesta 1990 hän työskenteli käytännössä kaikissa merkittävissä suurkisoissa, matkusti ympäri maailmaa sekä tapasi ja haastatteli keskeiset urheilun maailmantähdet. Suomisen lajit olivat ainakin hiihto, jääkiekko, yleisurheilu, jalkapallo, koripallo, taitoluistelu ja telinevoimistelu. Kirjasta ilmenee, että Suominen raportoi myös muun muassa Pauli Kiurun legendaarisista Hawaijin kisoista.

Oli vaikuttavaa lukea Suomisen omistautuneisuudesta, siitä miten syvällisesti hän halusi perehtyä itselleen tuntemattomiin lajeihin hyödyntämällä kirjallisuutta ja asiantuntijoita. Ja miten huolellisesti hän valmistautui tehtäviinsä.

Kuvaukset urheilutoimittajan, selostajan tai studioisännän työstä ovat kiinnostavia avaten juuri taustatyötä ja valmistautumista. Perustyöstä kertomien lisäksi kirjassa tulee kosolti mielenkiintoisia huomioita ja kommentteja kisoista, urheilijoista ja urheilun merkkihenkilöistä.

Suomisen verkosto on laaja. Hän puhuu monista julkisuuden ristiriitaisistakin persoonista myönteiseen sävyyn.

Työura kuitenkin päättyy monisäikeiseen ongelmien vyyhteen, jonka elementtejä ovat työstä irtisanotuksi tuleminen, alkoholiongelma, avioero ja sairastuminen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Kuvaus näistä vaikeista vaiheista on raa-an avointa ja rehellistä. Lyhyessä ajassa tapahtuu monia käänteitä hyvää ja huonoon suuntaan. Elämä on välillä hiuskarvan varassa.

Suomisella on lähellään kuitenkin ihmisiä, joiden tuki vaikeimpina hetkinä on ratkaisevaa. Oman vivahteensa Suomisen vaikeisiin vaiheisiin tuo hänen asemansa julkisuuden henkilönä sekä sosiaalinen media.

Suominen haluaa myös kuvata sitä, miten yhteiskunnan hoitojärjestelmä hänen tilanteessaan toimi. Hoitoa järjestyy, mutta asiat eivät aina suju hyvin. Kun autettavan resurssit ovat vähissä, avun saamisessa tukijoukot ovat tarpeen ja oikeat hoitomuodotkin järjestyvät vasta pidemmällä aikavälillä.

Suominen on myös käynyt keskustelemassa mielenterveyteen liittyvän järjestön kanssa saadakseen kirjaansa taustatietoa mielenterveysasioista ja niiden hoidosta Suomessa.

Kirjan loppupuolella Suominen kuvaa huippu-urheilijoita ja suhdettaan heihin. Maailman parhaat urheilijat ovat jollakin tavalla erityisiä ihmisiä, poikkeusyksilöitä. Ilman tätä he eivät voisi olla maailman parhaita. Suominen sanoo kokevansa hengenheimolaisuutta heihin ja halusi myös olla alallaan maailman paras. Tähän haluun liittyi hänen omistautumisensa ja paneutumisensa.

Kirja on sisällöltään kaksijakoinen: stadionit ja suljetut osastot ovat todellakin niin kaksi eri maailmaa.  Vaikka ennusmerkkejä ongelmista tuleekin jo työuran aikana, pysäytys on todella raju. 

Pidin kirjasta todella paljon. Urheiluosuus oli mielenkiintoista luettavaa monessakin mielessä. Sairaskertomus avasi sairastavan henkilön näkökulmasta niitä prosesseja, jotka koskettavat monia nykypäivän Suomessa. Ehkä Suomisen tietty reflektio ja nuoruuden muistot koskettivat myös jotenkin erityisesti saman ikäistä miestä.

Tapio Suominen ja Lasse Lindqvist 2019: Urheiluhullu. Stadioneilta suljetulle osastolle. Otava, Helsinki. 

Julkaistu

Miksi Ranska raivoaa? Macron ja keskiluokan kapina

macron

Ranska on aina ollut minulle hieman vieraampi maa. En ole siellä juurikaan vieraillut, enkä maan tilannetta muutenkaan seurannut.  Kirjavinkkejä selatessani huomasin, että tätä Annastiina Heikkilän kirjoittamaa kirjaa kehuttiin kovasti. Siksi laitoin teoksen tilaukseen kirjastosta ja pienen jonotusajan jälkeen pääsin tarttumaan kirjaan.

Kirja kertoo, miksi presidentti Macron menetti nopeasti suosionsa ja mistä aineksistä syntyi Keltaliiveiksi kutsuttu protestiliike.

Määrätietoisen presidentti Macronin presidenttikausi alkoi hyvin, mutta ajautui myöhemmin vaikeuksiin. Vaikka Macronilla oli myös poliittista taustaa, hän markkinoi itseään vaaleissa poliitiikan ulkopuolelta tulevana hahmona, joka pystyisi uudistuksiin. Ennen presidentiksi valitsemistaan Macron toimi investointipankkiirina.

Kautensa alussa Macron esiintyi Pariisissa loisteliaassa paraatissa, tapasi merkittävät Europan ja maailman johtajat, kuten Merkelin, Putinin ja Trumpin. Macron esiintyi edistyksellinen johtajana, joka puolusti humaaneja arvoja ja kansainvälisiä sopimuksia. Häneen tavoitteenaan oli kuitenkin palauttaa Ranska sille kuuluvalle paikalle maailman mahtimaiden joukkoon.

Keltaliivi-protestiliike lähti liikkeelle alemman keskiluokan taloudellisesta ahdingosta ja arkipäiväisistä haasteista. Kyse oli työpaikoista, dieselin hinnasta ja asunnoista. Liike mobilisoitui ilman näkyviä johtajia hyödyntäen merkittävästi sosiaalista mediaa.

Keltaliivien protesti kohdistui Macroniin, johon erityisesti dieselveron nostaminen (ilmastopoliittisista syistä) ja sitä ennen varallisuusveron poistaminen henkilöityi. Todellisuudessa verouudistus oli hänen edeltäjänsä liikkeelle laittama asia.

Keltaliiivit organisoivat massiivisia mielenilmauksia kaupunkeihin; mellakat yltyivät väkivaltaisiksi yhteenotoiksi poliisin kanssa ja materiaalisia vahinkoja syntyi paljon. Mediassa eniten tilaa saaneet mielenosoitukset järjestettiin Pariisissa, mutta tapahtumia järjestettiin laajalta eri puolilla maata. Erityisesti liikenneympyrät otettiin monessa kaupungissa tapahtumien keskipisteeksi.

Macronin suosio laski voimakkaasti ja kyselytutkimukset osoittivat kansalaisten ajattelevan, että heidän veroillaan pönkitetään superrikkaiden aseman parantamista. Vuoden 2019 eurovaalit kuitenkin vahvistivat Macronin asemaa ja hän onnistui jopa uudistamaan kannatuspohjaansa. 

Kirjassa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla monia nykyajan yhteiskunnille ja politiikalle keskeisiä ilmiöitä. Näitä teemoja ovat mm. karismaattisten johtajien nousu valtaan, keskusta-periferia-ulottuvuus poliittisena jakolinjana, kuilu eliitin ja kansalaisten välillä, kansanliikkeiden mobilisoituminen ilman keskeisiä johtohahmoja sekä sosiaalisen median hyödyntäminen julkisuuden ja julkisen keskustelun hallinnassa.

Keltaliivien toiminnan taustalla nähtiin jopa vaikutteita Ranskan suuresta vallankumouksesta vuodelta 1789. Yhteistä oli se, että molemmissa taustalla oli kansalaisten kokemus sivuutetuksi tulemisesta.

Kirjassa ajankohtaiset asiat yhdistetään mielenkiintoisella tavalla Ranskan historiaan ja yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin erityispiirteisiin. Tällaisia ovat muun muassa ranskalaisten herkkyys lähteä kaduille osoittamaan mieltään sekä alhainen veronmaksuhalukkuus. Kirjan käsittelemään ajanjaksoon osuu myös Notre Damen palo, jonka vaikutuksia ranskalaisten elämään Heikkilä raportoi.

Kirja on yksi parhaista viime aikoina lukemistani tietokirjoista. Suosittelen sitä paitsi kaikille Ranskasta kiinnostuneille, niille lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita tämän ajan politiikasta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä.

Annastiina Heikkilä 2019. Miksi Ranska raivoaa? Macron ja keskiluokan kapina. Kustantamo S & S, Helsinki. 

Julkaistu

Ulkonäköyhteiskunta – ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa

ulkonakyhteiskunta

Vuosia sitten luin erästä väitöskirjaa, jossa sivuttiin työelämän estetisoitumista. Yksi osa tätä kehitystä olisi se, että rekrytointivalinnat kohdistuisivat henkilöihin, joiden ulkoinen olemus tukee liiketoimintaa tai brändiä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi asiakaskuntaan sopivien henkilöiden, kuten vanhempien työntekijöiden, rekrytointia. Tai nuorekkuuteen liitettävän brändin tukemista nuorekkaiden ihmisten rekrytoinnilla.

Tämä taustalla tartuin tähän turkulaisten sosiologien kirjoittamaan kirjaan. Vaikka oma akateeminen kotipesäni Turussa olikin hieman eri, kirjassa oli tuttuja elementtejä. Erityisesti tuttuus koski alun teoreettista taustoitusta, joka rakentui melko vahvasti Bourdieun tuotantoon. Ja toki kirjassa esitetyt regresssioanalyysien tuloksia esittelevät taulukot toivat muistoja mieleen nekin.

Kirjan perusajatus on siis se, että ulkoinen olemus on pääomaa, jota hyödynnetään erilaisilla vaihdannan markkinoilla. Näistä ilmeisin on parisuhdemarkkinat ja lisäksi relevantteja ovat muut sosiaaliset suhteet sekä työmarkkinat.

Kirjassa raportoidaan tutkimustuloksia. Siinä hyödynnetään laajoja kyselyaineistoja, sekä elämäkertatyylisiä aineistoja ja haastatteluaineistoja.

Aineistot kuvataan tarkasti, kyselytutkimusten tulokset esitetään graafeissa, joista ilmenee esimerkiksi kuinka monta prosenttia eri ikäryhmiin kuuluvista naisista ja miehistä ottaa itsestään selfie-kuvia. Tunnustan, että olen omassa ikäryhmässä poikkeuksellisen aktiivinen.

Kirjassa hyödynnetyn kyselyaineiston mukaan noin 30 prosenttia suomalaisista kokee hyötyneensä ulkonäöstään työpaikkoja hakiessaan. Seurustelukumppanin löytämisessä 60 prosenttia suomalaista kokee hyötyneensä ulkonäöstään. Ystävien saamisessa ulkonäöstään koki hyötyneensä miehistä 47 prosenttia ja naisista 37 prosenttia.

Työelämässä ulkoinen olemus saattaa olle relevantti rekrytointitilanteessa, koska ulkonäön perusteella saatetaan tehdä yleistyksiä myös muista työntekijän ominaisuuksista.

Työvaatetuksella saatetaan korostaa esimerkiksi luotettavuutta tai sitä voidaan käyttää erottautumisen tai brändin vahvistamisen välineenä.

Työasu saattaa myös liittyä voimakkaasti työrooliin. Jos työ on henkisesti raskasta, työasun riisuminen saattaa olla keino purkaa töissä kertynyttä kuormaa. Työasussaan työntekijä myös muuttuu työpaikkansa edustajaksi. Erityisesti näin on, jos työasu on univormu.

Kirjassa esitellyt tutkimustulokset kertovat muun muassa, että urheilullisuutta haluavat korostaa miehet, nuoret ja korkeakoulutetut. Naiset korostavat huoliteltua ulkonäköä sekä erottautumista.  Suurituloiset ja koulutetut käyttävät ulkonäköönsä eniten rahaa.

Kirja oli mielenkiintoinen sukellus vähän erilaiseen, mutta eittämättä tässä ajassa tärkeään, keskusteluun. Onhan sosiaalisen median myötä korostuneen oman ja muiden elämän välisen vertailun pohdittu liittyvän esimerkiksi mielenterveyden häiriöiden lisääntymiseen.

Itseni kirjassa kiinnostivat erityisesti työelämää koskevat kappaleet. Teos on tutkijoiden huolellisella otteella toteutettu. Lukusuositus erityisesti sosiologisesti orientoituneille.

Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Ouri Sarpila ja Erica Åberg 2019: Ulkonäköyhteiskunta: Ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa. Into Kustannus Oy, Helsinki. 

Julkaistu

Varianssi – Lataa itsesi täyteen energiaa


varianssi

Hyvässä tietokirjassa on yksi kantava idea ja sisältöä jäsentävä toimiva rakenne. Lisäksi kirjalle on olemassa jokin, mielellään ajankohtainen, tarve. Petteri Kilpisen ja Antti Hagqvistin kirjoittamassa kirjan kohdalla kaikki nämä kolme löytyvät.

Tarve

Aloitetaan tarpeesta. Monet työelämän ja elämänrytmin muutokset korostavat omasta hyvinvoinnista huolehtimisen merkitystä.

Ajasta ja paikasta riippumaton työ on lisääntynyt digitaalisten viestintä- ja työvälineiden myötä. Siksi on tärkeätä osata pistää rajoja omalle tekemiselle sekä varmistaa palautuminen ja tätä kautta työkyky.

Työn muutos kognitiivista kuormitusta korostavaan suuntaan on myös yksi tärkeä muutostrendi, samoin kuin johtamisen muuttuminen aikaisempaa valmentavammaksi.

Mainitaan tässä vielä organisoitumisen muuttuminen aikaisempaa enemmän itseohjautumista korostavaksi.

Näiden muutosten keskellä on tärkeää, että ihmiset ja työntekijät osaavat pitää huolta omista voimavaroistaan.

Hyvinvointi, sen ylläpitäminen ja edistäminen monipuolisesti on merkittävä trendi, johon liittyy hyvinvointiteknologia, erilaiset valmennukset sekä asiaan liittyvä tieto.

Idea

Kirjan keskeinen idea on ”varianssi”. Tällä tarkoitetaan kykyä vaihdella kuormituksen ja levon välistä suhdetta. Kuormittumista ja palautumista vaihtelemalla varmistetaan kehittyminen.

Varianssin ajatus on erityisen tuttu fyysisestä harjoittelusta (hyperkompensaatio), mutta sitä voi soveltaa muillakin osa-alueilla. On esimerkiksi tärkeätä tuoda varianssia työpäivän sisälle mikrotauoilla ja työpäivän jälkeen työstä selvästi erottuvalla ja erilaisella toiminnalla.

Kaiken kaikkiaan varianssin ajatus on yksinkertainen, mutta mielestäni toimiva. Ainakin itse haluan myös ajatella, että työpaikallani Varmassa hiljattain lanseerattu työkykysykli on varianssin kanssa saman sukuinen ajatus (ks. enemmän tästä).

Rakenne

Kirjaa jäsentää jaottelu ajatusten energiaan, emotionaaliseen energiaan, fysiologiseen energiaan, sosiaaliseen energiaan sekä henkiseen energiaan. Nämä osa-alueet käydään läpi omissa kappaleissaan.

Ajatusten energian kohdalla tarkastellaan esimerkiksi keskittymistä, multitaskingin sudenkuoppia sekä läsnäoloa. Tärkeitä teemoja tässä ajassa kaikki.

Emotionaaliseen energiaan liittyvässä kappaleessa aiheina olivat mm. itsensätunteminen, emotionaalinen älykkyys sekä ihmissuhteiden hallinta. Ihmissuhteiden hallinta tarkoittaa muun muassa sidettä, jonka luot muiden kanssa monien kanssakäymisten kautta (ns. ”bondaus”).

Fysiologiseen energiaan liittyvän kappaleen asiat olivat minulle melko tuttuja. Jakso on monipuolinen käsitellen mm. unta ja fyysisen harjoittelun eri osa-alueita. Itselleni uusi jaottelu oli taidon eli koordinaatiokyvyn kohdalla esitetty luokitus.

Sosiaaliseen energiaan liittyvässä jaksossa käsiteltiin mm. sosiaalista tartuntaa, eli vaikkapa työhyvinvoinnin läikkymistä.  Saat energiaa muista ihmisistä, mutta vain jos olet valmis myös antamaan sitä. Kappaleessa käsitellään myös vuorovaikutusta, empatiaa ja luottamusta. Paviaanilaumoja koskevat esimerkit kirjassa ovat valaisevia ja hauskoja.

Henkisen energian osalta käsitellään mm. syvämotivaatiota ja tarkoitusta. Lottovoittoesimerkin avulla haastetaan ajatusta, että ”ikuinen loma” toisi pysyvän onnen. Tämän sijaan ihminen on onnellinen kun on mielenkiintoista tekemistä.

Jokaisen kappaleen jälkeen on lyhyt jommankumman tekijän lyhyt kertomus teemasta omaan elämänkokemukseensa perustuen. Näistä Antin henkisen energiaan liittyvässä kappaleessa kirjoittamat asiat kolahtivat eniten, vaikka olenkin ne lukenut muualta jo aikaisemmin.

Lopuksi käsitellään muutoksen anatomiaa ja annetaan siihen käytännön ohjeita jopa työpohjia tarjoamalla.

Pidin kirjan järkevästä suhtautumisesta muutoksiin. Tekijät kannustavat pieniin, vähän kerrallaan kokonaisuutta muuttaviin ja sitä kautta todennäköisemmin onnistuviin muutoksiin.

Kaiken kaikkiaan kirja on sujuvasti kirjoitettu ja rakenteeltaan onnistunut. Kirja on hyvä ja monipuolinen peruskirja hyvinvoinnista sisältäen runsaasti konkretiaa. Näin joulun alla voi harkita sen antamista vaikkapa joululahjaksi.

Petteri Kilpinen ja Antti Hagqvist 2019: Varianssi – lataa itsesi täyteen energiaa. Fitra.