Avainsana: sosiaalinen media

Julkaistu

On aika muuttua – Menestysopas sosiaalisen aikakauden johtajille

on aika muuttua

Johanna Hurmerinta on toiminut markkinointiviestinnän ja organisaatioviestinnän tehtävissä 20 vuotta. Hän on bloggaaja, tietokirjailija ja sosiaalisen median sekä sosiaalisen liiketoiminnan asantuntija ja valmentaja. Hän on aktiivinen Twitterissä ja muissa sosiaalisen median kanavissa. Hänen bloginsa Nyt ja huomenna on rankattu korkealle erilaisissa arvioinneissa.

Hurmerinta on kirjoittanut kirjan On aika muuttua – Menestysopas sosiaalisen aikakauden johtajille. Kirjan julkistamistilaisuus oli 27.10.2015.

Minulla oli ilo ja kunnia osallistua kirjaan yhtenä haastateltavana ja toisaalta esilukijana. Kerroin Johannan tekemässä haastattelussa ajatuksistani, miten johtaja voi hyödyntää sosiaalista mediaa omassa työssään.

Kirjan pohja-ajatus on siis sosiaalinen aikakausi. Sille keskeistä on muunmuassa palvelukulttuurin kehittäminen ja asiakaslähtöisyys. Uusi aikakausi vaatii organisaatioilta ja sen jäseniltä, niin johtajilta kuin asiantuntijoilta ja työntekijöiltä uudenlaista asennetta, uudenlaisia valmiuksia ja osaamista. Sosiaalinen aikakausi antaa myös uusia mahdollisuuksia teknologian kehityksen myötä.

Kirja kertoo sosiaalisesta mediasta, mutta kyse ei ole pelkästään somesta ja sen hyödyntämisestä. Sosiaaliselle aikakaudelle keskeistä on uudenlainen tapa toimia ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten ja organisaatioiden kanssa. Myös kuuntelu on erityisen tärkeä osa sosiaalista aikakautta. Toki sosiaalisella medialla on sosiaalisella aikakaudella suuri rooli tarjoten kanavia ja välineitä. Mutta ilman ihmisten ja organisaatioiden halua, kykyä ja taitoa olla vuorovaikutuksessa, sosiaalinen media ei tietenkään yksinään ratkaise mitään.

Kirja on opas siihen, mitä sosiaalinen aikakausi edellyttää ja minkälaisia mahdollisuuksia se antaa.

En tässä kirjoituksessa esittele kirjan sisältöä tarkasti, koska kirja kannattaa lukea kokonaisuudessaan. Joitakin kirjan teemoja on käsitelty Johanna Hurmerinnan blogissa.

Kirjassa käsitellään sosiaalisen aikakauden perusteiden esittelemisen jälkeen sosiaalista organisaatiota ja sosiaalista liiketoimintaa.

Sosiaalista organisaatiota käsittelevässä osassa lukija saa vinkkejä, miten johtajan tulee toimia sosiaalisella aikakaudella, miten henkilöstö ja työyhteisöt voivat parantaa toimintaansa ottamalla askelia kohtia sosiaalista aikakautta ja miten organisaatio voi hyödyntää sosiaalista mediaa brändinsä tai koko yrityksen tarinan esille tuomiseen uudella tavalla.

Sosiaalisen liiketoiminnan osalta teemoina ovat sosiaalisen aikakauden asiakaspalvelu, myynti, markkinointi, viestintä, rekrytointi sekä kuuntelu. Kirjan tässä osassa tulee hyvin esille, että sosiaalinen aikakausi edellyttää monelta organisaation osalta ja ammattilaiselta uudistumista, uutta ajattelua sekä uusien välineiden käyttämistä. Samalla avautuu aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.

Teemojen luettelosta näkee, kuinka kattavasti eri näkökulmia kirjassa käsitellään.

Kirjassa on case-esimerkkejä siitä, miten yritykset, organisaatiot ja johtajat ovat ottaneet askelia kohtia sosiaalista aikakautta. Esillä olevia organisaatioita ovat mm. VR, Tallink, Posti, Sonera, Finnair ja Lumene.

Vaikka sosiaalisen median hyödyntämisestä kirjoitetaan paljon blogeissa ja asiasta käydään keskustelua, kirja on hyödyllinen, kooten tärkeimmät näkökulmat, vinkit ja esimerkit yksien kansien väliin. Kirja on kirjoitettu tiiviiksi ja ytimekkääksi. Sitä on mukava ja kevyt lukea. Kirjassa esitellään paljon hyödyllisiä työkaluja ja sivustoja. Vaikka olen lukenut parina viime vuonna todella paljon kirjan aihepiiristä blogeista ja muualta, opin paljon uutta.

Kuten edellä totesin, sosiaalisessa aikakaudessa ei ole kysymys pelkästään somesta ja sen hyödyntämisestä. Itse pidän sosiaalisessa aikakaudessa ja somessa vuorovaikutuksesta, avoimuudesta, kannustavasta ja auttavasta asenteesta, positiivisesta suhtautumisesta ihmisiin, oppimisesta ja kokeilemisen kulttuurista. Nämä piirteet ovat hienosti esillä kirjassa ja myös Johannan omassa tavassa toimia.

Tätä kirjoittaessani pohdin, että tällä hetkellä elämme vielä sosiaalisen aikakauden alkua. Monet organisaatiot ja ihmiset ovat vasta ottaneet omia ensi askeliaan. Monet organisaatiot tai johtajat ovat luoneet tilejä sosiaaliseen median kanaviin, mutta ne eivät välttämättä ole kovinkaan aktiviisessa käytössä. On mielenkiintoista nähdä, miten sosiaalinen aikakausi etenee ja missä olemme esimerkiksi parin, kolmen tai viiden vuoden kuluttua. Kehitys on niin nopeaa, että tätä ei ole helppo arvata.

Kirjoitin kirjaan sen yhtenä esilukijana testimoniaalin, joka sopii toistettavaksi tässä. Se kuuluu näin: “Kirja on erinomaista luettavaa johtajille, viestinnän ammattilaisille, asiantuntijoille sekä kaikille, jotka haluavat kehittää toimintaansa sosiaalisella aikakaudella.”

Johanna Hurmerinta: On aika muuttua. Menestysopas sosiaalisen aikakauden johtajille. Kauppakamari 2015.

Julkaistu

Miksi metsä ei vastaa kun sinne huudetaan?

Bloggarit haluavat kirjoituksilleen lukijoita. Kaikki postaukset eivät kuitenkaan herätä samalla tavalla mielenkiintoa. Tässä blogissa pohdin teemaa ja teen empiiristä tarkastelua tämän blogin liikenteen analyysiin tukeutuen.

Liikenteen määrää blogiin voi lisätä monin eri tavoin. Ainakin seuraavat asiat ovat merkityksellisiä liikenteen kannalta.

  • hakukoneoptimointi
  • sisällön aktiivinen jakaminen
  • kiinnostava otsikointi
  • ajankohtainen kiinnostava aihe

Aiheen myötä keskustelu kiertyykin siihen, kumpi on kingi, kanava ja sen hallinta vai sisältö.

Omassa bloggausharrastukseni olen huomannut, että toiset postaukset lähtevät helposti “lentoon”. Näitä kirjoituksia jaetaan eteenpäin ja niitä kommentoidaan ja niistä “tykätään”. Toisten kirjoitusten kohdalla tuntuu siltä, että metsä ei vastaa kun sinne huudetaan. 

Asiaa voidaan tarkastella empiirisesti analysoimalla eri postausten lukijamääriä. Käytän tarkastelussa Google Analyticsin tietoja vuoden 2015 alusta tähän päivään. Tarkastelu kohdistuu sivun “katseluun”, jolloin laskentaan ei vaikuta pelkästään se, onko kirjoitus se sivu, jolle blogissa on “laskeuduttu” ensimmäisen kerran.

Tarkastelussa on eräitä heikkouksia. Sivut ovat muun muassa olleet julkaistuna eri pituisen ajan ja olen itse jakanut niitä erilaisella aktiivisuudella. Tulokset kuitenkin antavat suuntaa-antavaa tietoa eri teemojen kiinnostavuudesta.

Tärkeä huomio on myös se, että tarkastelu koskee pääosin sosiaalisen median verkostoani, joka koostuu ihmisistä, jotka seuraavat minua Twitterissä, LinkedInissä ja Facebookissa tai seuraavat blogejani.

Suosituimmat postaukset:

Suluissa oleva ensimmäinen luku kertoo, kuinka paljon suositumpi postaus on ollut verrattuna “Ajatuksia ICOH2015-konferenssista-postaukseen (postauksen katselumäärä/Ajatuksia ICOH2015-konferenssista-postauksen katselumäärä).

Toinen luku kertoo vastaavalla tavalla laskettuna, kuinka paljon suositumpi postaus on ollut verrattuna kaikkein vähiten suosittuun postaukseen ajanjaksolla (Miten digitalisaatio muuttaa julkista sektoria). 

Kahdeksan suosituimman postauksen joukossa on kolme sosiaalista mediaa käsittelevää postausta, yksi kirja-esittely, kaksi johtamista käsittelevää kirjoitusta, yksi työympäristöä käsittelevä kirjoitus sekä yksi työterveyteen liittyvän konferenssin antia tiivistävä kirjoitus.

Yksi johtopäätös onkin, että “some kiinnostaa somessa”. Kirjoitukset, joissa on sosiaalista mediaa koskevaa analyysiä tai vinkkejä, herättävät kiinnostusta.

Johtaminen kiinnostaa myös verkostoani. Monitilatoimistoa koskeva kirjoitus osuu ajankohtaiseen teemaan, koska monet organisaatiot ovat siirtyneet monitilatoimistoon tai suunittelevat sitä. Aihe herättää myös tunteita.

Listalle päässyt kirjaesittely kohdistuu uuteen ja ajankohtaiseen kirjotukseen. Lukuja todennäköisesti parantaa myös Oskari Saaren retviittaus omalle kymmeniä tuhansia ihmisiä sisältävälle verkostolleen.

Kiintoisasti luvut osoittavat, että kärki on melko tasainen. Suosituinta postausta on luettu hieman alle kaksi kertaa niin paljon kuin kahdeksanneksi suosituinta postausta.

Sen sijaan erot ovat huomattavat kun tehdään vertailuja vähiten suosittuihin postauksiin. Suosittuja postauksia on katseltu viisi tai neljä kertaa enemmän kuin vähiten suosittuja postauksia.

Seuraavassa listassa on esitetty vähiten kiinnostavat postaukset. Tämän listan ja edellä esitetyn listauksen väliin jää siis joukko “keskinkertaisesti” verkostoani kiinnostaneita postauksia.

Vähiten suositut postaukset:

Vähemmän kiinnostusta herättäneiden kirjoitusten listauksen osalta voi todeta, että otsikko “omalla vastuulla” ei ole kovin onnistunut, ts. se ei kerro sisällöstä juurikaan. Myös otsikko “Case lapsi sairaana” ei oikein avaudu.

Eläketeemat eivät tunnu kiinnostavan verkostoani yhtä paljon kuin työelämä- tai someteemat. Pendelöinti koskettaa omakohtaisesti vain pientä osaa verkostoani. Björn Wahlroosin kirja on jo vanhempi, eikä näin ollen ole herättänyt enää kiinnostusta kovin paljon.

Yhteenvetona voi todeta, että omassa verkostossani eniten kiinnostusta herättävät sosiaalista mediaa, työelämää ja johtamista koskevat kirjoitukset. Tämä on paitsi ilmeinen myös positiivinen johtopäätös. Se, mistä bloggaan eniten, herättää myös eniten kiinnostusta.

Toisaalta voi ajatella, että omasta “mainstreamista” poikkevat kirjoitukset saattavat olla kiinnostavia osalle verkostoni. Tällainen teema omalla kohdallani on esimerkiksi tutkimusten hyödyntäminen. Teema ei kiinnosta koko verkostoani, mutta kirjoitteluni linkittyy vahvasti verkostoni pienemmän osan kirjoitteluun.

Oman blogin trafiikin tarkastelu on bloggarille hyödyllistä ja se kannattaa tehdä! Itse en ole koskaan ollut kovin innostunut kovin syvälle menevästä blogiliikenteen analyysistä (GA tarjoaa todella isot mahdollisuudet tähän). Pienikin analyysi voi kuitenkin auttaa auttaa lisäämään blogin liikennettä ja skarppaamaan sen profiilia.

Julkaistu

Keski-ikäisiä ajatuksia johtamisesta

Johtamisesta puhutaan kaikkialla. Talouslehtien perussisältöä ovat uusien tai ajankohtaisten johtajien haastattelut. Blogeissa on runsaasti johtamista eri näkökulmista pohtivia artikkeleita. Myös poliitikkojen johtamistyyliä ruoditaan tarkasti, hyvänä esimerkkinä tällä viikolla pääministeri Sipilän pitämä TV-puhe.

gorilla-448731_1280

Täytän ensi viikolla 45-vuotta ja saavutan näin (aikaisemmin käytössä olleen) ikääntyneen työntekijän rajapyykin. Olen osallistunut työelämään 17-vuotiaasta saakka, toki opinnot ja asevelvollisuuden suorittaminen “pätkittivät” työurani alkua.

Valmistumisen jälkeen olen ollut työelämässä 20 vuotta ja jos onnistun säilyttämään työkykyni ja työmarkkinakelpoisuuteni, edessä lienee suurinpiirtein saman verran työvuosia, todennäköisesti hivenen enemmän. On siis hyvä aika pohdiskella johtamiseen liittyviä kysymyksiä ikäänkuin välitilinpäätöksen tapaan.

Oheinen luettelo jäsentää työkokemukseni eri ulottuvuuksien ääripäitä ja samalla näkökulmia, joista minulla on johtamiskokemuksia.

  • duunariammatit – ylimmän johdon kanssa työskentely
  • kolmivuorotyö – “kahdeksasta neljään”
  • fyysinen työ – henkinen työ
  • yksityinen sektori – julkinen sektori
  • kellokortti – ei määriteltyä työaikaa
  • naisvaltainen ala – miesvaltainen ala

Toki kokemukseni on painottunut toimistossa suoritettavaan julkisen sektorin asiantuntijatyöhön, mutta lyhyetkin poikkeamat normiuralta antavat hyvää perspektiiviä ja monipuolistavat kokemuksia.

Aineistona olen minä itse omine kokemuksineni sekä johtajana että johdettavana ja toisaalta omat pohdintani ja ajatukseni työelämän kysymyksiä analysoivana asiantuntijana. Kirjoitukseni liikkuu pääosin leadershipin mutta myös aavistuksen strategisen johtamisen alueilla.

Ensikosketuksen johtamisoppeihin sain monen muun tavoin armeijassa. Armeijan ja erityisesti RUK:n johtamisopit nousevat aika ajoin keskusteluun. Itselläni on erittäin myönteiset kokemukset armeijan johtamiskoulutuksesta ja johtamisesta. En kuitenkaan pidä RUK:ssa saamiani johtamisoppeja omaa maailmaani mullistavina. Sisällöt olivat hyvin pitkälle yleisiä ja samanlaisia mitä johtamiskoulutuksissa ja -kirjallisuudessa ylipäätään pidetään keskeisenä.

Armeijan johtamiskoulutuksen arvo onkin se, että sen peittävyys suomalaisista ikäluokista on niin suuri. Armeijan kautta suomalaiset tulevat esimiehet (paino sanalla miehet) saavat ensimmäiset teoreettiset oppinsa ja käytännön kokemuksensa johtamisesta.

Sitten johtamiseen liittyviä havaintoja vuosien varrelta.

Dialogisuus on tärkeä osa johtamista. Johtaminen on helppoa, jos se on pelkkää päätöksentekoa ja päätöksenteon lopputuloksen kommunikoimista johdettaville. Dialogisuus tarjoaa mahdollisuuden tiedon hankkimiseen päätösten perustaksi ja toisaalta johtajalla on mahdollisuus kertoa, mistä suunnasta hän asiaa tarkastelee ja mitkä tekijät ratkaisuihin vaikuttavat.

Dialogisen johtamisen tärkeänä osana on se, että johtaja kuuntelee lähellään olevia erilaisia ihmisiä. Kuunteleminen on kärjistäen turhaa, jos saatu informaatio ei vaikuta toimintaan ja johtaja on lukinnut ajatuksensa ennakkoon. Johtajalle ei saa olla arvovaltatappio, jos hän vaihtaa näkemystään saatuaan lisäinformaatiota. Toki taitava johtaja kuuntelee ennenkuin ainakaan viestii oman näkemyksensä.

Palautteen antaminen on tärkeä osa johtamista. Korjaavan palautteen antaminen on oma haastava alueensa, josta on kirjoitettu paljon. Mutta tärkeää on myös hyvän suorituksen huomioiminen. Yhä uudestaan huomaa, kuinka tärkeää meidän kaikkien on saada palautetta tekemästämme työstä.

Pelkkä kiitos riittää kannustamaan ja piristämään päivää. Mutta jos palautteeseen lisätään se, miksi suoritus oli hyvä, on palaute sitä arvokkaampaa ja ohjaa myös suoritusta. Kuten Ville Peltonen on sanonut, ei riitä, että jääkiekkojuniorille sanoo “hyvä veto”. Pitää sanoa myös, miksi se oli hyvä.

Hyvä johtaja perustaa päätöksensä tietoon. Tämä on määritelmien mukaan oikeudenmukaisen johtamisen lähtökohta. Tiedon hyödyntäminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvää, koska sopivaa tietoa ei ole välttämättä saatavilla. Jo Anthony Downsin (1962) klassikkotutkimuksesta tiedämme, että mitä ylempänä hierarkiassa johtaja on, sen vääristyneempää ja suodatetumpaa tietoa hän saa.

Nykyään suosittuun kokeilukulttuuriin kuuluu, että virheitä saa tehdä, eikä niistä rankaista. Epäonnistumiset ja niiden käsittely saattavatkin olla oikeinjohdettuina merkittäviä organisaation kehittymisen kannalta.

Sattuneista syistä olen seurannut vuosikausia juniorijalkapallovalmentajien otteita. Valmentamis-/johtamistyyleissä on hämmentävän isoja eroja. Erityisen mielenkiintoista on kuunnella valmentajien antamaa palautetta tappioiden jälkeen. Toiset valmentajat eivät kykene näkemään mitään hyvää suorituksessa, toiset korostavat pelissä nähtyjä myönteisiä seikkoja. Osa valmentajista painaa siis joukkueen itsetuntoa alas tappion hetkellä, osa suuntaa katseen jo tulevaisuuteen.

Luottamus on tärkeä osa johtamista. Asiantuntijaorganisaatiossa johtajan osaaminen jää nopeasti alakynteen asiantuntijoiden osaamisesta. Siksi johtajan tulee antaa asiantuntijoille vapaus tehdä omaa työtään sekä luottaa. Onkin sanottu, että asiantuntija ei ole asiantuntija, jos häneen ei luoteta.

Luottamus ei kuitenkaan tarkoita laissez faire-johtamista. Johtajilta odotetaan esimerkiksi suunnan näyttämistä ja tavoitteiden asettamista.

Luottamus on johtajan polttoaine, eikä kyse ole pelkästään ylimmästä johdosta ja suhteesta hallitukseen. Erityisesti matriisiorganisaatiosa ja “siilottomassa” työskentelyssä toimintakykyisiä ovat ne, joihin luotetaan. Luottamus syntyy osaamisesta ja tätä kautta muiden kokemuksista siitä, että henkilön kanssa saadaan tuloksia aikaan.

Johtajalla tulee olla hyvät sosiaaliset taidot. Hän työskentelee erilaisten ihmisten kanssa ja optimaalisen tuloksen saamiseksi eri ihmisten kanssa ja erilaisissa tilanteissa tulee käyttää erilaisia johtamistyylejä. Hyvällä johtajalla on repertoaaria, jolla hän pystyy liikkumaan eri ihmisten kanssa työskennellessään.

Johtajan on hyvä lukea, jotta hän pystyy uusiutumaan ja saamaan uusia ideoita. Tässä blogi-postauksessa on esitetty hyviä syitä, miksi johtajan on tärkeää myös kirjoittaa.

Maailma ja työelämä on nykyään kompleksinen ja jopa kaoottinen. Johtajan tehtävänä on tuoda selkeyttä kaaokseen ja jäsentää todellisuutta omalle organisaatiolleen poimimalla esimerkiksi toimintaympäristön muutoksesta omalle toiminnalle keskeiset seikat.

Johtajan pitää suunnata huomionsa tulevaisuuteen ja toimintaympäristön muutokseen. Samalla on syytä todeta, että johtajan on hyvä tuntea organisaationsa historia ja tarina, jotta onnistuu sen johtamisessa.

Johtamisessa tärkeää on ratkaisujen hakeminen. Suurimmat wau-kokemukset johtamisen suhteen olen kokenut tilanteissa, joissa johtaja on kyennyt tuomaan tilanteeseen vaihtoehdon, jota kukaan ei ole aikaisemmin keksinyt. Toki tällaisen ratkaisun voi löytää joku toinenkin, mutta johtajaan kohdistuu suuremmat odotukset ratkaisujen löytämisen suhteen.

Johtaminen on viestintää ja vuorovaikutusta. Usein erilaiset “häiriöt” johtamisessa tai organisaation elämässä johtuvat viestinnän tai vuorovaikutuksen ongelmista. Siksi tiukoissa paikoissa johtamisessa tulisi lisätä vuorovaikutusta ja viestintää, eikä vähentää sitä. Haasteellista on juuri se, että todellisuudessa usein käy päinvastoin.

Olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että johtajat kertovat omista ajatuksistaan. Näin ulkopuolinen maailma saa tietää johtajan arvomaailmasta, hänen tekemästään analyysistä ja ylipäätään siitä, että pään sisällä liikkuu jotakin. Siksi pidin (vaikka se olikin ehkä puheenkirjoittajan keksimä tehokeino) pääministeri Sipilän puheessa kohdasta “Mitä minä sitten itse ajattelen?”.

Viime aikoina on keskusteltu paljon johtajien sosiaalisen median käytöstä. Sosiaalisen median kanavat tarjoavat johtajille hienoja mahdollisuuksia viestiä organisaationsa faktoista, tarinasta, toimintaympäristöstä sekä myös omista ajatuksistaan. Johtaja voi myös antaa palautetta sosiaalisen median kautta ja tehdä näin omaa johtamistaan näkyväksi.

Kaikkien työntekijöiden on tärkeätä osata pitää huolta omasta työvireestään ja jaksamisestaan. Johtajille tämä vielä tärkeämpää siksi, että johtajan toiminta vaikuttaa monien muiden työhön. Kuten Kangasniemen kunnanjohtaja Johanna Luukkonen  sanoi haastattelussa, “jos en johda itseäni, en voi johtaa muitakaan.” Aamusta iltaan kokouksesta toiseen syöksyvällä johtajalle ei välttämättä ole annettavaa kenellekään. Keskeistä on miettiä, mihin aikansa käyttää.

Osana itsensä johtamista johtajan tulee tuntea oman mielensä liikkeet. Tähän teemaan liittyen olen pitänyt Helena Åhmanin kirjoituksista. Oman mielen tuntemuksen jälkeen voi opetella ohjaamaan omia tuntemuksia. Maija-Riitta Ollila on todennut, että johtajan tulisi löytää asioita, jotka edistävät hänen ajatteluaan.

Pidän palvelevan johtamisen ajatuksesta. Johtajan ja esimiehen tärkeänä tehtävänä on luoda edellytyksiä organisaatiossaan työskenteleville ihmisille. Tämä saattaa tarkoittaa hallinnollisia rutiineja tai organisaation tehtävän ja toiminta-alueen kirkastamista, toisinaan myös oman organisaation puolen pitämistä.

“Johtamisessa riittää aina opittavaa.” Näin sanoi yksi johtaja vuosia sitten ja ajatus painui mieleeni. Johtaminen on niin vaikeaa, että sitä ei voi koskaan toteuttaa täydellisesti vaan aina tulee tilanteita, jolloin jälkeenpäin voi ajatella, että tilanteessa olisi voinut toimia hieman toisin.

Hyvästä johtamisesta on kirjoitettu paljon ja tässä on kirjoitettu taas hieman lisää. Tosiasia on kuitenkin se, että johtaminen toisinaan epäonnistuu. Täydellistä johtajaa ei ole ja jos joku sellaiseksi itsensä kuvittelee, kuulostaa se vaaralliselta. Hyvä johtaja ottaa opikseen epäonnistuneista johtamistilanteista ja siksi oman toiminnan ja johtamistyylin reflektointi on tärkeää.

Kirjoituksen alussa viittasin erityyppisiin töihin ja organisaatioihin työurani varrella. Onko hyvä johtaminen erilaista näissä erilaisissa töissä ja organisaatioissa? On toki niin, että asiantuntijaorganisaation johtaminen on erilaista kuin suorittavan työn johtaminen esimerkiksi tehtaassa. Ihmisten johtaminen on kuitenkin siinä mielessä universaalia, että esimerkiksi luottamus, ihmisten kohtaaminen, viestintä ja vuorovaikutus ovat olennaisia monentyyppisissä organisaatioissa.

Pystyn muistamaan oman työurani ajalta jokaisen esimieheni kohdalla asioita, jotka ovat vaikuttaneet omaan ajatteluuni johtamisesta. On huikea ajatus, kuinka paljon esimiehet omalla johtamistoiminnallaan vaikuttavat.

Vaikka edellä olen hahmotellut omasta mielestäni hyvän johtamisen piirteitä, ei se tarkoita sitä, että aina itse kykenisin toimimaan näiden “prinsiippien” mukaan. Se johtuu juuri johtamisen vaikeudesta ja siitä, että johtaminen toisinaan epäonnistuu. Tavoitteita ja varaa parantaa riittää siis myös työuran toiselle puoliskolle.

Kuva: Pixabay.com.

Julkaistu

Asiantuntija somessa – osa 2

Helmikuun alussa julkaisin postauksen, jossa pohdin omia kokemuksiani sosiaalisesta  mediasta asiantuntijatyön roolista käsin. Näin pitkittyvän kesän helteiden aikaan on sopivaa kirjoittaa jatko-ajatuksia samasta teemasta.

Sosiaalisen median käytössä on hyvä ottaa huomioon tekniset apuvälineet ja toisaalta toimintatavat. Hyviä apuvälineitä on olemassa paljon, mutta paljon on kiinni siitä, miten niitä käytetään.

Blogeja pidän edelleen sosiaalisen median ytimenä asiantuntijan näkökulmasta. Blogeissa ilmaisu voi olla laajempaa, postauksia voi kirjoittaa omaan tahtiin, voi olla visuaalinen tai kirjoittaa pelkkää proosaa ja niin edelleen. Enemmän blogeista tässä  kirjoituksessani.

Asiantuntijan kannattaa lukea blogeja ja kirjoittaa niitä.

Hyvät blogit kannattaa ottaa seurantaan sopivalla vempaimella, joka ilmoittaa automaattisesti uusista postauksista ja kokoaa suosikkiblogit yhteen. Itse käytän Feedlyä ja voin näin seurata suosikkiblogejani kännykällä, tabletilla ja läppärillä.

Seurannassani on tällä hetkellä noin sata erilaista blogia. Selailen uudet postaukset ja kiinnostavat luen tarkemmin. Ne, jotka haluan jakaa, jaan seuraajilleni Twitterissä ja joskus LinkedInissä.

Pidän jakamisen rimaa aika korkealla, eli jaan vain kirjoitukset, jotka mielestäni ovat mielenkiintoisia ja siis jakamisen arvoisia. Se, mitä asiantuntija jakaa sosiaalisessa mediassa, muokkaa luonnollisesti asiantuntijan profiilia ja sanoisinko jopa henkilöbrändiä.

Kun jaan postauksia seuraajilleni, pyrin tiivistämään tviittiin kirjoituksen sisältöä tai kommentoin sitä lyhyesti. Näin jakaminen ei ole mekaanista vaan mukana on “lisäarvoa”.

Kun olen itse kirjoittanut uuden postauksen, haluan tietenkin jakaa sen. Tehokkaimmat välineet tässä ovat jälleen Twitter ja LinkedIn. Twitterissä “pingaan” jakooni ihmisiä, joiden tiedän olevan kiinnostunut kirjoittamastani teemasta ja/tai he ovat teeman asiantuntijoita.

Kun kirjoitan työelämästä, otan mukaan työelämän asiantuntijoita. Kun kirjoitan sosiaalisesta mediasta, otan mukaan sosiaalisen median asiantuntijoita. Pekka Saurin kirjasta kirjoittamastani esittelystä kertovaan tviittiin otin mukaan Saurin ja Aki Hintsasta kertovasta kirjasta kirjoittamaani esittelyyn otin mukaan kirjan kirjoittajan Oskari Saaren. Sauri ja Saari pitivät kirjoituksistani sen verran, että retviittasivat molemmat esittelyni ja moninkertaistivat näin tekstini “jakelun”.

Olin aluksi pidättyväinen tviittaamaan samasta (omasta) asiastani useita kertoja. Sittemmin olen muuttanut linjaani hivenen. Yksi tviittaushan ei pitkälle kanna, koska se näkyy seuraajien uutisvirrassa vain hetken.

Niinpä jos postaus on valmis esimerkiksi lauantaina tai sunnuntaina aamulla, jaan sen uudestaan päivän aikana kolmen tunnin välein. Jotta minun ei tarvitse itse olla paikalla painamassa nappia, ajastan nämä tviitit käyttämällä Bufferia.

Voin itse vaikka pyöräillä rauhassa ja tviitit lähtevät aikataulun mukaisesti. Koska kaikki eivät välttämättä seuraa sosiaalista mediaa viikonloppuna, saatan jakaa uuden postaukseni vielä maanantaina niin, että töissä somea seuraavat näkevät sen työviikon aloittaessaan.

Toinen tapa jatkaa postauksen esilläoloa on reagoida muiden retviittauksiin. Niinpä retviittaan tviitit, joissa on jaettu linkkiä blogiini. Näitä retviittauksia kannattaa myös jakaa harkitusti pitkin päivää eikä kaikkia kerralla, jotta asia pysyy esillä tasaisesti seuraajien uutisvirrassa. Kohteliasta on myös kiittää jakamisesta tai ainakin painaa “favorite”-nappia.

Toki osallistun myös postauksistani syntyviin keskusteluihin.

Jätän uuden postaukseni “rauhaan” viimeistään kahden päivän päästä, eli en jaa sitä enää. Tämä siksi, että en halua kuormittaa/kyllästyttää seuraajiani samalla postauksella. Saatan toki palata samaan postaukseen pitkänkin ajan päästä, jos samasta teemasta on syntynyt uutta keskustelua.

LinkedIn:ssä jaan uuden uudesta postauksesta kertovan linkin “virtaan” ja toisaalta kiinnitän postauksen pysyvämmin profiiliini.

Näiden toimenpiteiden jälkeen on sitten hyvä seurata ja analysoida liikennettä Google Analyticsilla.

Näillä toimenpiteillä seuraan kiinnostavia teemoja sosiaalisessa mediassa ja hyödynnän sosiaalista mediaa oman sisältöni jakamiseen. Edellä kuvattu toiminta on asiantuntijalle hyödyllistä, helppoa ja hauskaa.

 

Julkaistu

Livetviittausta SuomiAreenassa

Osallistuin tällä viikolla parina päivänä SuomiAreenaan Porissa. Kirjoitukseni tilaisuuksien annista on luettavissa täältä.

Sosiaalisella medialla on jo useina vuosina ollut SuomiAreenassa keskeinen rooli. Kesämökkeilevä lomalainen on voinut helposti seurata keskusteluja Twitteristä.

Tänä vuonna taas paikan päällä ollessani tviittailin seuraamistani tilaisuuksista melko innokkaasti. Livetviittauksessa on vahvuutensa ja haasteensa.

Vahvuuksia ovat ensinnäkin keskustelujen laajentaminen verkkoon, fyysinen läsnäolo tilaisuudessa ei ole tarpeen. Some on tasa-arvoinen, koska se tarjoaa kaikille mahdollisuuden seurata tilaisuuksia.

Toisaalta tasa-arvoista on se, että kaikki voivat nostaa esiin arvokkaana pitämiään pointteja. Some tarjoaa mahdollisuuden osallistumiseen, kysymyksiä voi nostaa keskusteluun tai suoraan keskustelijoille tai avaintahoille.

UntitledLivetviittaajan mobiililaitteet latauksessa (Kuva: Tero Manninen).

Hashtagien käyttö on ehdottoman tärkeää, jotta tviittaus kohdentuu oikein ja tehokkaasti.

Merkittävin Porissa tekemäni havainto oli kuitenkin se, että livetviitatessa huomaa, että toiset puhujat ovat selkeitä ja pudottelevat puheessaan helposti tviitattavia pointteja. Toisaalta toisten puhujien puheesta tviittaaminen on todella vaikeaa.

Esimerkkejä puheista poimituista tviitatuista pointeista:

Jokaisen tulisi miettiä, onko tulppa vai sytytystulppa muutokselle (Pentti Sydänmaanlakka).

Älä koskaan rakenna identiteettiäsi pelkästään työn varaan (Sari Multala).

Laajentakaa mukavuusaluettanne epämukavuusalueen välttämisen sijaan (Marco Bjurström).

Oppilaat tulisi tuoda työpaikalle, koska työpaikoilla tarvitaan uusia näkökulmia ja kysymyksiä (Minna Huotinainen).

On helppo muuttaa kaikkea, paitsi itseä (Pentti Sydänmaanlakka).

Esimerkeistä ensimmäinen ja viimeinen saivat eniten retviittauksia ja suosikiksi nimeämisiä.

Puhuja tai keskustelija, joka haluaa sanomansa leviävän myös Twitterissä, opettelee pilkkomaan asiansa helposti tviitattaviin palasiin.

Tämä selkeys toki myös hyödyttää paikalla olevia kuuntelijoita ja parantaa sanoman läpimenoa perinteisessä mielessä.

Hyvä tviitattava pointti on oivaltava ja helposti avautuva. Se ei saa olla liian tuttu tai tavanomainen, jotta välttää kliseemäisyyden. Pointin pitää myös toimia enemmän irrallaan kuin keskustelutilanteessa.

SuomiAreenan tapaisessa tilaisuudessa puheen siirtäminen someen on tavallista haasteellisempaa, koska PowerPointteja ei käytetä.

Vahvuuksien ohella voi myös kysyä, muuttaako keskustelujen twitteröityminen keskustelun luonnetta ja tasoa. Muuttuuko keskustelu helposti iskostuvien tviittien laukomiseksi perusteellisen ja huolellisen argumentoinnin ja dialogin sijaan?

Runsas tviittaus saattaa haastaa keskustelun kuuntelemisen. Toisaalta se saattaa pakottaa kuuntelemaan esitelmää tai keskustelua tarkasti, ydinkohtia tunnistaen.

Twitteristä on hyötyä myös jälkeenpäin. Esimerkiksi “matkaraportti” on helppo blogata, kun eri esitelmien pointit ja kuvatkin löytyvät helposti Twitteristä.

Julkaistu

Sosiaalinen media ja digitalisaatio muuttavat rooleja

Digitalisaatio ja sen osana sosiaalinen media muuttavat useiden eri ammattiryhmien perinteisiä rooleja ja toimintatapoja.

Pohdiskelen asiaa (kesäfiiliksissä) asiantuntijan/tutkijan, viestinnän sekä median edustajien roolien ja yhteistyön näkökulmasta. Tältä alueelta minulla on paras kokemus oman työurani ja toimintani näkökulmasta. Vuosien varrella olen näitä asioita pohdiskellut paljonkin.

Aikaisemmin toimittiin suurinpiirtein niin, että asiantuntijalla oli “asiaa”, organisaatioiden viestintä hoisi asian saattamisen median tietoisuuteen ja media sitten uutisoi asiasta välineessään, jos koki sen  tärkeäksi tai kiinnostavaksi. Medialla oli keskeinen portinvartijan rooli. Ja on tietysti edelleen, mitä tulee median hallussa olevien kanavien käyttöön.

Viestinnällä oli keskeinen rooli asian muokkaamisessa siihen muotoon, että sen oletettiin kiinnostavan mediaa. Viestintä myös “hallinnoi” organisaatioiden viestintäkanavia.

Vaikka tätä kuvattua perinteistä toimintaa tapahtuu toki edelleen, sosiaalinen media ja digitalisoituminen ovat muuttaneet toimintatapoja.

Asiantuntijalla on mahdollisuus sosiaalista mediaa hyödyntämällä saada asiansa julkisuuteen itsenäisesti, suoraan, nopeasti ja laajasti. Teoriassa asiantuntijan yleisönä on koko maailma, vain kieli ja pääsy internetiin ovat esteenä.

Asiantuntija ei välttämättä tarvitse organisaationsa viestinnän tai myöskään median apua lainkaan. Hän voi julkaista esimerkiksi blogissaan, Twitterissä tai Facebookissa asiantuntemukseensa perustuvan sisällön.

Perinteiselle medialle jää tässä mallissa tiedon toissijaisen levittämisen rooli. Esimerkiksi viime viikkoina media on uutisoinut Jaakko Kianderin ja Pertti Haaparannan blogeissaan julkaisemia  kirjoituksia.

Jos asiantuntija hyödyntää suoraan sosiaalista mediaa, organisaation viestinnälle ei jää sellaista roolia, joka sillä oli ennen. Nykyaikaiset julkaisujärjestelmät ovat niin helppokäyttöisiä, että asiantuntijat voivat painaa “julkaise”-nappia itsekin. Ja verkkokirjoittamisen kursseillahan asiantuntijat ovat jo pitkään kehittäneet osamistaan.

Viestinnällä voi toki olla oma tärkeä roolinsa tukiessaan asiantuntijan somen hyödyntämistä, mutta rooli on ohuempi kuin perinteisessä toimintatavassa. Viestintä voi esimerkiksi kehittää organisaatioiden asiantuntijoiden some-osaamista. Viestintä voi myös organisoida viestiä vahvistavaa toimintaa sosiaalisessa mediassa asiantuntijan sisältöä jakamalla tai fasilitoimalla sitä koskevaa keskustelua.

Myös uudenlaiselle osaamiselle ja palveluille syntyy kysyntää. Näinpä esimerkiki sosiaalisen median hyödyntämiseen liittyvästä konsultoinnista on tullut nopeasti tärkeä liiketoimintalue.

Asiantuntija voi laajentaa omaa rooliaan viestinnän perinteisen tontin ohella myös median suuntaan. Loistava esimerkki tästä on Jukka Saksin kirjoittama blogi-postausten sarja johtajuudesta ja johtamisesta.

Saksin haastatteluihin perustuva juttusarja olisi voinut olla toimittajan tekemä ja se olisi voitu julkaista esimerkiksi jossain talousalan lehdessä. Kirjoitukset ovat vähintään yhtä kiinnostavia kuin perinteisessä mediassa ammattitoimittajien tekemät haastattelut.

Toimittajatkaan eivät pysy vanhassa roolissaan odottelemassa, että asiantuntijat tuottaisivat uutta faktapohjaista sisältöä uutisoitavaksi. Erityisesti niinsanottu datajournalismi liikkuu tutkijoiden perinteisellä tontilla tai ainakin hyvin lähellä sitä.

Hyvä esimerkki tästä on Helsingin Sanomissa julkaistu kirjoitus siitä, missä määrin suuret kaupungit ostavat yksityisen sektorin toimijoilta sosiaali- ja terveyspalveluja. Artikkeli perustui suurelta osin kaupunkien verkkosivuillaan julkistamiin ostolaskuihin.

Mainittu tapaus on esimerkki myös siitä, miten digitalisaatio muuttaa perinteistä tiedontuottamista yhteiskunnassa. Aikaisemmin sama juttu olisi tehty Tilastokeskuksen tilastoihin perustuen, mutta aikaviiveen takia jutun tiedot olisivat olleet huomattavasti vanhempia.

Tiedon avautuminen haastaakin perinteisiä tiedon varastoimisesta vastanneita instituutioita. Yleisemminkin tahot, joilla on hallussaan yhteiskunnan toiminnan kannalta relevanttia tietoa, joutuvat pohtimaan tiedon avaamista ja tarjoamista kaikkien kiinnostuneiden käyttöön.

Monissa ammateissa on otettava haltuun uudenlaista osaamista.

Esimerkiksi asiantuntijoiden ja tutkijoiden on haluttava ja osattava käyttää sosiaalisen median mahdollisuuksia. Tutkimustiedon levittäminen vaatii runsaasti työtä, mutta siihen on nykyään loistavat mahdollisuudet.

Oma arvioni on, että osa asiantuntijoista ja tutkijoista on hypännyt hienosti mukaan sosiaaliseen aikakauteen. Yhtä hämmentävää on huomata, että osa asiantuntijoista, joilla olisi paljon sanottavaa ja kyky sanoa se, ovat käytännössä syrjäytyneet nykyaikaisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta.

Sama uudistumisen tarve koskee esimerkiksi viestintää. On omaksuttava digitaalisen maailman toimintatapoja ja pystyttävä esimerkiksi tukemaan organisaation asiantuntijoiden sosiaalisen median käyttöä.

Median edustajille sosiaalinen media tarjoaa muun muassa juttuaiheita, mahdollisuuden vuorovaikutukseen yleisön kanssa sekä kanavat käytännössä reaaliaikaiseen uutisointiin.

Asiantuntijoiden reviirit aukeavat laajemminkin. Digitalisoitumiseen kuuluva tiedon avautuminen tarjoaa mahdollisuuden kenelle tahansa “kansalaisasiantuntijalle” mahdollisuuden tehdä analyysejä häntä kiinnostavista aiheista. Hän voi esimerkiksi tehdä vaihtoehtoisia esityksiä kaupunkisuunnittelusta, kuten Pekka Sauri kuvaa kirjassaan.

Sosiaalinen media lisää siis läpinäkyvyyttä. Vertaisarviointi ja kriittinen keskustelu on pitkään ollut tieteellisen yhteisön ominaispiirre ja etuoikeus. Nyt sosiaalinen media tarjoaa kenelle tahansa mahdollisuuksia haastaa ja kritisoida  asiantuntijoiden, poliitikkojen ja virkamiesten esityksiä ja sanomisia.

Media ei tietenkään ole kokonaan “sosiaalistunut”. Laajat, kohdennetut levikit tavoitetaan edelleen parhaiten perinteisen median kautta. Näitä asioita olen pohtinut aikaisemmassa blogissani. Sosiaalisella medialla on kuitenkin omat vahvuutensa.

Asiantuntijoita, viestijöitä ja mediaa tarvitaan jatkossakin. Kunkin tahon toimintatavat, roolit ja tätä kautta osaamisvaatimukset ovat kuitenkin nopeassa muutoksessa, jossa itse kukin yritämme pysyä mukana!

Julkaistu

Millainen on hyvä blogi?

Millainen on hyvä blogi ja hyvä blogipostaus?

Blogien merkitys on korostunut, koska viestintä on siirtynyt voimalla verkkoon. Blogi on omaehtoinen, perinteisestä mediasta ja portinvartijoista irrallaan oleva kanava, jolla voi viestiä nopeasti, suoraan ja periaatteessa kenelle vain.

Seuraavassa pohdin hyvän blogipostauksen ja blogin tunnusmerkkejä.

Hyvässä postauksessa on uutta sisältöä. Kuten kaikissa kirjoituksissa, blogissa pitää olla uutta sisältöä.  Uutuusarvo voi syntyä uudesta näkökulmasta tai vanhan asian liittämisestä ajankohtaiseen keskusteluun.

Hyvä postaus on lyhyt. Blogeja luetaan  osana somen seurantaa, työpäivää ja yleistä verkossa surffailua. Blogeihin tutustutaan mielentilassa, jossa ei olla virittäydytty pitkien tekstien lukemiseen. Siksi hyvä postaus on luettavissa nopeasti.

Hyvä postaus on virtaviivainen ja selkeä. Koukeroista, hankalasti avautuvaa tekstiä ei ole mahdollista sisäistää nopeasti. Asiaan on mentävä suoraan ja johtopäätöksiin on päästävä nopeasti. Virtaviivaisuutta korostaa myös se, että blogeja luetaan rauhattomissa ympäristöissä mobiililaitteilla.

Hyvä postaus on kirjoitettu yleistajuisesti.  Vaikka osa blogeista on kirjoitettu rajatuille kohderyhmille, blogipostaus on syytä kirjoittaa niin yleistajuisesti, koska se lisää lukijakuntaa ja saattaa innostaa uusia ihmisiä blogin teeman äärelle.

Hyvä postaus linkittyy ajankohtaiseen keskusteluun.  Ajankohtaiset asiat kiinnostavat ja blogissa voi ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin tai taustoittaa niitä. Blogin vahvuus on sen nopeus – julkaisemista rajoittaa vain kirjoittajan kirjoitusnopeus. Postaus liittyy muihin kirjoituksiin linkkien avulla.

Hyvä postaus on visuaalinen. Kiinnostavuus lisääntyy ja viesti menee tehokkaammin perille, jos asian viestii myös visuaalisesti postauksen teemaan soveltuvalla kuvalla, videolla tai kuviolla. Pelkkä teksti on kuitenkin ehkä parempi kuin teksti ja väkisin sen yhteyteen liimattu asiaan sopimaton kuva tai kuvio.

Hyvä postaus on kirjoitettu verkkokirjoittamisen tyylillä. Verkkokirjoittamisella on omat periaatteensa, joita blogissa on syytä noudattaa. Perusasioita ovat muun muassa tiiveys, väliotsikoiden käyttö, listaaminen ja visualisoinnit.

Hyvä postaus virittää keskustelua. Akateeminen kirjoitus rakennetaan kritiikinkestäväksi. Hyvä blogi ei välttämättä kuitenkaan ole “täydellinen”, vaan siitä löytyy särmiä, joista viriää jatkokeskustelua.

Hyvä postaus jaetaan somessa. Postaus, jota bloggari ei itse jaa somessa, jää helposti huomaamattomaksi, ellei blogilla ole jo laajaa seuraajien joukkoa.

Hyvän blogin sisältöjä on helppo jakaa. Jotta myös muut kuin bloggari itse voivat jakaa postauksia, jakonappien keskeisiin some-kanaviin (ainakin Facebook, Twitter, LinkedIn) tulee olla kunnossa. Toisaalta hyvinmuotoiltu sisältö helpottaa sisällön ydinviestien jakamista. Bloggarin kannattaa miettiä jo kirjoittaessaan, minkälaisia tviitteja postauksen sisällöstä syntyy.

Hyvä blogi on hakukoneoptimoitu. Hyvin toteutetun optimoinnin avulla blogi ja sen yksittäiset postaukset löytyvät googlatessa.

Hyvällä blogilla on selkeä oma profiili. Profiili syntyy teemoista, joita blogissa käsitellään. Jos blogin teemat ovat hyvin moninaisia, blogin profiili jää jäsentymättömäksi.

Hyvä blogialusta on responsiivinen. Tämä on tärkeää, koska blogeja luetaan nykyään erilaisilla päätelaitteilla, eli perinteisempien tietokoneiden ohella tableteilla ja älypuhelimilla.

Mitä merkitystä sillä on, onko blogi hyvä vai huono?

Hyvää postausta luetaan ja sitä jaetaan. Pitkä vaikeaselkoinen postaus, jonka viestiä on vaikea hahmottaa, ei lueta (loppuun), eikä sitä jaeta eteenpäin.

Bloggaus on myös pitkäjänteistä työtä, sillä yksi hyvä blogipostaus saattaa nousta hitiksi, mutta vasta sarja hyviä postauksia vankistaa blogin ja bloggarin asemaa. Bloggari voi kuitenkin tehdä paljon lisätäkseen postaustensa ja bloginsa lukemista ja jakamista.

Julkaistu

Julkishallinto ja sosiaalinen media

Filosofian tohtori, apulaiskaupunginjohtaja ja julkishallinnon sosiaalisen median edelläkävijä Pekka Sauri on kirjoittanut kirjan siitä, miten julkishallinto voi hyötyä sosiaalisesta mediasta. Aihe on mitä ajankohtaisin, sillä monet julkiset ja yksityiset organisaatiot sekä ihmiset vasta harjoittelevat sosiaalisen median käyttöä. Kyse on merkittävästä asiasta, sillä kuten kirjassa todetaan:

Sosiaalinen media kannattaa käsittää osana historiallista käännettä, joka liittyy kommunikaation ja avoimen tiedon merkityksen kasvuun. Sosiaalinen media on enemmän kuin pelkkä viestin jakelukanava päättäjien ja kansalaisten kesken. Sen avulla voi valjastaa päättäjien, kansalaisten ja yritysten osaaminen kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Globaalit megatrendit tukevat sosiaalisen median roolin vahvistumista. Merkittäviä ovat erityisesti digitalisaatio ja kaupungistuminen.

Digitalisaatio on luonut ja luo teknisen pohjan uudelle avoimemmalle tavalla kommunikoida. Toisaalta se irrottaa yhteisöt fyysisistä rajoistaan. Hierarkkiset rakenteet muuttuvat verkostomaisiksi, yksilöiden valta kasvaa ja tieto liikkuu avoimemmin kuin aikaisemmin. Lisäksi datan jalostuksesta tulee uutta liiketoimintaa.

Kaupungistuminen merkitsee paikallisen päätöksenteon korostumista jopa valtiollista päätöksentekoa tärkeämpään rooliin. Saurin sanoin nimenomaan kaupungit ovat erikoistuneet ratkaisemaan konkreettisia kansalaisten arkeen ja hyvinvointiin liittyviä pulmia.

Kaupungit ovat diversiteetin, eli monimuotoisuuden tyyssijoja. Monimuotoisuuden kaupunkeja ei voida enää hallita organisaatiokeskeisesti. Asukkaiden elämästä, arjesta, ongelmista ja hyvinvoinnista ei ole mahdollista saada käsitystä ilman jatkuvaa vuorovaikutusta ja keskusteluyhteyttä. Sosiaalinen media on ratkaisu siinä, miten julkinen hallinto voi toimia monimuotoisuuden ja verkostojen maailmassa. Avoimuudella ja vuorovaikutuksella kunnallinen palvelutuotanto voidaan tuoda takaisin osaksi kaupunkiyhteisöä.

Sauri näkee, että nykyisellään asukkaiden muodostamat monimuotoiset kaupunkiyhteisöt ovat erkaantuneet kaupunkien palvelutuotanto-organisaatiosta. “Virallinen kaupunki” on eri kehitysvaiheessa kuin se yhteisö, missä kaupunkilaiset elävät. Sosiaalinen media kuroo umpeen kehitysvaiheita, sillä somen avulla kansalaiset voivat olla yhteydessä kaupungin viranhaltijoihin ja päättäjiin ja osallistua kaupunkia koskeviin keskusteluihin ja päätöksentekoon.

Kun tiedon avoimuus ja saatavuus parenevat, se lisää myös kriittisen palautteen määrää. Julkisten organisaatioiden on opittava elämään sen kanssa ja kääntämään se rasitteesta resurssiksi. Tässä tilanteessa on tärkeää, että viestintä ja vuorovaikutus nähdään kaiken työn olennaisena osana, ei erillisenä eikä ylimääräisenä. Sanonta “kaikki viestivät” on some-aikakaudella aikaisempaakin enemmän totta.

Koulutustason noustessa paitsi julkiset organisaatiot, myös asukasyhteisöt koostuvat asiantuntijoista ja ovat näin asiantuntijaorganisaatioita. Sauri kertoo, kuinka Helsingissä kouluverkkoa kehitettäessä asukasyhdistykset eri kaupunginosissa hyödynsivät avointa tietoa ja tuottivat omia laskelmiaan kyseenalaistaen kaupungin laskelmat. Tämä avaa mielenkiintoisen vision tulevaisuuden päätöksenteosta ja sen avoimuudesta. Julkinen keskustelu saa aivan uuden ulottuvuuden, jos kansalaisilla on käytössään sama data kuin päätöksentekijöillä.

Sauri kuvaa, kuinka hän runsaslumisena talvena vastasi noin 500 kansalaiskysymykseen liittyen esimerkiksi auraukseen. Kansalaiset ovat olleet myönteisesti yllättyneitä, jos heidän kipakkaankin palautteeseen on vastattu. Palautteen ja siihen vastaamisen siirryttyä myöhemmin sosiaaliseen mediaan palautteen määrä on vähentynyt. Päätelmänä on, että avoimempi vuorovaikutus on vähentänyt kaupungin ja kaupunkiyhteisön vastakkainasettelua.

Sauri antaa konkreettisia vinkkejä sosiaalisen median hyödyntämiseen. Kohut ja mainetappiot vältetään osallistumalla organisaation kannalta relevantteihin keskusteluihin. Organisaatioiden tulee olla läsnä siellä, missä siihen liittyvistä asioista, esimerkiksi kaupungin palveluista puhutaan. Keskusteluun osallistuminen jo varhaisessa vaiheessa katkaisee monelta kohulta siivet.

Herkullisimmillaan kirja on kysyessään “Milloin Sä ehdit tehdä oikeita töitä kun olet koko ajan Twitterissä.” Vastaus on, että tviittaaminen vie niin vähän aikaa, että someläsnäolon ohuudessa ei voi olla kyse ajanpuutteesta. Tviitin voi lähettää maailmalle ratikalla matkustaessa tai jopa kokouksesta, jos omaa panosta ei juuri sillä hetkellä tarvita palaverissa.

Johtajille sosiaalinen media tarjoaa erityisen paljon mahdollisuuksia. Johtaminenhan on viestintää ja sosiaalinen media tarjoaa tähän loistavat mahdollisuudet.

Johtajille ei riitä, että sosiaalisessa mediassa “ollaan”. Somessa pitää olla aktiivinen ja keskusteluun pitää antautua omaa ajattelua avaten. Näin johtajan arvoperusta avautuu.  Saurin karkean analyysin mukaan suomalaisilla julkishallinnon virkamiehillä on parantamisen varaa erityisesti osallistumisensa aktiivisuuden suhteen.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja nopealukuinen. Se onnistuu kertomaan kompaktisti mistä sosiaalisessa mediassa on kysymys ja mitä mahdollisuuksia sosiaalinen media tarjoaa julkishallinnolle. Someasiat liitetään mielenkiintoisella tavalla yhteiskunnalliseen muutokseen. Somella nähdään olevan rooli jopa hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta. Kirja päättyy kymmeneen sosiaalisen median direktiiviin, joilla pääsee jo pitkälle.

Itse näen, että sosiaaliseen mediaan kuuluu tietty omaehtoisuus, spontaanius ja oma tyyli. Jokaisen organisaation ja henkilön pitää löytää oma tapansa käyttää sosiaalista mediaa. Toisella sopiva rooli voi olla aktiivisempi kuin toiselle. Moni saattaa kuitenkin yllättyä, mitä mahdollisuuksia  some tarjoaa oman ammatillisen profiilin tai työn kehittämisen kannalta.

Uskon, että kirjan lukemalla muutama jöröjukka, joka vielä hangoittelee sosiaalista mediaa vastaan, ryhtyy esimerkiksi tviittaamaan ja näin edistämään aikaisempaa vuorovaikutteisempaa ja läpinäkyvämpää julkishallintoa.

Kirja on ladattavissa täältä.

Pekka Sauri: Julkishallinto ja sosiaalinen media. Kunnallisalan kehittämissäätiö 2015. 

Julkaistu

Asiantuntija somessa

Asiantuntijalla on sosiaalisessa mediassa etulyöntiasema. Tämä johtuu siitä, että eri alojen asiantuntijat  luovat uusia sisältöjä tai ovat erilaisten kiinnostavien sisältöjen äärellä.

Sosiaalinen media tarjoaa asiantuntijoille kanavan oman sisällön julkaisemiseen ja tuomiseen julkiseen keskusteluun sekä tietenkin verkostojen luomiseen ja ylläpitämiseen.

Sosiaalisessa mediassa käyttäytymistä on luokiteltu monilla eri tavoilla. Ainakin seuraavat tavat esiintyä somessa voidaan helposti erottaa:

1) Seurailija seuraa somessa erilaisia keskusteluja, mutta ei osallistu niihin itse.

2) Jakaja välittää omille seuraajilleen tietoa.

3) Keskustelija osallistuu keskusteluihin.

4) Uuden luoja tuottaa uutta sisältöä omilla kirjoituksillaan.

On helppo nähdä, että asiantuntijalle on helppo toimia somessa kaikilla neljällä tavalla. Ja ennen kaikkea uuden luojana.

Miten itse hyödynnän sosiaalista mediaa?

Kirjoitan blogeja omalta asiantuntemusalueelta työpaikan blogiin, Veronmaksajien Taloustaidon blogiin ja tämän blogin lisäksi harrastusblogiini.

Oma blogi on asiantuntijan someläsnäolon kulmakivi, koska postaustahtia, sisältöjä ja näkökulmia voi säädellä täysin omaehtoisesti. Blogi on  myös erittäin hyvä kanava, kun pitää ottaa nopeasti kantaa johonkin päivänpolttavaan asiaan.

Twitterissä jaan omaan asiantuntemusalueeseeni liittyviä uutisia ja osallistun keskusteluun. Jaan myös omia blogipostauksia ja muita kirjoituksia sekä esitysmateriaaleja.

Twitterin vahvuus on se, että sen avulla oma viesti on mahdollista kohdistaa suoraan asiantuntijalle, päättäjälle tai vaikkapa median edustajalle.

Esitysteni kalvot laitan SlideShareen. Olen havainnut, että SlideSharessa olevat esitykset keräävät klikkauksia yllättävänkin hyvin. SlideSharessa oleviin kalvoihin on myös helppo linkata myöhemmin eri yhteyksissä.

Jaan myös tietoa kirjoituksistani ja esityksistäni LinkedInissä. Asiantuntijakirjoitukset voi LinkedInissä kohdistaa helposti juuri omalle ammatilliselle verkostolle.

Facebookin olen varannut enemmän harrastuskäyttöön ja yksityiselämään, mutta jaan siellä myös yleistajuiset kirjoitukseni. Vaikka itse olen rajannut käytön näin, asiantuntija voi hyödyntää Facebookia enemmänkin esimerkiksi ryhmien kautta tai eräänlaisena blogialustana.

Tiivistäen voi siis sanoa, että avaukset luodaan blogeissa ja levitys hoidetaan Facebookin, Twitterin ja LinkedInin kautta. Esitykset taltioidaan SlideShareen.

Pelkkä somessa oleminen seuraajana ei riitä pitkälle, eikä varsinkaan somea tavoitteellisesti hyödyntävälle asiantuntijalle. Verkostoituminen ja vuorovaikutus on somessa kaiken a ja o. Jos et ole Ronaldon tai Messin kaltainen superjulkkis tai vähän pienempi julkkis, avauksesi somessa jäävät yksinäisiksi huudahduksiksi. Mutta jos olet oikeasti verkostoitunut ja vuorovaikutteinen, verkostosi jakaa sisältöjäsi eteenpäin ja niistä syntyy keskusteluja.

Myöskään sisältöjen (esimerkiksi artikkelien) mekaaninen jakaminen ei riitä pitkälle. Pelkän jakamisen korkeampia asteita ovat kommentin liittäminen tai kysymyksen esittäminen ja/tai näiden kohdistaminen jollekulle toiselle. Näin voit viritellä keskusteluja.

Sosiaalisen median hyödyntäminen vaatii asiantuntijalta joitakin ominaisuuksia. Yksikään vaatimus ei ole kohtuuton.

Ennen kaikkea asiantuntijalla pitää olla jonkinlainen halu ja uskallus olla esillä. Useinkaan nämä piirteet eivät asiantuntijalle tuota ongelmia. Esillä olemiseen liittyy valinta yksityisen ja julkisen roolin yhdistelmästä somessa. Rajaako asiantuntija esiintymisensä jompaan kumpaan rooliin, vai toimiiko ns. hybridinä. Koska olen somessa esillä myös harrastusteni kautta, hybridivalinta on ollut itselleni luonteva.

Toisaalta tarvitaan perusymmärrys eri some-kanavien erityispiirteistä ja somekäyttäytymisen perusprinsiipeistä Tämäkään ei ole mitenkään monimutkaista ja apuja sekä vinkkejä näihin löytyy helposti.

Sitten tarvitaan vain pientä harjoittelua ja etenemistä. Ensimmäisessä vaiheessa asiantuntijalle saattaa riittää pelkkä someläsnäolon lisääminen ja vahvistaminen (oma blogi ja twitter-tili). Jos some todella alkaa kiinnostaa asiantuntijaa, on edessä tavoitteellisempi somen hyödyntäminen.

Ideoita ja tukea asiantuntijan someläsnäolon aloittamiseen ja kehittämiseen saa tietenkin.. somesta. Itse olen kokenut hyödyllisiksi Johanna Hurmerinnan ja Katleena Kortesuon blogit. Yksittäisiä hyviä kirjoituksia teemasta ovat muun muassa Anne Lindforsin postaus “Bloggasin, mutta en kerro siitä kenellekään” ja Larissa Riman “Olis meillä blogi mut ku se se vie aikaa.”

Julkaistu

Miten pidentää tutkimusten elinkaarta?

Yhteiskuntatieteessä esimerkiksi Marxin, Weberin ja Durkheimin tekstit ovat kestäneet ajan hammasta yli sadan vuoden ajan. Yhä uudet opiskelija- ja tutkijasukupolvet perehtyvät klassikoihin, vaikkakin teosten merkitys vaihtelee eri aikoina.

Klassikot syntyivät aikana, jolloin tutkimuksia julkaistiin vähemmän, niiden tekeminen oli työlästä ja tieto yhteiskunnallisista ilmiöistä liikkui valtavan paljon jähmeämmin kuin tänään.

Nykypäivänä tiedon tulva on valtava ja tieto liikkuu salamannopeasti globaalilla tasolla. Onko tutkimustiedosta tullut kulutustavaraa, joka kiinnostaa sen hetken, kun tulokset näkyvät mediassa? On sanottu, että tiedeviestintä muistuttaa nykypäivänä urheilu-uutisten tulospörssejä.

Miten tutkimustiedon pääsyä julkisuuteen voi edistää ja miten tutkimuksen elinkaarta voisi pidentää? Aihepiiriä on pohdittu muun muassa Sitrassa. Oma ajatteluni on monelta osin samansuuntaista.

Perinteinen tutkimuksen raportointiformaatti sopii huonosti tähän aikaan. Perinteisessä raportissa on paljon tekstiä ja jonkin verran kuvia tai kaavioita.

Perinteisesti tutkijat ovat ajatelleet tärkeimmäksi kohderyhmäkseen toiset tutkijat, joille tuloksista kerrotaan tieteellisissä tapaamisissa tai tieteellisissä julkaisufoorumeissa. Uudesta tutkimusraportista saatetaan julkaista tiedote yhteistyössä yliopiston tai tutkimuslaitoksen viestintäammattilaisten kanssa.

Perinteisten tutkimusten elinkaarta pidentää tieteellinen työskentelyn luonne ja tiedon kumuloituminen. Uusi tutkimus rakennetaan vanhan päälle. Uudet tutkimukset lisäävät keskustelua tai havaintoja vanhojen tutkimushavantojen päälle. Tutkija on omalla ajattelullaan linkki uuden ja vanhan välissä tiivistäessään sitä, mitä tiedetään ja liittäen siihen sen, mitä uusi tutkimus lisää.

Nykyaika korostaa lyhyttä formaattia, visuaalisuutta, tarinaa ja dramatiikkaa.

Kenties parhaiten viime aikoina suomalaisten tajuntaan iskeytynut tutkimukseen liittyvä viesti on ollut “istuminen tappaa”. Tiivistys on lyhyt ja dramaattinen. Viestin ymmärtää ja se houkuttaa kaivamaan lisää tietoa, miksi näin on.

Tutkimus pitäisi nykypäivänä raportoida tunnistamalla olennaiset viestit ja rakentamalla raportti näiden havaintojen varaan. Laajoissakin tutkimuksissa on erittäin vähän ydinhavaintoja (usein yksi tai korkeintaan kaksi), joista tutkimus muistetaan.

Ennen raportit laitettiin kirjastoon ja kirjastotietokantoihin. Nyt tutkijoiden tulee varmistaa, että tutkimuksen tulokset löytyvät Googlesta mahdollisimman vaivattomasti ja mahdollisimman pitkään.

Uusi aika asettaa uusia vaatimuksia tutkimusorganisaatioille ja tutkijoille. Jos tutkija haluaa saavuttaa vaikuttavuutta tutkimuksellaan vanha tutkijaosaaminen ei riitä. Tutkijan tulee osata muotoilla viestinsä uudella tavalla ja tuoda myös oma asiantuntijuutensa uudella tavalla esiin.

Tutkija myös viestii suoremmin suurelle yleisölle kuin ennen. Hän ei pelkästään laadi tiedotteita viestinnän kanssa eikä tarjoa vieraskyniä sanomalehtiin vaan viestii itse suoraan suurelle yleisölle omassa blogissaan. Tutkijalta vaaditaan siis erilaista osaamista kuin ennen.