Työn riittävyydestä käydään vilkasta keskustelua erityisesti digitalisaation ja robotisaation vuoksi. Suomessa Etlan tutkijat ovat arvioineet, että teknologisen kehityksen vuoksi nykyisistä ammateista katoaa noin kolmannes 10-20 vuoden kuluessa.
Kukaan ei tarkalleen tiedä, missä aikataulussa tämä kehitys tapahtuu ja missä määrin samalla syntyy uutta työtä ja työtehtäviä. Ja kuinka moni lopulta on tulevaisuudessa ilman työtä.
On silti aiheellista pohtia, mitä vaikutuksia sillä on, jos työtä tulevaisuudessa ei riitä läheskään kaikille. Kysymys on tärkeä, koska työllä on monessa suhteessa niin keskeinen rooli.
Työ tuo ensinnäkin verotuloja yhteiskunnalle ja toimeentuloa kansalaisille. Palkka on vain yksi näkökulma toimeentuloon, sillä myös sosiaaliturva perustuu pitkälti työhön. Esimerkiksi kohtuullinen eläke ansaitaan pitkällä ja ehjällä työuralla.
Työllä on monia muitakin merkityksiä kuin toimeentulo. Marie Jahodan klassikkotutkimusta mukaillen työ tuo struktuuria ajankäyttöön, sosiaalisia suhteita sekä merkityksellisyyden kokemusta. Ilman työtä oleva menettää nämä työn positiiviset merkitykset.
Myös yksilön status yhteiskunnassa perustuu suuressa määrin työhön. Usein uuden ihmisen tavatessamme olemme kiinnostuneita siitä, mitä hän tekee työkseen.
Osin juuri näistä kaikista syistä työssä olevien hyvinvointi on parempi kuin ilman työtä olevilla. Paljon siis katoaa, jos työ katoaa.
Eri osapuolten näkökulmia
Yhteiskunnan näkökulmasta on pohdittava, miten turvataan veropohja, jos verotettavaa työtä tehdään vähemmän. On myös mietittävä sitä, miten turvataan kansalaisten toimeentulo, kun sitä ei saada palkkatyöhön osallistumalla samassa mitassa kuin aikaisemmin.
Sosiaaliturvan tulee toimia yhteiskunnassa, jossa vakaa palkkatyöura on harvinaisempi. Sosiaaliturva ei kokonaisuudessaan voi perustua samalla tavalla työhön kuin aikaisemmin. Perustulo on yksi vaihtoehto, joskin siihen liittyy monia haasteita.
Yksilön näkökulmasta korostuu kovempi kilpailu niukemmista työtehtävistä. Tämä korostaa paitsi kouluttautumista ja osaamisen hankkimista, myös työnhakutaitojen korostumista ja joustavuutta.
On erotuttava niukkoja työtehtäviä hakevien joukosta. Toimeentuloa on hankittava pienistä puroista ja erilaisista työtehtävistä. Ammattia on oltava valmis vaihtamaan ja valmiuksia on hyvä olla myös muunlaiseen urakehitykseen kuin perinteiseen “ylöspäin” etenemiseen. Yrittäjyyden eri muodot ovat tulevaisuudessa yhä relevantimpia vaihtoehtoja.
Riskejä yksilön näkökulmasta ovat erityisesti työuran aloittaminen eli ensimmäisen työn löytäminen, työuran katkokset eri syistä sekä työuran loppuvaihe.
Yksilön näkökulmasta olisi myös löydettävä muita lähteitä edellä mainituille työn positiivisille merkityksille (ajankäyttö, mielekkyys, status yhteisössä).
Työnantajan näkökulmasta yhteiskunta, jossa on vähemmän työtä, on kutkuttava. Osaavaa työvoimaa on runsaasti saatavilla. Palkat todennäköisesti joustavat alaspäin. Koneet paiskivat töitä ilman lakkoilua ja tarjoavat yhä useammassa tehtävässä vaihtoehdon ihmiselle.
Työhön pitää suhtautua uudella tavalla
Yhteiskunnassa, jossa työtä ei riitä kaikille, työ ei saa määrittää kansalaisen statusta samalla tavalla kuin aikaisemmin. On oltava enemmän hyväksyttyä olla ilman työtä.
Mielekäs tekeminen ja arvostettu asema yhteisössä voidaan ansaita esimerkiksi lähiyhteisön auttamisella, vapaaehtoistyöllä tai järjestötoiminnalla.
On puhuttu paljon siitä, että nuoremmille sukupolville työllä ei ole niin suuri merkitys kuin nyt lähellä eläkeikää oleville. Jos nämä todella ovat sukupolvivaikutuksia, eikä työn merkitys lisäänny ikääntymisen myötä, nuoret sukupolvet ikäänkuin sopeuttavat omaa arvomaailmaansa yhteiskuntaan, jossa työtä ei ole kaikille.
Kuva: Pixabay.
Kirjoitus on syntynyt pohdinnoista liittyen työn muutosta käsitelleeseen alustukseeni Sitran Ratkaisu100-tilaisuudessa Porvoossa 13.5.2016 ja toisaalta valmistautuessani digitalisaatiota koskevaan paneelikeskusteluun ValtioExpossa 17.5.2016. Myös mainittujen tilaisuuksien keskustelut virittivät ajatuksiani, josta kiitos osallistujille.