Varianssi – Lataa itsesi täyteen energiaa

Hyvässä tietokirjassa on yksi kantava idea ja sisältöä jäsentävä toimiva rakenne. Lisäksi kirjalle on olemassa jokin, mielellään ajankohtainen, tarve. Petteri Kilpisen ja Antti Hagqvistin kirjoittamassa kirjan kohdalla kaikki nämä kolme löytyvät.

Tarve

Aloitetaan tarpeesta. Monet työelämän ja elämänrytmin muutokset korostavat omasta hyvinvoinnista huolehtimisen merkitystä.

Ajasta ja paikasta riippumaton työ on lisääntynyt digitaalisten viestintä- ja työvälineiden myötä. Siksi on tärkeätä osata pistää rajoja omalle tekemiselle sekä varmistaa palautuminen ja tätä kautta työkyky.

Työn muutos kognitiivista kuormitusta korostavaan suuntaan on myös yksi tärkeä muutostrendi, samoin kuin johtamisen muuttuminen aikaisempaa valmentavammaksi.

Mainitaan tässä vielä organisoitumisen muuttuminen aikaisempaa enemmän itseohjautumista korostavaksi.

Näiden muutosten keskellä on tärkeää, että ihmiset ja työntekijät osaavat pitää huolta omista voimavaroistaan.

Hyvinvointi, sen ylläpitäminen ja edistäminen monipuolisesti on merkittävä trendi, johon liittyy hyvinvointiteknologia, erilaiset valmennukset sekä asiaan liittyvä tieto.

Idea

Kirjan keskeinen idea on ”varianssi”. Tällä tarkoitetaan kykyä vaihdella kuormituksen ja levon välistä suhdetta. Kuormittumista ja palautumista vaihtelemalla varmistetaan kehittyminen.

Varianssin ajatus on erityisen tuttu fyysisestä harjoittelusta (hyperkompensaatio), mutta sitä voi soveltaa muillakin osa-alueilla. On esimerkiksi tärkeätä tuoda varianssia työpäivän sisälle mikrotauoilla ja työpäivän jälkeen työstä selvästi erottuvalla ja erilaisella toiminnalla.

Kaiken kaikkiaan varianssin ajatus on yksinkertainen, mutta mielestäni toimiva. Ainakin itse haluan myös ajatella, että työpaikallani Varmassa hiljattain lanseerattu työkykysykli on varianssin kanssa saman sukuinen ajatus (ks. enemmän tästä).

Rakenne

Kirjaa jäsentää jaottelu ajatusten energiaan, emotionaaliseen energiaan, fysiologiseen energiaan, sosiaaliseen energiaan sekä henkiseen energiaan. Nämä osa-alueet käydään läpi omissa kappaleissaan.

Ajatusten energian kohdalla tarkastellaan esimerkiksi keskittymistä, multitaskingin sudenkuoppia sekä läsnäoloa. Tärkeitä teemoja tässä ajassa kaikki.

Emotionaaliseen energiaan liittyvässä kappaleessa aiheina olivat mm. itsensätunteminen, emotionaalinen älykkyys sekä ihmissuhteiden hallinta. Ihmissuhteiden hallinta tarkoittaa muun muassa sidettä, jonka luot muiden kanssa monien kanssakäymisten kautta (ns. ”bondaus”).

Fysiologiseen energiaan liittyvän kappaleen asiat olivat minulle melko tuttuja. Jakso on monipuolinen käsitellen mm. unta ja fyysisen harjoittelun eri osa-alueita. Itselleni uusi jaottelu oli taidon eli koordinaatiokyvyn kohdalla esitetty luokitus.

Sosiaaliseen energiaan liittyvässä jaksossa käsiteltiin mm. sosiaalista tartuntaa, eli vaikkapa työhyvinvoinnin läikkymistä. Saat energiaa muista ihmisistä, mutta vain jos olet valmis myös antamaan sitä. Kappaleessa käsitellään myös vuorovaikutusta, empatiaa ja luottamusta. Paviaanilaumoja koskevat esimerkit kirjassa ovat valaisevia ja hauskoja.

Henkisen energian osalta käsitellään mm. syvämotivaatiota ja tarkoitusta. Lottovoittoesimerkin avulla haastetaan ajatusta, että ”ikuinen loma” toisi pysyvän onnen. Tämän sijaan ihminen on onnellinen kun on mielenkiintoista tekemistä.

Jokaisen kappaleen jälkeen on lyhyt jommankumman tekijän lyhyt kertomus teemasta omaan elämänkokemukseensa perustuen. Näistä Antin henkisen energiaan liittyvässä kappaleessa kirjoittamat asiat kolahtivat eniten, vaikka olenkin ne lukenut muualta jo aikaisemmin.

Lopuksi käsitellään muutoksen anatomiaa ja annetaan siihen käytännön ohjeita jopa työpohjia tarjoamalla.

Pidin kirjan järkevästä suhtautumisesta muutoksiin. Tekijät kannustavat pieniin, vähän kerrallaan kokonaisuutta muuttaviin ja sitä kautta todennäköisemmin onnistuviin muutoksiin.

Kaiken kaikkiaan kirja on sujuvasti kirjoitettu ja rakenteeltaan onnistunut. Kirja on hyvä ja monipuolinen peruskirja hyvinvoinnista sisältäen runsaasti konkretiaa. Näin joulun alla voi harkita sen antamista vaikkapa joululahjaksi.

Petteri Kilpinen ja Antti Hagqvist 2019: Varianssi – lataa itsesi täyteen energiaa. Fitra.

7.12.20197.12.2019

Jarkko Ruutu – Jumalainen näytelmä

Jarkko Ruutu ei ole koskaan ollut jääkiekkoilija, jota olisin erityisesti seurannut tai varsinkaan fanittanut. Pikemminkin päinvastoin. Jääkiekon vakaviin loukkaantumisiin, kuten aivovammoihin, johtava väkivaltainen puoli on aina tuntunut minusta vastenmieliseltä. Ja Ruutu on profiloitunut tähän lajin epämääräiseen puoleen liittyvänä pelaajana huomattavasti keskimääräistä enemmän.

Osana syksyn urheilukirjojen sarjaa tartuin kuitenkin myös Ruudun urasta kertovaan kirjaan, jonka on kirjoittanut helsinkiläinen toimittaja ja kirjailija Tuomas Nyholm.

Urallaan Ruutu pelasi SM-liigassa, NHL:ssä ja Sveitsin liigassa sekä maajoukkueessa saavuttaen useita MM- ja olympiamitaleita. NHL-runkosarjapelejä kertyi 652.

Urheilukirjassa pakollinen lapsuuskuvaus kertoo ehkä hieman poikkeuksellisesti varsin hyvästä koulumenestyksestä ennen urheilu-uran alkua.

Lapsuus on tavanomainen ja perhekeskeinen, pelaaminen pihoilla kavereiden ja veljien kanssa vie mukanaan. Jarkko Ruudun veljethän ovat tunnetusti myös jääkiekkoilijoita, Tuomo Ruutua tuntemattomampi Mikko Ruutu joutui lopettamaan uransa 25 vuotiaana vamman takia.

Kirjan mielenkiintoisin anti on sen näkökulma. Ruutu pelasi pitkään lajin kiistattomalla huipulla NHL:ssä ja maajoukkueessa. Hän ei kuitenkaan ollut se kaikkein kirkkain tähti, joka olisi ratkaissut pelejä ja kerryttänyt valtavan määrän tehopisteitä. Maalien ja syöttöjen sijaan ennätyksiä syntyi jäähytilastoihin.

Ruudun rooli urallaan oli olla aggressiivinen voimahyökkääjä. Hän pelasi alemmissa ketjuissa erityisenä tarkoituksena rikkoa ja häiritä vastustajan peliä. Keinoina tässä olivat sanat (trash talk) ja teot kovine taklauksineen ja tappeluineen. Näitä tapahtumia koskevat pitkät selostukset olivat hämmentäviä eivätkä niin mieltä ylentäviä. Ruutu opiskeli ja analysoi vastustajien huippupelaajien heikkoja kohtia ja käytti niitä häikäilemättömästi hyväkseen.

Kirjan parhainta antia oli kuvaus NHL-kiekon arjesta ja kilpailullisuudesta sellaisen pelaajan näkökulmasta, joka uransa alussa joutui taistelemaan ankarasti omasta pelipaikastaan. Järjestelmän armottomuus ja iso kuilu NHL:n parrasvalojen ja arkisen farmiliiga AHL:n välillä tulee kirjassa hyvin selväksi. Kilpailu pelipaikasta on kova ja vaaditaan kovaa henkistä kanttia päästä yli sellaisten kausien, jolloin peliminuutit ovat tiukassa.

Kirjassa kerrotaan myös itse pelistä ja jääkiekon taktiikasta asioita, joita en ole muualta lukenut.

Kirjan sivuilla mainitaan lähes kaikki Ruudun uran aikaiset huippupelaajat kotimaassa ja NHL:ssä. Kirjassa on myös pitkiä Ruutua koskevia kommentteja valmentajilta ja pelaajakollegoilta. Ruutu saa uransa aikana vihamiehiä ja ystäviä. Hän on hulluutta lähentelevine hassutteluineen merkittävä hengenluoja omissa joukkueissaan.

Kirjassa käsitellään myös monet keskeiset suomalaista jääkiekkoa koskeneet viime vuosikymmenten kohutapahtumat, kuten Raimo Summasen valmennuskauteen sijoittuneet kohut maajoukkueessa sekä Jokereiden ja HIFK:n huonot välit.

Kaiken kaikkiaan kirja jättää päähenkilöstään ristiriitaisen kuvan. Ihailtavaa on päämäärätietoisuus ja luja tahto erityisesti vaikeuksien hetkellä. Toisaalta vastenmielistä on kolikon toinen puoli, väkivalta. Kolmas näkökulma on herkkyys, sillä kirjassa vuodatetaan myös kyyneleitä.

Kaiken kaikkiaan kirja oli ihan mukava urheilukirja. Mielenkiintoisin osuus koski NHL-uran alkua, jossain vaiheessa seikkaperäiset selostukset peleistä ja turnauksista alkoivat hieman puuduttaa lukijaa. Kirjahan on varsin laaja, noin 450 sivua melko pienellä fontilla. Kirja on julkaistu vuonna 2015 ja lukemani kappale oli jo neljättä painosta.

Tuomas Nyholm 2015: Jarkko Ruutu: Jumalainen näytelmä. Otava, Helsinki.

24.11.201924.11.2019

Kalle Palander – Suoraa puhetta

Kalle Palander ei koskaan ole ollut urheilija tai henkilö, jonka edesottamuksia olisin tiiviisti ja kiinnostuneena seurannut. Osana tämän syksyn yleisempää kiinnostusta urheilukirjoja kohtaan tartuin kuitenkin myös Palanderin kirjaan.

Kalle Palander on Suomen menestynein miesalppihiihtäjä. Menestynein alppihiihtäjä on Tanja Poutiainen, joka kilpaili samoihin aikoihin Palanderin kanssa. Parhaina saavutuksina Palanderilla on pujottelun maailmanmestaruus vuodelta 1999, pujottelun maailmancupin voitto kaudelta 2002-2003 sekä tietysti lukuisia maailmancupin osakilpailuvoittoja.

Palanderin uran taustalta löytyy valmentajana toiminut isä, jolla oli määrätietoinen ja omaleimaisen ”vanhakantainen” ote valmentamiseen. Treeniä tehtiin paljon, eikä aina hyvällä mielellä.

Kirjan päähenkilöstä piirtyy kuva kunnianhimoisesta, rämäpäisestä ja suoraviivaisesta urheilijasta, jonka itseluottamus on kohdallaan. Mietin, että tällaisen luonteenlaadun omaavan urheilijan voi hyvin kuvitella sopivan juuri tähän lajiin, laskemaan riskirajoilla jäisiä rinteitä.

Kirjan kiinnostavimmat kohdat liittyivät laskemisen tekniikkaan, kilpailusuorituksen analyysiin sekä välineisiin ja niiden kehittämiseen. Kurkistus lajina todella kilpailtuun alppihiihdon maailmaan sponsorikuvioineen oli myös mielenkiintoinen.

Kirjassa käsitellään myös ”urheilijan polkua”. Palander nousee urallaan pienistä Suomen kuvioista rahakkaisiin alppihiihtopiireihin, muuttaa asumaan Monacoon, hankkii sponsorikseen Keke Rosbergin, saa merkittäviä sponsorisopimuksia ja esiintyy julkisuudessa eri ohjelmissa.

Uran loppuvaiheeseen liittyvät pohdinnat ovat ihan mielenkiintoisia ja Palander on löytänyt lajia sivuavaa tekemistä myös uran jälkeen.

Ärsyttävää kirjassa oli jatkuva kiroilu ja alatyyli.

Kaiken kaikkiaan ulkoasultaan ja kuvitukseltaan laadukas kirja oli perus ok urheilukirja, jonka lukeminen avarsi paitsi käsitystä Palanderista urheilijana, antoi tietoa alppihiihdon maailmasta. Kovin suoraa puhetta kirja ei lopulta ollut.

Kalle Palander ja Timo Kangasluoma 2016: Kalle – suoraa puhetta. Docendo Oy.

17.11.201924.11.2019

Läpi helvetin – Marko Jantusen tarina

Vuonna 1971 syntynyt Marko Jantunen on yksi Suomen lahjakkaimmista jääkiekkoilijoista, jonka vahvuus oli erityisesti luistelu. Marko Lempisen kirjoittamassa kirjassa kerrotaan Jantusen urasta ja vakavien päihdeongelmien sävyttämästä elämästä.

Jantunen pelasi Suomessa urallaan mm. Kiekkoreippaassa, Pelicansissa, TPS:ssä, KalPassa ja Jokereissa. Ruotsissa Jantunen pelasi Färjestadissa, Frölundassa ja Timråssa. NHL-ura Calgary Flamesissa kesti kolme ottelua ennen farmikomennusta ja paluuta Ruotsiin. Suomen A-maajoukkueessa pelattuja otteluita kertyi 60. Liigan kaikkien aikojen pistepörssissä Jantunen on sijalla 46.

Kirja on intensiivinen kuvaus lahjakkaan urheilijan asteittain etenevästä syoksykierteestä kohti tuhoa. Laaja noin 300 sivuinen kirja on kirjoitettu hyvin. Tarina etenee kahdella tasolla: yhtäältä jatkumona on urheilu-uran eteneminen ja toisaalta paheneva päihdekierre.

Tuntuu siltä, että lähes kaikki viime vuosikymmenten keskeiset suomalaisen jääkiekon merkkihenkilöt, pelaajat ja valmentajat, mainitaan kirjassa tavalla tai toisella. Kirja ei kuitenkaan syyllisty urheilukirjoja toisinaan vaivaavaan name droppingiin, vaan kaikilla tarinan henkilöillä on oma roolinsa.

On täysin käsittämätöntä, kuinka Jantunen pystyi vuosikausia pelaamaan huipulla ja elämään samalla rankkaa ja päihdehuuruista kaksoiselämäänsä.

Lapsuudesta lähtien kirjan päähenkilöstä piirtyy kuva kiltistä ja ylivilkkaasta ihmisestä, jossa yhdistyy valtava urheilullinen kunnianhimo ja voittamisen tahto sekä samalla heikkous luisua päihteiden viemäksi.

Urheilu-uraan liittyviä pettymyksiä ovat NHL-uran jääminen lyhyeksi ja toisaalta jääminen ulos vuoden 1995 jääkiekon MM-kultaa voittaneesta joukkueesta sekä muista tuon ajan arvokisoista.

Jantunen joutui NHL:ssä farmikomennukselle ja olisi saattanut päästä takaisin NHL:ään, mutta tuskastui omaan tilanteeseensa halusi palata Ruotsiin.

Mitä maajoukkueeseen tulee, Jantunen pelasi TPS:ssä Saku Koivun ja Jere Lehtisen kanssa samassa ketjussa, mutta ei tullut valituksi MM-kisoihin vaan paikan ketjuun sai Ville Peltonen.

Jääkiekkoyhteisö sallii ja ymmärtää Jantusen toilailua pitkään, eikä puutu ongelmiin niin kauan kuin tulosta peleissä syntyy. Lopulta valmentajien ja pelaajatovereiden ymmärrys loppuu. Sama tapahtuu perherintamalla.

Kun rajat on ylitetty, Jantunen joutuu urheiluyhteisön ulkopuolelle. Vastuu on hänellä itsellään. Entiset pelaajakollegat sanovat, että apua tulee kunhan Jantunen itse ensin hoitaa itsensä kuiville.

Kierre vie kuilun reunalle ja kuoleman porteille huumepiireissä, mutta lopulta Jantunen hakeutuu kaverinsa tukemana hoitoon. Kuntoutuminen alkaa ja myös urheiluyhteisö ottaa nyt tärkeän roolin tarjoamalla työtehtäviä ja muuta toimintaa.

Kaiken kaikkiaan kirja on yksi vaikuttavimmista urheilukirjoista, joita olen lukenut. Tarina kertoo urheilusta, päihderiippuvuudesta, yksilön ja yhteisön suhteesta.

Jantusesta ja hänen perheestään kertova juttu Anna-lehdessä.

Cristina Anderssonin kirjoitus Jantusesta (vuodelta 2014).

Marko Lempinen 2016: Läpi Helvetin – Marko Jantusen tarina. Otava, Helsinki.

20.10.201920.10.2019

Kirjaesittely kirjasta Erkka – Elämän peliä

Jääkiekkovalmentaja Erkka Westerlund on kirjoittanut yhdessä toimittaja Manu Tuppuraisen kanssa kirjan, joka kertoo Westerlundin tähän astisesta urasta jääkiekkovalmentajana ja muissa huippu-urheilun tehtävissä.

Kirjassa on tavallaan kolme tasoa. Erkka Westerlundin henkilökohtainen taso, toisaalta mitä tapahtui jääkiekossa Westerlundin valmennuskaudella ja kolmanneksi, miten jääkiekko kehittyi tänä aikana.

Henkilökohtaisella tasolla käydään läpi tapahtumia Westerlundin elämässä ja hänen työurallaan. Tässä tulevat esiin valmentajapestit eri joukkueissa sekä urheilun johtotehtävissä.

Kirja on avoin ja henkilökohtainen. Eri tilanteisiin (voitot, tappiot ja potkut) liittyneitä tunteita käydään avoimesti läpi. Mieleen jää myös isompi henkilökohtainen vedenjakaja, kun Westerlund alkaa nähdä elämänsä suunnan paremmin 50-vuotta täyttäessään.

Westerlund on toiminut valmentajana SM-liigassa, Suomen maajoukkueessa sekä KHL:ssä. Urheilun johtotehtävät veivät hänet muun muassa Vierumäelle Suomen Urheiluopiston rehtoriksi ja toimitusjohtajaksi sekä huippu-urheilun tulevaisuutta pohtineen ryhmän jäseneksi.

Westerlundin oivallus valmennuksessa oli fokusoiminen urheilijan henkisiin voimavaroihin ja mieleen. Hän toi ihmislähtöistä valmennusta perinteisesti autoritaariseen johtamiseen ja valmentamiseen.

Myös nykyaikana työelämässä korostuva itseohjautuvuus tuli Westerlundin joukkueisiin. Maajoukkueessa viisikot miettivät oman pelinsä parantamista.

Westerlund korostaa, että joukkue koostuu yksilöistä. Valmentajana hän loi henkilökohtaisen suhteen joukkueen jokaisen jäsenen kanssa. Metodina ovat ”one-to-on”-keskustelut, joihin Westerlundilla oli oma struktuurinsa liittyen pelaajan vahvuuksiin, kehityskohteisiin ja tavoitteisiin.

Itse jäin miettimään, että jääkiekkojoukkue on itse asiassa aika iso ryhmä siihen, että valmentaja luo syvän henkilökohtaisen suhteen jokaisen joukkueen jäsenen kanssa. Lisäksi valmentajan tiimiin kuuluu muu valmentajisto sekä muut avainhenkilöt lääkärit, fysioterapeutit huoltajat.

Westerlundin valmennuksessa levolla ja palautumisella on keskeinen merkitys. Mainituksi tulee mm. Firstbeat, jolla Westerlundin joukkueissa mitattiin palautumista. Iltapelit haastavat pelaajien palautumisen. Myös valmentaja käy ylikierroksilla pelien jälkeen, eikä saa nukuttua. Turnaukset ovat erityisen haastavia palautumisen kannalta.

Huipulla erot syntyvät siitä, kuka onnistuu palautumaan parhaiten. Kirjassa mainitaankin monta kertaa edesmenneen Aki Hintsan kirjassaan mainitsema lause: Menestys on hyvinvoinnin sivutuote (lue esittelyni Hintsan kirjasta tästä).

Pelin kehittäminen perustui Westerlundilla tiukkaan analyysiin. Eräässä vaiheessa pelit purettiin videoanalyysissä kymmeniin tuhansiin yksittäisiin tapahtumiin, joita sitten analysoitiin. Yhden ottelun analyysi kesti kahdeksan tunnin työpäivillä kolme kuukautta!

Analyysin foksoitumista kuvaa myös se, että Westerlund aloitti lisensiaatintyön yhdestä pelivaiheesta, siitä, kun joukkue saa kiekon haltuunsa siihen hetkeen, kun joukkue menettää sen.

Kirjasta jäi mieleen detaljina statistiikka, että joukkue hyökkää pelin aika keskimäärin 200 kertaa ja keskimäärin pelin lopputulos on nykykiekossa 2-3.

Westerlundin valmennuskaudella jääkiekon luonne muuttui. Peli muuttui enemmän pelitapahtumiin reagoivaksi, aikaisemmin pelattiin enemmän vakioitujen pelisysteemien mukaan. Eli esimerkiksi hyökkäykseen lähdetään aikaisempaa harvemmin organisoidusti omalta puolustusalueelta.

Tällä uudella aikakaudella pelaajan omien ratkaisujen sekä toisaalta joukkuetovereiden tuntemus korostui. Westerlundin valmennuksessa painottuvan yksilöpainotuksen ja toisaalta itseohjautuvuuden voidaan ajatella sopivan tähän muutokseen.

Westerlund on toiminut työelämän kehittämiseen liittyvänä asiantuntijana ja luennoitsijana. Kirjassa esitetään analogioita jääkiekon ja työelämän tilanteiden välillä.

Esimerkiksi: Sillä, joka puhuu kokouksessa on puheenvuoro (kiekko) hallussaan ja hän voi siirtää puheenvuoron toiselle (syöttö). Myös hiljaa olevilla (kiekottomilla pelaajilla) on rooli: he seuraavat ja kuuntelevat ja ovat valmiita antamaan oman panoksensa kun saavat puheenvuoron (kiekon). Joku voi myös pitää puheenvuoroa (kiekkoa) pitkään itsellään, joka tarkoittaa monologia (sooloilua ilman syöttöä).

Westerlund laittoi paljon painoa myös joukkueen kokoamiseen. Kapteenin valinnalla oli suuri merkitys. Ketjut koottiin niin, että eri pelaajat täydentävät toistensa heikkouksia. Avainasemassa oli myös jokaisen pelaajan vahvuuksien hyvä tuntemus.

Mielestäni kirjan mielenkiintoisinta antia olivat jääkiekon trendien ja pelin analyysiä koskevat teemat. Westerlund tiimeineen teki analyysien kanssa todella paljon töitä.

Vaikka Westerlund toimi urheilun huipulla (jossa tähtäimessä on menestys ja voittaminen), hänen näkemyksensä urheilusta on, että urheilun parasta antia on oppiminen ja kehittyminen. Siinä mielessä urheilu on elämää pienoiskoossa ja ”elämän peliä”. Tämä on yksi kirjan vahvimmista viesteistä.

Westerlundin uralla oli kiinnostava kaari, sillä hänen tähänasti viimeinen valmentajapestinsä oli Venäjällä KHL:ssä. Venäjällä vallitseva autoritaarinen jääkiekkokulttuuri oli vahvassa ristiriidassa Westerlundin filosofian ja metodien kanssa.

Kaiken kaikkiaan kirja oli urheilusta, urheilun maailmasta ja valmentamisesta kiinnostuneelle mukava luettava. Hyvä kirja esimerkiksi pukin konttiin laitettavaksi.

Erkka Westerlund ja Manu Tuppurainen: Erkka – Elämän peliä. Fitra 2019.

23.3.201923.3.2019

Työajoilla on merkitystä

Työaika on yksi työelämän keskeinen raami. Työaika on ajankohtainen teema Suomessakin, onhan eduskunta juuri hyväksynyt uuden työaikalain. Digitalisaatio ja työn murros vaikuttavat myös työaikoihin, kun työn aika- ja paikkariippuvuus vähenee.

Työajat ovat lyhentyneet historiallisessa tarkastelussa. 1800-1900-lukujen vaihteessa useissa nykyisin kehittyneessä maissa viikkotyöajat olivat noin 6o tuntia. Työajat ovat kuitenkin laskeneet Suomelle tavallisten vertailumaiden joukossa maailmansotien jälkeisenä aikana noin 40 viikkotuntiin (ks. Our World in Data).

Eri maiden välillä on edelleen eroja työajoissa. Aasian, Latinalaisen-Amerikan ja Lähi-Idän kehittyvissä maissa työajat ovat pidemmät kuin Pohjoismaissa ja Euroopassa. Työaikojen pituuteen vaikuttaa luonnollisesti asiaan liittyvä lainsäädäntö.

Hyvä ajankohtainen tieteelliseen tutkimukseen pohjautuva raportti työajoista on Työterveyslaitoksen tutkijoiden Työsuojelurahaston tuella toteuttama ja hiljattain julkaistu tutkimus. Seuraavassa joitakin päätuloksia tästä raportista, jonka tulokset perustuvat laajoihin suomalaisia julkisen sektorin työntekijöitä koskeviin aineistoihin.

Keskeisiä tuloksia

35 tuntia tai vähemmän viikossa työskentelevät raportoivat vähemmän väsymystä kuin 35-40 tunnin työaikaa tekevät. Yli 40 tuntia työskentelevillä väsymysoireet lisääntyivät työaikana.

Yli 48 tuntia työskentelevillä väsymys lisääntyi myös vapaapäivinä. Yli 48 tuntia työskentelevillä oli enemmän työn ja muun elämän yhteensovittamisen ongelmia.

Yötyötä sisältävä vuorotyö lisäsi vuorotyöunihäiriöitä sekä nukahtamisvaikeuksia. Yövuoro lisäsi tapaturman riskiä iltavuorossa saman vuorokauden aikana. Samoin useat peräkkäiset työvuorot lisäsivät tapaturman riskiä.

Kahden ja etenkin neljän yövuoron tekeminen peräkkäin olivat yhteydessä lyhyisiin sairauspoissaoloihin. Useat peräkkäiset yövuorot ennustivat myös pitkiä sairauspoissaoloja sekä yötyötä sisältävän vuorotyön tekeminen eläkeaikomuksia.

Iltatyö lisäsi työn ja muun elämän yhteensovittamisen ongelmia ja unettomuutta sekä ennusti lyhyitä ja pitkiä sairauspoissaoloja. Iltatyö lisäsi myös tapaturmariskiä.

Lyhyet, alle 11 tunnin työvuorovälit lisäsivät nukahtamisvaikeuksia, väsymystä työssä tai vapaapäivinä, työn ja muun elämän yhteensovittamisen vaikeuksia, tapaturmia sekä lyhyitä ja pitkiä sairauspoissaoloja.

Yhteisöllinen vuorosuunnittelu (jossa työntekijöillä on vaikutusmahdollisuuksia työvuorojen suunnitteluun) vähensi lyhyitä sairauspoissaoloja ja paransi työn ja muun elämän yhteensovittamista.

Heikentyneen unen, väsymyksen sekä lisääntyneiden lyhyiden sairauspoissaolojen perusteella yli 50-vuotiaat kuormittuivat eniten pitkistä kokonaistyöajoista.

Ikääntyneet työntekijät hyötyivät eniten siirtymisestä päivätyöhön sekä kuormittavien vuoropiirteiden kuten yövuorojen ja lyhyiden vuorovälien vähentämistä.

Raportissa hyödynnetään korkeatasoisia, laajoja pitkäjänteisesti kerättyjä kunta-alan aineistoja kysely- ja rekisteriaineistoja (Kunta10 ja Sairaalahenkilöstön hyvinvointi). Näihin aineistoihin on yhdistetty työaikoja koskevaa dataa työnantajien järjestelmistä.

Pohdintaa

Tulokset paljastavat selvästi pitkien työaikojen haitallisuuden. Samoin tulokset osoittavat, mitkä seikat on syytä ottaa huomioon työvuorosuunnittelua tehtäessä.

Raportti myös osoittaa, että vanhemmat työntekijät ovat riskiryhmässä työvuoroihin liittyvän kuormituksen suhteen. Tämä on hyvä tiedostaa, koska vuorotyötä tehdään paljon hoiva-alalla, jossa työntekijöiden keski-ikä on korkea.

Raportin kirjoittaneet tutkijat ovat tehneet yhteistyötä järjestelmätoimittajan kanssa niin, että työterveyden, -turvallisuuden ja -hyvinvoinnin kannalta edullisia työvuoroja on helpompi suunnitella. On arvokasta, että työterveyttä tukevat ratkaisut integroituvat järjestelmiin, eivätkä jää erillisiksi tai pelkästään tiedon tasolle.

Digitalisaation myötä työn aika- ja paikkasidonnaisuus vähenee. Erityisesti asiantuntijatyössä on vaarana, että työn ja vapaa-ajan raja haurastuu ja työ siirtyy vapaa-ajalle. Samalla työajan seuranta muuttuu haasteellisemmaksi.

Uusi työaikalaki tulee voimaan vuoden 2020 alussa. Se tuo työaikoihin muutoksia, kuten joustotyöajan ja jaksotyöajan. On tärkeää, että uudistuksen vaikutuksia analysoidaan.

Mikko Härmä, Kati Karhula, Annina Ropponen, Aki Koskinen, Jarno Turunen, Anneli Ojajärvi, Päivi Vanttola, Sampsa Puttonen, Tarja Hakola, Tuula Oksanen ja Mika Kivimäki (2019): Työaikojen muutosten ja kehittämisinterventioiden vaikutukset työhyvinvointiin, työturvallisuuteen ja työhön osallistumiseen. Tutkimushankkeen n:o 114317 loppuraportti Työsuojelurahastolle.

Mainittu raportti ja tiedote löytyvät Työsuojelurahaston sivuilta.

17.3.201917.3.2019

Vuorovaikutus johtajan työssä

Sanat ovat johtajan työkaluja ja niitä hän käyttää vuorovaikutuksessa eri sidosryhmien kanssa. Digitalisaation myötä vuorovaikutuksen välineet muuttuvat ja monipuolistuvat. Myös johtamisen mallit muuttuvat ja vuorovaikutukseen kohdistuu uudenlaisia odotuksia. Näihin kysymyksiin pureutuu Pekka Isotaluksen ja Hanna Rajalahden kirja Vuorovaikutus johtajan työssä.

Kirjan alkuosassa käsitellään vuorovaikutusta koskevia tutkimuksia ja teorioita. Liikkeelle lähdetään perusteista, eli siitä, mitä vuorovaikutus ylipäätään on. Lisäksi pureudutaan vuorovaikutusosaamiseen ja esitetään siihen liittyvä malli.

Sitten syvennytään vuorovaikutukseen enemmän johtamisen näkökulmasta. Oli kiinnostavaa lukea professionaalisista viestintäsuhteista, joille on tyypillistä epäsymmetrisyys, jännittyneisyys ja tavoitteellisuus. Vuorovaikutuksen onnistumisen kannalta on olennaista ymmärtää viestintäsuhteen merkitys. Teemaan liittyy myös yksityisyyden säätely.

Tämän jälkeen pohditaan johtajuutta ja johtamistyylejä ja vuorovaikutuksen roolia niissä. Sitten puretaan konkreettisesti vuorovaikutusosaamisen eri alueita ja pohditaan vielä sosiaaliseen mediaan liittyviä näkökulmia.

Johtajat pohtivat haastatteluissa vuorovaikutusta

Kirjassa on johtajien johtajien haastatteluihin pohjaava jakso. Tekijät ovat haastatelleet kolmeatoista johtajaa, jotka tulevat eri toimialoilta ja sektoreilta. Haastateltuja johtaja ovat mm. Pertti Korhonen, Reijo Karhinen, Elina Björklund ja Asta Sihvonen-Punkka.

Jakso on todella mielenkiintoinen. Jokaisella haastatellulla johtajalla tarve viestinnälle ja vuorovaikutukselle työssään, mutta lähestymistapa on eri johtajilla erilainen. Johtajat haluavat puhutella koko organisaatiotaan ja viestiä esimerkiksi strategiaa. Välineinä voivat olla blogit tai kirjeet.

Toisaalta johtajat haluavat käydä kahdenkeskisiä neuvotteluja oman lähipiirinsä kanssa. Tämä tapahtuu esimerkiksi johtoryhmissä tai kahdenkeskisissä tapaamisissa.

Kolmas vuorovaikutuksen alue monilla johtajilla liittyy epämuodolliseen vuorovaikutukseen henkilöstön kanssa. Tämä voi tapahtua ruokalassa tai kahviautomaatilla. Näin johtajat saavat tuntumaa siihen, mistä organisaatiossa puhutaan ja mikä on ajankohtainen ”fiilis”. Välttämättä tämä ei ole helppoa, sillä johtaja tunnetusti saa vain harvoin vinoutumatonta tietoa organisaatiostaan.

Vaikka haastattelut ovat melko tuoreita, digitaaliset vuorovaikuttamisen välineet eivät tunnu olevan ratkaisevan suuressa roolissa johtajan työssä. Puhelin ja keskustelut palavereissa ovat monelle arvokkaita, vaikka uusia välineitä toki käytetään.

Johtajien haastattelut kuvastavat, että he ovat pohtineet omaa vuorovaikutustaan ja sen eri osa-alueita. Tätä ei ole tehty pelkästään vuorovaikutuksen välineiden suhteen vaan myös pohtimalla erilaisia tilanteita ja esimerkiksi nopeutta jolla uusia asioita voidaan tuoda organisaatioon.

Haastattelut nostavat esiin selvästi myös sen minkälainen (suuri) merkitys ja rooli nykyaikaisessa johtamisessa vuorovaikutuksella on.

Haastattelujakso on kiinnostavalla tavalla kirjoitettu. Jokaisen haastattelun jälkeen tutkijat purkavat haastattelun antia tutkimuksen valossa.

Lopuksi kirjassa on vielä yleisempiä yhteen vetäviä kappaleita. Tässä tiivistetään vielä vuorovaikutuksen piirteitä, osaamista, erilaisten tilanteiden erityispiirteitä sekä pohditaan digitaalisuutta.

Pohdintaa

Hyvä johtamiskirja kääntää tietenkin ajatukset omaan johtamiseen. Pohdin, että nykyisellään omassa työssäni viestin koko organisaatiolle viikkokirjeillä ja toisaalta harvemmin järjestetyissä yksikkökokouksissa, jotka ovat joko live- tai Skype-kokouksia.

Isomman organisaation yhteiset palaverit tai viikkokirjeet ovat kieltämättä vuorovaikutuksen kannalta ongelmallisia. Vuorovaikutus jää helposti vähäiseksi ja viestintä yksisuunteiseksi, mutta ei suinkaan olemattomaksi. Eri teemoista järjestettävissä pienemmissä työpajoissa vuorovaikutus on vilkkaampaa.

Toisaalta tiimillämme on viikoittainen johtoryhmä ja tarvittaessa kahdenkeskisiä palavereja. Lisäksi vuorovaikutusta on sähköisillä välineillä päivittäin.

Suosittelen kirjaa johtajalle, joka haluaa hetkeksi pysähtyä pohtimaan vuorovaikutuksen näkökulmaa omassa johtamisessaan. Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja sen edellä kuvattu rakenne on toimiva. Haastateltavat henkilöt on valittu onnistuneesti ja haastattelut ovat mielenkiintoisia.

Kirjan lukeminen kenties kannustaa minua aikaisempaakin enemmän pohtimaan välineitä, keinoja ja vuorovaikutukseen liittyvien tilanteiden haasteita ja mahdollisuuksia omassa työssäni.

Pekka Isotalus ja Hanna Rajalahti 2017: Vuorovaikutus johtajan työssä. Alma Talent, Helsinki.

9.3.20199.3.2019

Mitä kirjoja olen lukenut viime viikkoina?

Kaikki muuttuu lyhyemmäksi ja nopeatempoisemmaksi. Siksi luetut kirjatkin on hyvä esitellä koonnoksena, eikä repostella niitä pitkästi erillisissä pitkissä kirjoituksissa.

Sapiens: Ihmisen lyhyt historia (Yuval Noah Harari)

Ikävä tunnustaa, mutta luin Hararin ensimmäisen vasta nyt. Oli kyllä ihan hyvä.

Päällimmäisenä ajatuksena jäi mieleen, kuinka lyhyt aika ihmisen elämä on ja kuinka nuoria nyky-yhteiskuntamme keskeiset instituutiot ovat.

Ja kuinka ihminen on eri aikoina pyrkinyt ratkaisemaan samantyyppisiä esimerkiksi turvallisuuden haasteita. Turun koulukunnalle tutusti, ”Ihminen on kaikkina aikoina etsinyt suojaa erilaisten varalta.

Mieleen jää myös, kuinka ihminen on laajentanut aggressiivisesti reviiriään, domestikoiden eläimiä ja kasveja ja kehittäen itseään ja ympäristöään. Sitä mietin, kuinka kuinka päteviä kaikki tuhansia vuosia sitten elettyä elämää koskevat havainnot ovat. Hyviä tarinoita ne kuitenkin ovat. Parhaillaan onkin sitten menossa Hararin Homo Deus.

Puhevalta: Kuinka kuulijat vakuutetaan? (Juhana Torkki)

Tämä oli hyvä kirja puheiden pitämisestä. Kirjassa ponnistetaan antiikin Kreikan keskeisten ajattelijoiden kuten Aristoteleen ja Sokrateen tai myöhempien kuuluisien ajatuksista. Kuinka ajankohtaisia ne edelleen ovatkaan. Esimerkiksi:

Todellinen oppiminen alkaa, kun opettaja on poistunut. (Aristoteles)

Olen aina halukas oppimaan, mutta aina en pidä siitä, että minua opetetaan.(Churchill)

Kirjassa esitellään myös katkelmia hyvistä puheista, kuten Bill Clintonin tai muiden presidenttien puheista, jotka luettuinakin ovat todella vaikuttavia katkelmia.

Torkki antaa konkreettiset eväät omien puheiden ja esitysten parantamiseen. Nyt yöpöydällä on Torkin toinen kirja, Tarinoiden valta.

Yksin: Romaani Paavo Nurmesta (Karo Hämäläinen)

Tämän kirjan nappasin kirjastosta, jossa se oli esillä. En tiennyt tätä ennen Paavo Nurmen elämästä oikeastaan muuta kuin, että hän oli turkulainen ja toimi uransa jälkeen liike-elämässä.

Kirja on fiktiivinen elämäkerta. Nurmen lapsuus oli köyhä. Myöhemmin elämässään Nurmi oli ankara itselleen. Nykykielellä hän olisi perfektionisti suorittaja.

Äärimmäinen kilpailuvietti yhdistyi kovaan harjoitteluun ja oman tien kulkemiseen. Voitoistaankaan Nurmi ei osannut iloita ja nauttia, esiin pilkahtavan onnentunteen hän painoi nopeasti sivuun. Viho

Hyvä urheilukirja.

Suomalaisten arvot (Klaus Helkama)

Tämän kirjan nappasin Karjaan kirjastosta, kun ei ollut mitään muuta luettavaa. Kyllähän arvot kiinnostavat yhteiskuntatieteilijää.

Kirja oli kuitenkin pettymys. Suomalaisten arvoja käydään läpi hajanaisten tutkimusaineistojen ja niistä piirrettyjen yksinkertaisten kuvioiden kautta. Lisäksi tarkastellaan suomalaisten arvoja kansallisesti merkittävien kirjojen, kuten Seitsemän veljestä, kautta.

Kirja on hajanainen ja löysästi kirjoitettu teos, jossa rönsyillään teorioiden, yksinkertaisten kuvioiden ja arkielämän havaintojen välissä. Tiedemaailmassa arvostettu tutkija päästää itsensä liian helpolla. Mitään uutta kirja ei tuo ja olisi saanut jäädä lukematta. Myönteisenä piirteenä uintia harrastavan tekijän analyysit eri maiden uimahallikulttuureista.

Majakka ja luotsi: Työterveyslaitos 1945-2015 (Eino Ketola)

Nykyisen työpaikkani historiikki on 670 sivua pitkä. Kirja kertoo Työterveyslaitoksen tarinan sen perustamisesta vuoteen 2015 saakka.

Kertomus on mielenkiintoinen osoittaen, että suomalaisen yhteiskunnan kehitys on vaikuttanut monella tavalla organisaation toimintaan.

Työterveyslaitoksen toimintaan ovat vaikuttaneet talouden, politiikan, hyvinvointivaltion ja työmarkkinapolitiikan suhdanteet. Toisaalta se on tietenkin myös vaikuttanut toimialallaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja kansainvälisesti.

Työterveyslaitos on reagoinut eri aikakausille tyypillisiin työterveyden ja turvallisuuden kysymyksiin. Nykyisellä aikakaudella korostuvat työn murros ja digitalisaatio ja niille tyypilliset työterveyden ja -turvallisuuden teemat.

Detaljien runsaudesta huolimatta tämä kirja oli yksi mielenkiintoisimmista tässä kirjoituksessa mainituista.

2.2.20192.2.2019

Trump – Yhdysvaltain presidentti

Donald Trump ei ole jättänyt minua rauhaan. Luettuani Tulta ja tuhoa-kirjan, täydensin opintojani lukemalla Laura ja Saska Saarikosken kirjan Trump – Yhdysvaltain presidentti, joka on julkaistu vuonna 2016.

Kirja kertoo Donald Trumpin elämäntarinan lapsuudesta Yhdysvaltain presidentiksi. Painopiste on kuitenkin lapsuutta myöhemmissä vaiheissa, eli kirjan luvuissa, jotka kuvaavat Trumpia bisnesmiehenä, poliitikkona, ehdokkaana ja presidenttinä.

Trumpin sukujuuret ovat Saksassa ja hän on rikkaasta suvusta. Kirjasta mieleen jää kohta, jossa kuvataan nuoren Donald Trumpin jakaneen lehtiä. Sadepäivinä hän sai käyttöönsä tätä tehtävää suorittaakseen perheen Rolls Roycen.

Trump on häikäilemätön liikemies, joka on tehnyt tuottoisia ja riskipitoisia diilejä. Hänen varallisuutensa tarkasta määrästä ei ole tarkkaa tietoa, sillä hän ei ole ilmoittanut verotietojaan.

Henkilönä Trump on kilpailuhenkinen, aggressiivinen ja itsekeskeinen. Viimeksi mainittua piirrettä kuvastaa paitsi oman roolin jatkuva korostaminen puheessa, myös oman nimen käyttäminen liiketoimintaan kuuluvien brändien rakentamisessa.

Trump ei juo eikä polta ja inhoaa likaa. Kahvin sijaan presidentti juo Coca-Colaa. Hän pitää valtaosan puheistaan spontaanisti ja puheet kuulostavatkin varsin sekavilta. Hän ei lue vaan hankkii tietonsa katsomalla televisiota. Mitä tulee nukkumiseen, Trump nukkuu vain muutaman tunnin yöstä. Illat kuluvat soittelemalla erilaisille hänen verkostoonsa kuuluville ihmisille. Tunnettu kanava ulospäin viestimiseen on Twitter.

Kirja antoi minulle lisää tietoa Trumpin elämästä ja taustasta Tulta ja tuhoa-kirjan keskittyessä Trumpin presidenttiyteen ja kabinettiin.

Kenties suurin anti minulle oli lukea siitä, että Trumpin presidenttiydessä on kyse laajojen kansanjoukkojen suuresta yhteiskunnallisesta pettymyksestä. Amerikkalaisen unelman karkaaminen ja kuihtuvat teollisuuskaupungit ovat tuoneet pettymystä ja toivottomuuden tunnetta, joka on ollut helppo kanavoida muun muassa maahanmuuttajiin.

Samoin kirjassa esitetty pohdinta Yhdysvaltojen poliittisesta järjestelmästä ja sen muutoksesta oli mielenkiintoista luettavaa.

Trumpin elämäntarina ainakin näin jälkeenpäin on mahdollista sovittaa varsin hyvin voittoisaan vaalitaisteluun. Juuri Trumpilla (ja/tai hänen tukijoukoillaan) oli mahdollisuus ymmärtää ne amerikkalaiseen yhteiskuntaan syntyneet lohkeamat, joihin hänen voittonsa perustui. Ja ennen kaikkea: presidenttiys tarjoaa äärimmäisen mahdollisuuden itsensä korostamiseen ja jatkuvaan esillä pitämiseen globaalilla tasolla.

On hyvä huomata, että Trumpin aika on ohi joko yhden tai kahden presidenttikauden jälkeen, mutta valinnan taustalla olevat yhteiskunnan jakautuminen on Trumpia suurempi ja vakavampi asia.

Dramaattisimmat Trumpin presidenttiyden vaikutukset saattaisivat liittyä mahdolliseen Yhdysvaltojen vetäytymiseen Natosta. Tällä olisi merkittävät vaikutukset Suomenkin turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Toinen merkittävä vaikutus on Yhdysvaltojen jättäytyminen pois ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvistä toimista.

Kirja oli hyvä toisella kotimaisella kielellä kirjoitettu kirja Trumpista. Tämänkin kirjan jälkeen Trump jäi minulle edelleen etäiseksi hahmoksi. Ehkä minun joskus pitää lukea jokin hänen oma kirjansa, ehkä jopa kirja Art of the Deal.

Laura ja Saska Saarikoski 2016: Trump – Yhdysvaltain presidentti. Bookwell Porvoo, kolmas uudistettu painos.

27.1.201927.1.2019

Miten hallitset työpäiviäsi ja varmistat palautumisen?

Koala varmistaa palautumisen (Kuva: Unsplash).

Urheilun termit ovat tulleet työelämään. Johtaminen on valmentamista ja työntekijän tulee kiinnittää huomiota palautumiseen. Juuri palautuminen ja siihen olennaisesti liittyvä uni ovat työelämäkeskustelun keskeisiä aiheita tällä hetkellä.

Julkisuudessa on viime aikoina ollut esillä useita esimerkkejä huippupoliitikkojen uupumisista ja jaksamisongelmista. Näihin tapauksiin kohdistuu runsaasti huomiota. Samaan aikaan verkosta voi lukea vähemmän tunnettujen henkilöiden kuvauksia siitä, kun jaksamisen rajat ovat tulleet vastaan. Keskeisiä elementtejä kuvauksissa ovat vastuulliset tehtävät, mahdollinen epävarmuus ja kohtuuttomuuksiin asti venyvät työpäivät.

Teen itse työtä, jossa työpäivät täyttyvät kokouksista ja töiden liukuminen vapaa-ajalle on jatkuva uhka. Omalla kohdallani työpäiviäni venyttää ja kuormitusta lisää tunnin suuntaansa kestävä pendelöinti. Siksi olen joutunut päättämään joukosta omaa jaksamistani ja palautumistani varmistavia toimenpiteitä. Niistä tärkeimmät seuraavassa.

Tulen mahdollisimman myöhään työpaikalle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että olen työpaikalla viimeistään kello 9. Olen myös merkannut kalenteriin varaukset kello 8-9, jolloin monikaan ei ehdota kello 8 kokouksia.

Nukun mahdollisimman pitkään. Käytännössä tämä tarkoittaa, että herään kello 6. Jos menen töihin kello kahdeksaksi, herään kello 5.20.

Lähden mahdollisimman aikaisin töistä. Käytännössä tämä tarkoittaa lähtemistä työpaikalta kello 16. Olen myös merkannut jokaiselle päivälle kello 16-17 työskentelyä, jolloin kokoukset pääsääntöisesti loppuvat kello 16.

Merkitsen lounaat kalenteriin. Lounaan jääminen väliin pilaa työpäivän varmasti. Siksi olen merkannut kalenteriini tunnin lounaan jokaiselle vuoden 2019 päivälle. Tarvittaessa voin ”myydä” lounasaikoja itse, mutta varaus estää hieman muiden tekemiä bookkauksia.

Käytän listoja ja kalenteria. Ylläpidän listaa tehtävistä töistä ja nautin, kun saan täpättyä tehtäviä suoritetuiksi. Kalenterissa väritän eri tyyppiset kokoukset eri koodeilla, jolloin kalenteri on selkeämpi lukea yhdellä silmäyksellä.

Teen etätyötä yleensä perjantaina, jolloin valmistelen erilaisia asioita ja olen Skype-kokouksissa. Voin myös osallistua perheen kuljetuksiin. Perhemyönteisellä työpaikallani kello 8 alkanut Skype-kokous keskeytyy yhdeksän maissa, jotta voin välissä viedä lapset kouluun.

Pidän lomaa ja vapaata. Mitä vanhemmaksi tulen, sen tärkeämpiä ovat viikonloput ja lomat. Voin tehdä hieman töitä viikonloppuisin, mutta olen päättänyt, että teen ainoastaan helppoja ja mukavia töitä, jotka esimerkiksi auttavat seuraavan viikon sujumista.

Olen kertonut päivärutiinini ja kalenterikäytäntöni keskeisille henkilöille, joiden kanssa teen töitä. Olen esimerkiksi sanonut, että tulen työpaikalle kello 8 jos tarvitsee, mutta jos ei niin mieluummin kello 9. Samoin tietenkin jään illansuun kokoukseen, jos se on välttämätöntä.

Näillä toimenpiteillä viikkotyötuntieni määrä on suuri, mutta saan itselleni työviikkoihini hallinnan.

Iltaisin pyrin lopettamaan sähköisten välineiden käytön ainakin tuntia ennen nukkumaanmenoa. Nukkumaan menen kello 22 viikolla ja klo 23 viikonloppuisin. Herätykset ovat viikolla 5.20 tai 6.00. Viikonloppuisin kello 7.

Palautumisesta kiinnostuneen on tarpeen pitää huolta nukkumaanmenoajoista yhtä tarkasti kuin mitä pikkulasten kohdalla tehdään.

Lukeminen varmistaa henkistä vireyttä, liikunta fyysistä ja henkistä. Viikon treenit suunnittelen mukaan, esimerkiksi jos on pidempi päivä töissä, urheilusta on silloin lepopäivä.

Hyvinvointiteknologia on yksi kirjoituksen teemaan liittyvä ajankohtainen aihe. Itse olen laitteita hyödyntämällä saanut hyvää osviittaa siitä, minkälaiset valinnat tukevat palautumista ja mikä on yleiskuva esimerkiksi nukkumiseni suhteen.

Mielestäni johtajien täytyy näyttää esimerkkiä kohtuullisessa työkulttuurissa. OP:n pääjohtajan Timo Ritakallion taannoinen haastattelu oli tästä hieno esimerkki. Hän korosti 7-8 tunnin unen merkitystä ja 8 tunnin tehokasta työpäivää.

Heroistiset johtajat, jotka kehuskelevat nukkuvansa 4 tuntia yössä eivät ole tätä päivää.

Työpaikan tehtävänä on varmistaa, että työpaikan kulttuuri tukee omien valintojen tekemistä jaksamista ja palautumista tukevaan suuntaan. Tarvittaessa apua on saatavissa myös työterveyshuollosta.

Työelämä muuttuu suuntaan, joka aikaisempaa enemmän edellyttää omaa aktiivisuutta palautumisen varmistamisessa. Ajasta ja paikasta riippumaton työ lisääntyy. Digitaaliset ärsykkeet heikentävät unta. Itseohjautuvuus lisää vapautta, jonka rajoista on itse pidettävä kiinni.

Siksi jokaisen on hyvä omalla kohdallaan käydä pohdinta siitä, onko tehty tarpeellinen ja tehtävissä olevat toimenpiteet oman jaksamisen ja palautumisen varmistamiseksi. Kun normipäivät ovat hallinnassa, on reserviä kiristää tahtia erityistilanteissa.

Työterveyslaitoksen asiantuntijoiden vinkkejä palautumiseen ja uneen löytää esimerkiksi täältä.