Yksin kotona – ajatuksia etätyöstä

mike-kenneally-2236

Kuva: Unsplash/Mike Kenneally.

Etätyö on melko vanha juttu, mutta se on aikaisempaa ajankohtaisempi monesta eri syystä. Historiallisessa perspektiivissä erilaisissa käsityöammateissa (vaikkapa räätäli ja seppä) työskenneltiin tyypillisesti kotona. Teollistumisen myötä työnteko keskittyi tehtaisiin ja tietoon perustuvassa työssä toimistoihin.

Teknologia mahdollistaa yhä useammin sen, että sloganinkin mukaisesti ”työ ei ole paikka johon mennään”, vaan toimintaa jota tapahtuu eri paikoissa tai hienommin sanottuna ”lokaatioissa”.

Meneillään olevassa työympäristön kehittämisboomissa toimistot muuntuvat monitilatoimistoiksi. Etätyö irrottaa ja mahdollistaa osan työstä työpaikan ulkopuolella tehtäväksi. Tilankäytön tehostamiseksi tehtävän ”ylibookkauksen” vuoksi kaikki eivät edes mahdu kerrallaan toimistolle työskentelemään.

IBM:n uutinen vähentää etätyötä sähköisti hetkeksi keskustelun Suomessakin. (Suomenkielinen uutinen, alkuperäinen juttu).

IBM päätti koota eri sijainneissa työskenteleviä työntekijöitä yhteen. Mielenkiintoisinta asiassa oli ensinnäkin se, että linjaus oli valtavirran vastainen. Toisaalta mielenkiintoista olivat perustelut. IBM nimittäin näyttää uskovan, että työntekijät työskentelevät tehokkaammin ollessaan fyysisesti lähellä toisiaan.

”there is something about a team being more powerful, more impactful, more creative, and frankly hopefully having more fun when they are shoulder to shoulder. Bringing people together creates its own X Factor (Michelle Peluso, IBM).

Etätyö jakaa mielipiteitä ja se kuuluu työelämää koskeviin ajankohtaisiin aihepiireihin, joista tuntuu jopa olevan hieman vaikea puhua maltillisesti. Toinen ajankohtainen herkkä aihe on monitilatoimisto.

Usein kuulee sanottavan, että ”työskentelen etänä, koska minun on pakko saada valmiiksi tämä kirjoitus”. Mieleeni tulee, että työpaikalla ei ole kaikki kunnossa, jos työskentelyrauhaa pitää hakea kotoa.

Joskus taas törmää siihen, että ”palataan tähän kun olet toimistolla” tai ”kokous perjantaina ei ole mahdollinen, koska Heikki on etänä”. Nämä tilanteet osoittavat, että etätyö ei vielä istu luontevasti työpaikan kulttuuriin.

Etätyö sopii toiseen työhön paremmin kuin toiseen. Jossain työssä voidaan tarvita tiimiä, jonka on virtuaalisista välineistä huolimatta hyvä työskennellä lähekkäin. Työssä voidaan tarvita myös välineitä, joita ei kannata hankkia kahteen paikkaan, työpaikalle ja kotiin.

Etätyö on jokatapauksessa keskuudessamme. Siksi työpaikoilla tarvitaan linjauksia etätyöstä suuntaan tai toiseen (kuten IBM:kin teki), keskustelua siitä, mitä toivotaan ja satsauksia välineisiin ja valmiuksiin. Esimiesten valmiuksia johtaa etätyötä pitää kehittää (ks. kirjaesittelyni teemaan liittyvästä kirjasta tästä).

Etätyöhön liittyvä luottamus-aspekti kuuluu etätyötä koskevaan keskusteluun. Se saattaa kuitenkin ilmentää, että työpaikalla on muita (ja suurempia) haasteita. Kuten tässä jutussa kysytään, jos et luota työntekijöidesi työskentelyyn joustavasti, miksi olet ylipäätään rekrytoinut heidät?

Miten itse koen etätyön?

Pystyn tekemään melko vähän etätyötä kokonaisina päivinä, koska minun odotetaan tai on tarpeen olla monissa perinteisissä kokouksissa. Esimiesasemassa olevan on myös hyvä olla työpaikalla fyysisesti läsnä.

Työmatkani on pitkähkö, noin tunnin suuntaansa. Teen mielelläni osittaista etätyötä junamatkojen ajan. Näin itse asiassa teen etätyötä joka päivä kaksi tuntia ja viikossa 10 tuntia.

Silloin harvoin kun olen kotona ”oikeissa etätöissä”, pidän myönteisimpänä asiana sitä, että voin osallistua perheen arkeen viemällä lapsia hoitoon ja kouluun.

En pysty kotona keskittymään sen paremmin työhöni kuin toimistolla tai junassakaan. Keskeytykset tulevat joka tapauksessa kun ovat tullakseen puhelimella, Skypellä ja sähköpostilla.

Työpaikalla minulla on käytössä iso näyttö, joka helpottaa isojen dokumenttien hahmottamista ja ylipäätään näkemistä. Kotona tihrustan läppärin näyttöä.

Toimistolla koen olevani mukana työn sykkeessä, kotona koen olevani yksin. Tämä on ollut itselleni uusi ja jopa yllättävä havainto, koska yleisesti ottaen viihdyn erittäin hyvin myös yksin.

Yksin kotona etätöissä ollessani, kun asunto on hiljainen ja perhe muualla, koen olevani erikoisessa paikassa ja olotilassa. Tuntuu siltä, kuin en olisi töissä enkä kotona.

Itse asiassa pienimuotoista työtä, kuten kirjoittamista, on mukavampi tehdä kun perhe on kotona ja lapset syövät muroja läppärin vieressä. Olikohan kotonaan työskentelevällä räätälillä tai suutarilla sama fiilis?

Minun työympäristöni

kahvilassa

Tietotyöläinen työskentelee kahvilassa.

Keskustelu työympäristöjen kehittämisestä käy työpaikoilla vilkkaana. Tavoitteena on tehostaa tilankäyttöä, lisätä vuorovaikutusta ja etsiä parhaiten työntekoa tukevia työympäristöjä.

Työympäristöjen  muutosprojektit onnistuvat urbaanien legendojen perusteella eri tavoin, aiheeseen liittyy suuria tunteita ja tutkimustuloksistakin voi poimia erilaisia johtopäätöksiä tukemaan eri näkökantoja asiaan.

Olen kirjoittanut teemasta aikaisemminkin täällä. Kirjoitus on edelleen yksi viikoittain luetuimpia kirjoituksiani. Tämä ilmentää sitä, että aihe on ajankohtainen.

Vaikka puhetta riittää eniten juuri siitä, että työympäristöjen kehittämisessä oma työhuone vaihtuu kenties yhteiskäyttöiseksi monitilatoimistoksi tai työpisteeksi sellaisessa, kyse on laajemmasta muutoksesta. Siitä, että työ muuttuu aikaisempaa enemmän paikasta ja ajasta riippumattomaksi.

Työympäristö ei myöskään ole pelkästään fyysinen: se koostuu fyysisten rakenteiden lisäksi virtuaalisista välineistä ja sosiaalisista käytönnöistä, toimintatavoista ja normeista.

Seuraavassa pohdin työympäristöön ja työn tekemiseen liittyviä asioita puhtaasti omasta näkökulmastani ja omiin kokemuksiini perustuen.

Junassa on hyvä työskennellä

Vietän päivittäin kaksi tuntia junassa matkustaen välillä Karjaa-Helsinki-Karjaa. Minulla on tästä noin 15 vuoden kokemus ja olen aina työskennellyt junassa työmatkoillani kirjoittaen, lukien ja suunnitellen.

Viikossa istun junassa 10 tuntia ja kuukaudessa 40 tuntia. Näin isolle ajalle on hyvä keksiä mielekkäämpää ja hyödyllisempää tekemistä kuin ikkunasta ulos tuijottaminen, vaikka länsiuusimaalainen metsä kaunista onkin.

Juna on minulle yhtä hyvä työympäristö kuin koti tai toimisto. Joskus jopa parempi, koska keskeytyksiä on junassa vähemmän. (Kauko)junassa on siistiä, valoisaa ja istua voi rauhassa omalla paikalla. Paikallisjunat ovat eri juttu.

Vuosien varrella junan verkkoyhteydet ovat parantuneet. Tällä hetkellä omalla työmatkallani verkkoyhteydet toimivat lähes sataprosenttisesti ja yhtä hyvin kuin toimistolla ja kotona. Kaikilla rataosuuksilla tilanne ei tietääkseni ole ihan yhtä hyvä.

Kanssamatkustajien juttelu tai muut äänet junassa eivät pääsääntöisesti häiritse minua. Häiriötä koen vain, jos tapahtuu jotakin tavallisuudesta poikkeavaa (jos vaikkapa junan kuulutus jumittuu häiritsevän kovalle).

Toki junamatkan rauhallisuuteen vaikuttaa myös se, että matkustan tavallista hiljaisempien matkustajien, eli ”työmatkalaisten” vaunussa ja työmatka-aikoihin. Joskus aikaisemmin kuuntelin junamatkoilla musiikkia, mutta olen sittemmin lopettanut sen.

Erityisesti aamut ovat junassa tehokkaita. Kun saavun työpaikalle, olen valmistautunut päivän kokouksiin ja/tai tehnyt jo ison siivun töistä junassa. Illalla kotiinpäin palatessa olen hieman väsyneempi ja työteho on alhaisempi.

Mutta pointti oli siis se, että junassa voi työskennellä yhtä hyvin kuin toimistolla. Joukkoliikenneyhteyksien toimiessa olisi sulaa hulluutta ajaa työmatka autolla.

Konttori pystyyn kahvilaan, ABC:lle tai kirjastoon

Jos olen kaupungilla menossa kokoukseen, hammaslääkäriin, parturiin tai muualle ja minulla on hieman ”luppoaikaa” juna-aikataulujen tai muiden syiden takia, saatan työskennellä kahvilassa latten kera. Tällöin yleensä muodostan nettiyhteyden kännykällä ja työt sujuvat näin mainiosti.

f_efosxh0si-frank-lanigan

Olen myös työskennellyt ABC:lla, kirjaston lukusalissa ja uimahallin kahvilassa lasten futisharkkojen aikaan. Kaikki nämä ovat aivan loistavia työympäristöjä tunnin tai parin rupeamaan.

Mutta en kyllä koskaan työpaikkani lähistöllä menisi varta vasten kahvilaan työskentelemään, jos minulla olisi työpaikalla työtilat tarjolla. Ehkä tämä johtuu siitä, että urbaani kahvilakulttuuri ei ole laajemmassa mitassa minun juttuni.

 Toimistolla en istu ”koppikonttorissa”

Yksi paikka tehdä töitä on tietenkin myös toimisto. Toimistolla työhuoneeni seinä käytävälle päin on läpinäkyvää lasia. En siten koe istuvani ”koppikonttorissa”. Aamuisin moikkaan lasin läpi töihin tulevia kollegoita.

Työhuoneessani pidetään paljon parin-kolmen-muutaman hengen kokouksia. Huoneeni lasiovi on yleensä kiinni, koska käytävällä on jonkin verran trafiikkia. Ja tietenkin palaverin äänet saattavat häiritä muita lähistöllä työskenteleviä.

Vietän työpäivästäni keskimäärin ehkä tunnin tai kaksi omalla työpisteelläni. Joskus minulla on pidempi ”luova hetki” työpöydän ääressä. Muun ajan olen palaverissa omassa huoneessani, toisessa kokoushuoneessa tai toimiston ulkopuolella.

Työ tulee kotiin

Teen etätyötä harvoin, jos etätyö määritellään niin, että työskentelen koko päivän muualla kuin toimistolla. Tämä johtuu siitä, että työpäiväni täyttyvät kokouksista. Pidän kokonaisen etäpäivän korkeintaan kerran kuukaudessa.

Kun pidän etäpäivän, teen samoja töitä kuin muulloinkin, paitsi en istu palavereissa. Toisinaan olen etätöissä ollessani osallistunut kokouksiin Skypellä. Tekniikan toimiessa nämä kokoukset ovat olleet todella toimivia tehokkaita.

Itse en kotona pysty keskittymään sen paremmin tai huonommin kuin muuallakaan.

Monet sanovat, että etätyö mahdollistaa tehokkaamman ja keskittyneemmän työskentelyn (esimerkiksi kirjoittamisen) kuin toimistolla. Itse en kotona pysty keskittymään sen paremmin tai huonommin kuin muuallakaan. Toki toimistokuukkelin aiheuttamia keskeytyksiä on kotona vähemmän. Keskeytykset kuitenkin pääsevät läpi viestivälineiden kautta.

Etätyön suurimmat edut itselleni ovat, että voin viedä lapset kouluun ja tarhaan ja mahdollisesti nukkua hieman pidempään kuin normiaamuna.

Toisinaan jatkan normaalia työpäivää kotona junamatkan jälkeen käyden läpi esimerkiksi sähköposteja.

Lapsiperheen arjen äänten keskellä työskentelevälle monitilatoimiston pelisääntökeskustelu kuulostaa luksukselta.

Aivan illalla en tee töitä, ellei ole ihan pakko esimerkiksi lähestyvän deadlinen takia. Työnteko myöhään illalla ei ole hyvä unilääke.

Työskentelen melko paperittomasti

Vuosien varrella olen muuttanut työskentelyäni paperittomaan suuntaan. En juurikaan enää printtaile papereita, ellei sitä ole pakko tehdä esimerkiksi dokumentoinnin vuoksi. Luen muistioita ja raportteja sähköisesti. Kirjoja luen sekä e-kirjoina, että perinteisinä kirjoina, miten niitä onkaan saatavilla.

Paperittomuus sopii hyvin töihini, koska työni on suurimmaksi osaksi PowerPointtien ja Word-dokumenttien laatimista, sähköpostittelua ja Skypellä viestimistä. Työvälineet ovat pääsääntöisesti normi Office-pakettiin kuuluvia ohjelmia. Oman työn organisointiin käytön Wunderlistia, joka on aivan huippu.

Aivan viime aikoina olen huomannut, että näköni on heikentynyt niin, että pienen läppärin näyttö ei ole oikein optimaalinen kaikkiin työtehtäviin. Isoa näyttöä ja ”kunnon hiirtä” kaipaan myös monimutkaisempien PowerPointtien rakentelemiseen. Sama näköön liittyvä vika lienee monella Rahikaisella ikääntymisen myötä.

Sama näköön liittyvä vika lienee monella Rahikaisella ikääntymisen myötä.

Voin myös hyvin kuvitella, että monissa töissä, joissa käsitellään useita dokumentteja samanaikaisesti, on tarve ainakin yhdelle isolle näytölle, ellei kahdelle. Tällainen työ ei liiku yhtä hyvin kuin oma työni.

Työskentelytavoista voi summeerata, että ”PowerPointin pyörittäjän” tai tekstin luojan työtä on helppo tehdä paperittomana läppärikulkurina käytännössä missä vain. Kaikki tietotyö ei kuitenkaan ole tällaista.

Lopuksi uhat ja mahdollisuudet

Alleviivaan vielä sitä, että edellä olen pohdiskellut vain omaa suhdettani työympäristöön. Eri töissä tarpeet työympäristölle ovat erilaiset. Eri ihmiset tarvitsevat ympärilleen tai lähelleen eri ihmisiä. Jokaisella on myös omia yksilöllisiä työtapoja. Omia työtapoja voi tietenkin kehittää.

Kun työtä tehdään monipaikkaisesti, monet hyvinvointiin liittyvät asiat saattavat muodostua haasteeksi. Kun työtä ei tehdä samalla tavalla toimistolla kuin aikaisemmin:

  • Työpäivän venyminen, työntekijän kuormittuminen ja mahdollisten työkykyongelmien havaitseminen saattaa olla esimiehelle haasteellisempaa.
  • Työsuorituksen valvominen on erilaista.
  • Ergonomia ei välttämättä ole huomion kohteena samalla tavalla kuin toimistolla.
  • Etätöissä ruokailut eivät ehkä ole yhtä terveellisiä kuin työpaikalla. Monipuolinen lounas vaihtuu lämmitettyyn pinaattilettuun.

Kun työ irtautuu ajasta ja paikasta monenlaista hyvinvointiin liittyvää vastuuta liukuu helposti yksilöille ja esimiestyö muuttuu.

Työympäristön kehittämisellä pyritään tietenkin työolosuhteiden parantamiseen.

Uskon, että hyvin suunnitellut työympäristön kehittämisprojektit, joissa työn tekemisen erityispiirteet huomioidaan, johtavat niihin myönteisiin lopputulemiin, joihin hankkeilla pyritään.

Avainasemassa on hyvien erilaisiin työtehtäviin sopivien ratkaisujen löytäminen. Toisinaan järjestelyt saattavat jo ollakin kunnossa, eikä radikaaleja muutoksia tarvita.

Työympäristön kehittämiseen pätee sama kuin digitalisaation aitoon hyödyntämiseen. Ei kannata miettiä miten tietty työ viedään uuteen työympäristöön. Kannattaa ajatella minkälainen työympäristö tukee työn tekemistä nykyistä tapaa paremmin.

Kuvat: Unsplash.com

Edit: 6.2.2017 Korjattu kirjoitusvirheitä.

Saako illalla lähettää työsähköpostia – osa 2

tfb-ym97hgg-alisa-anton

Pari viikkoa sitten kirjoitin siitä, saako työsähköposteja lähettää työajan ulkopuolella. Statistiikan mukaan kirjoitusta luettiin paljon. Sain myös kirjoituksesta palautetta eri kanavista enemmän kuin mistään muusta kirjoituksesta pitkään aikaan.

Kirjoituksen ”suosio” osoittaa, että aihe puhututtaa, on ajankohtainen ja läheinen tietotyöläisille ja esimiesasemassa toimiville. Palaute kertoo tietenkin myös omasta ”kuplastani.”

Suurin osa palautteen antajista sanoi, että sähköpostia saa lähettää milloin vain ja viestin vastaanottajan vastuulla on sen lukeminen ja toimenpiteisiin ryhtyminen.

Palautteessa korostettiin pelisääntöjen merkitystä ja sitä, että vaikka viestejä voi lähettää aina, ei se tarkoita sitä, että toimenpiteisiin ryhdytään välittömästi.

Palautteen antajat kertoivat, että sähköpostin läpikäymiseen ei ole aikaa normaalityöpäivän aikana. Lisäksi korostettiin omaehtoista joustavuutta, eli halua työskennellä oman aikataulun mukaan.

Toisaalta osa palautteen antajista kertoi välttävänsä viestittelyä työajan ulkopuolella ja ajastavansa viestit.

Tuotiin esiin myös sitä, että eri aikavyöhykkeillä työskentely heittää jokatapauksessa työajat epäsuhtaan.

Vaikka kirjoitin sähköpostista, koskee teema luonnollisesti muitakin nykyaikaisia digitaalisia välineitä. Sähköpostihan on itse asiassa varsin ”hidas” väline.

Johtopäätöksiä

Mietin asiaa kirjoitukseni ja palautteen perusteella melko paljon. Keskustelin myös asiasta monen kollegan kanssa. Omat johtopäätökseni ovat seuraavat:

  1. Viestittelen itse pääosin normaaliin työaikaan. Tosin työpäivä helposti venyy tässä mielessä aamusta (avaan sähköpostin ennen kuutta) ja iltaan. Venyminen iltaan johtuu myös siitä, että saan viestejä pitkin iltaa.
  2. Pidän kynnystä korkealla siinä, että viestittelisin viikonloppuisin. Saatan vastata viesteihin, mutta en mielelläni lähettele uusia viestejä.
  3. Rauhoitan omat iltani niin, että en lue enkä lähettele viestejä ennen nukkumaanmenoa.

Vaikka asia on periaatteessa yksinkertainen, on teema lopulta aika haastava.

On hyvä, että työyhteisössä sovitaan pelisäännöistä. Esimiehellä on työyhteisössä luonnollisesti erityinen vastuu asiassa.

Asiaan liittyen itse kunkin on hyvä tiedostaa sopivat viestintätavat omassa lähipiirissään ja kollegojensa kanssa. Toiselle voi sopia toinen tyyli kuin toiselle.

Itse kunkin on myös tarpeen tehdä omat johtopäätöksensä esimerkiksi illan rauhoittamisen suhteen. Rauhaa saa esimerkiksi laittamalla puhelimesta tai tabletista hälytykset pois.

Nykyaikaiset viestivälineet tuovat työasiat keskelle vapaa-aikaamme.

Keskustelusta jää myös mieleen se, että työhön liittyvä vuorovaikutus ikäänkuin irtautuu normaalityöstä. On ihan ok vuorovaikuttaa mihin tahansa aikaan työasioista, koska se ei itse asiassa ole sitä oikeaa työtä.

Jos joku lähettelee vaikkapa projektien organisointiin liittyviä työviestejä myöhään illalla, yöllä tai viikonloppuna, voi kuitenkin kysyä, olisiko viestijänkin näinä ajankohtina mahdollista harrastaa jotain mukavampaa ja palautumista enemmän edistävää tekemistä.

En nimittäin usko, että epäsäännöllisinä aikoina viestijät vastavuoroisesti hiihtävät tai lukevat romaaneja ”työaikaan”.

Kuva: Unsplash.com

Edit 30.1.2017 kello 16.11. Tehty pientä stilisointia kirjoitukseen.

Saako illalla lähettää työsähköpostia?

lljpxsf3gbe-nick-turner

Koirakin ihmettelee kun pomo on lähettänyt sähköpostia illalla.

Tällä viikolla Suomessakin uutisoitiin Ranskassa voimaan astuneesta laista, joka rajoittaa työsähköpostien lukemista työajan ulkopuolella.

Teema on kiinnostava, koska siinä tiivistyy monia ajankohtaisia työelämän ja työhyvinvoinnin ilmiöitä ja haasteita. Kyse on ainakin työn tekemisen irtautumisesta ajasta ja paikasta, perheen ja työn yhteensovittamisesta ja palautumisesta.

Epäsovinnaisiin aikoihin lähetettyihin sähköposteihin saattoi ehkä jossain vaiheessa liittyä tietynlaista heroismia. Katsokaa, täällä minä teen töitä viikonloppuna tai illalla!

Legendat kertovat kuinka johtaja lähetteli sähköpostia viikonloppuisin tai kello 03.00 yöllä.

Tällainen ajattelutapa on kuitenkin jäämässä marginaaliin, koska tietoisuus palautumisen tärkeydestä yleistyy.

On tietysti olemassa töitä ja ammatteja, joissa työtehtäviin kuuluu olla tavoitettavissa ja päivystämässä. Erityisesti asiantuntijatyössä työn ja vapaa-ajan välinen raja rikkoutuu kuitenkin helposti ei-toivotulla tavalla. Sama pätee monissa johtotehtävissä, joissa odotetaan tavoitettavuutta ympärivuorokautisesti.

Sähköpostikuormaa voidaan säädellä työyhteisötason pelisäännöillä ja omilla valinnoilla.

Miten työsähköpostin kanssa kannattaa toimia?

Hyviä prinsiippejä työsähköpostin kanssa toimimiseen ovat mielestäni seuraavat:

  1. Viestittely työasioissa tapahtuu pääsääntöisesti työaikana.
  2. Iltaa on tärkeämpi suojata kuin aamua.
  3. Erityisesti viikonloput ja lomat pitää rauhoittaa.
  4. On hyvä sopia työyhteisön pelisäännöistä sähköpostin suhteen.
  5. Erityisesti kuormittavat asiat otetaan esille työaikaan (mieti onko sähköposti ylipäätään oikea väline näissä tapauksissa).
  6. Jos joudut viestimään epäsovinnaiseen aikaan, panosta viestin ”laatuun” eli mieti viestin muotoa.
  7. Sovi itsesi kanssa, missä määrin avaat työmeilejä epäsovinnaisiin aikoihin.

Muutama kommentti edellä olevaan listaan. Illan ja viikonlopun suojeleminen liittyy erityisesti palautumisen varmistamiseen. Illalla tai viikonloppuna saatu ”nakitus” tai muuten stressaava työviesti heittää ajatukset työraiteelle ja vaikkapa unen saaminen illalla kärsii. Kaikkein ”pyhimpiä” ovat lomat ja viikonloput.

Aamun ”vapaa-aikaa” ei mielestäni ole tarpeen erityisesti varjella. Työasioihin kuitenkin aletaan orientoitua heräämisen ja aamutoimien jälkeen.

Sähköposti voi tuoda tietoa, se voi sisältää kysymyksen tai se voi sisältää tehtävän. Myös tätä kautta voi ajatella työajan ulkopuolella lähetettyä sähköpostia. Tarvitseeko viestin saaja tietoa juuri nyt illalla vai vasta huomenna? Riittääkö se, jos saan vastauksen kysymykseeni huomenna? Käynnistyykö tehtävän suorittaminen illalla vai vasta työpäivän aikana?

Kyse on pitkälti myös itsensäjohtamisesta, josta puhutaan esimerksi tässä kirjoituksessa. Ilman pelisääntöjä ja sitä, että muut noudattavat hyvää tapaa sähköpostittelussa, itsensäjohtaminen on kuitenkin vaikeaa.

On hyvä myös joustaa

Samalla kun on hyvä pohtia rajoja ja sopivaa käytöstä, on hyvä antaa jokaiselle mahdollisuus toimia oman aikataulunsa mukaan. Joskus työsähköpostien läpikäyminen illalla saattaa ainakin toisinaan olla ainoa mahdollinen ajankohta. Postit muille voi kuitenkin ajastaa tai tallentaa luonnoksiksi ja lähettää myöhemmin parempaan aikaan.

Toisaalta on hyvä muistaa, että yrityksillä ja organisaatioilla on erityistilanteita, jolloin pitää toimia ohi ”rauhanajan” sääntöjen. Kun organisaation päivittäiseen johtamiseen liittyvä kulttuuri on edellä tapaillun kaltainen ja kunnossa, on erityistilanteissa helppoa toimia tilanteen edellyttämällä tavalla.

Miten jakamistalous vaikuttaa työelämään?

b0n4-pef60q-crew

Jakamistalous muodostaa keskeisen osan ajankohtaista työtä ja työelämän muutosta koskevaa keskustelua. Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa sarjaa, jossa pohdin jakamistalouden vaikutuksia työhön, työoloihin ja turvallisuuteen. Samasta teemasta olen jo julkaissut yhden turvallisuutta yleisellä tasolla käsittelevän kirjoituksen.

Mitä on jakamistalous?

Jakamistalouden käsitteen alle kuuluu monta näkökulmaa. Arun Sundararajanin kirjassaan Sharing Economy (MIT Press 2016) esittämän listauksen mukaan keskeisiä jakamistalouden piirteitä ovat:

  • Se luo uudenlaisen markkinapaikan tavaroiden ja palvelujen vaihdannalle
  • Keskeisessä roolissa ovat verkostot, eivätkä keskitetyt instituutiot
  • Jakolinja henkilökohtaisen ja ammatillisen välillä on epäselvä
  • Jakolinja vakituisen työntekijän ja tilapäisen työntekijän välillä on epäselvä
  • Jakolinja työn ja vapaa-ajan välillä on epäselvä

Keskeistä on myös laadun tarkkaileminen suoraa käyttäjäpalautetta mittaamalla. Tällä luodaan luottamusta tuntemattomien toimijoiden välillä.

Jakamistalous liittyy digitaalisuuteen erityisesti alustojen (platforms) kautta. Käyttöliittymä alustoihin voi olla matkapuhelimessa toimiva aplikaatio. Alustat luovat tehokkaan ja globaalisti toimivan markkinapaikan tavaroiden ja palvelujen vaihdannalle. Yksi osa jakamistaloutta koskevaa keskustelua onkin alustatalous (platform economy). Esimerkkejä jakamistalouden palveluista ovat Uber, Airbnb, TaskRabit ja Upwork.

Upwork on yksi asiantuntijatyötä välittävä alusta. Nopea vilkaisu osoittaa, että muutamilla napinpainalluksilla on mahdollista hankkia asiantuntija tekemään esimerkiksi seuraavia töitä:

  • kielenkääntäminen
  • ohjelmointi
  • verkkosivujen suunnittelu ja toteutus
  • lakipalvelut
  • johtamisen konsultointi
  • sisustussuunnittelu

Kaikkien kandidaattien kohdalla esitetään työn hinta ja menestys aikaisempien töiden suorittamisessa. Kaikki edellä mainitut työt on mahdollista suorittaa verkon välityksellä. Konsultin tai koodarin työpanoksen voi siis ostaa Upworkista mistä päin tahansa maailmaa.

Alustalla työpanostaan tarjoavan työntekijän näkökulmasta hän osallistuu globaaliin kilpailuun tarjolla olevista töistä. Tulot ovat suoraan riippuvaisia siitä, minkälaisia työtehtäviä hän kilpailussa saa.

Jakamistalous muuttaa työelämää

Jakamistaloutta ja työelämää koskeva keskustelu on polarisoitunutta, jossa usein liikutaan jommassa kummassa ääripäässä. Näinpä keskustelussa on esitetty esimerkiksi ajatuksia, että ”jakamistalous luo globaalit orjamarkkinat” tai ”se mahdollistaa jokaiselle olla oman elämänsä toimitusjohtaja.”

Alla on eritelty molempia ääripäitä:

Negatiivinen:

  • Jakamistalous tarjoaa pienipalkkaista silpputyötä johon ei liity sosiaaliturvaa.
  • Jakamistalous johtaa kasvavaan eriarvoisuuteen, rikkaat omistavat alustat ja köyhät taistelevat silpputöistä.
  • Työntekijä kohtaa epävarmuuden ja raa’an kilpailun tarjolla olevista työtehtävistä.

Positiivinen:

  • Jakamistalous merkitsee vapautta ja itsemäärämisoikeuden lisääntymistä.
  • Jakamistalous luo mahdollisuuksia uusiin innovaatioihin ja luovuuteen.
  • Lyhyet työpäivät, lisääntyvä laadukas vapaa-aika.

Toteutuva kehitys ei todennäköisesti löydy kummastakaan ääripäästä. Ainakin lähitulevaisuudessa ”tavallisia töitä” tulee edelleen olemaan. Myöskään aivan kaikenlaisia töitä ei ole mahdollista siirtää alustoille. Jakamistalouden merkitys tullee olemaan erilainen eri aloilla.

Kokonaisuuden kannalta keskeinen kysymys on, kuinka suuri osa työstä siirtyy alustatalouteen.

Jakamistalouden erilaiset työntekijätyypit

Eri ihmiset voivat hyödyntää jakamistaloutta erilaisilla tavoilla. Seuraavassa on esitetty yksi ryhmittely:

  1. Joustavoittajat, jotka etsivät ratkaisua työn ja perheen yhteensovittamisen haasteisiin. He voivat myös olla eläkeläisiä, opiskelijoita tai osatyökykyisiä, joilla ei ole mahdollisuutta tavanomaiseen työsuhteeseen.
  2. Työttömät, jotka eivät pärjää tavanomaisessa työvoimakilpailussa ja voivat ansaita rahaa jakamistalouden avulla.
  3. Jakamistalouden ammattilaiset ovat henkilöitä, jotka pystyvät hyödyntämään yhtä tai useampaa alustaa ja pystyvät hankkimaan toimeentulonsa näin.
  4. ”Normaalitöissä olevat” ihmiset käyttävät alustoja ansaitakseen kenties hieman enemmän toimeentuloa. He voivat täydentää ansioitaan tai hankkia rahoitusta esimerkiksi matkoja tai muita harrastuksia varten.

Lista osoittaa, että jakamistalouden vaikutukset työmarkkinoille eivät ole yksioikoisia. Keskeistä on se, kuinka suurelta osin työhön osallistuminen on jakamisalouden tarjoamien mahdollisuuksien varassa. Pelkästään jakamistalouden varassa oleva työ merkitsee kyllä silpputyön ja epävarmuuden lisääntymistä.

Sen sijaan tilanteessa, jossa perinteisillä työsuhteilla on rooli, jakamistalous tarjoaa joustavia mahdollisuuksia lisäansioon ja joustavoittamiseen.

Työn saatavuuden ja riittävyyden ohella jakamistaloudella on monia tärkeitä vaikutuksia työoloihin ja turvallisuuteen. Näitä teemoja käsitellään kirjoitussarjan seuraavissa postauksissa.

Kirjoitus perustuu Palkansaajat jakamistaloudessa-tilaisuudessa 16.11.2016 pitämääni esitelmään. Esitelmän kalvot ovat täällä.

Sharing economy, platforms and security

IMG_6770

The human beings have always needed and searched for shelter and security against social risks such as poverty, sickness and old age.

Our modern solution for security in this sense has been the welfare state. In this context, the government, the employers and the employees have had their own rights and responsibilities. More detailed institutional setups of the welfare state have varied between countries.

However, the sharing economy and the platforms (Uber, Airbnb, TaskRabit etc.) as an essential part of it, challenge present ways to organize security in our societies. Rights and responsibilities are under reconsideration.

Pressures on security

Work is an important source of security. In addition to earning money for the livelihood, by participating to the working life we earn social security (e.g. unemployment and pension benefits). However, sharing economy may lead to increasing uncertainty in the working life. There might be less steady jobs available.

Platforms are not employers. Therefore, they do not have similar responsibilities than the employers have. These responsibilities include e.g. contributions to the social security schemes. They are also forced to follow legislation and rules related to occupational safety and health.

Employees lack collective power. Since the platforms are not employers, there is no role for the trade unions which have been essential advocates for security. This means that sharing economy weakens the employees’ ability to claim for security.

Governments can not guarantee security. Sharing economy may lead to erosion of the tax-base and therefore smaller resources for providing security. Another aspect regarding the role of the governments is that governments lack means to control platforms, because they are global operators not necessarily following national legislation.

At least in the near future, there will be ”normal” jobs available. But in the longer run, it is crucial how substantial role these platforms are taking in different areas of the economy. The more the people are dependent on the platforms, the bigger are the risks related to security.

Ideas how to build security 

Presently, there are no final solutions to problems concerning security. However, there are some ideas.

The governments have to guarantee some sort of last resort security to their citizens. Therefore, some version of the basic income is obviously needed. Many countries (also Finland) are piloting basic income-systems.

It is worth asking whether it would be possible to introduce some kind of global “security account” for the contractors working on the platforms. In a way, this would be a global social security-system. It sounds like a distant dream, but so were these platforms too, not so long time ago.

An important question is, which could be the incentives for the platforms to provide security to their contractors? My guess is that in order to be legitimate, the platforms have to develop some kind of ”ethical” or ”responsible” dimension.

In addition to these ideas, three more points are worth mentioning.

First, when there is more uncertainty in the labor-markets, the interplay between social security and labor-market is crucial. Second, the individuals have to take more responsibility concerning their security. Third, international cooperation is needed because the platforms are global.

In conclusion, the system which provides shelter and security for the citizens is vulnerable to changes in economic and social context. For decades, the solution for providing security has been the welfare state, basing heavily on national arrangements as well as rights and responsibilities for the government, employers and employees.

Sharing economy and the rise of the platforms creates the situation where this strategy does not necessarily work any more. In order to provide security for the citizens, we possibly have to renew our systems providing security.

The text is based on my comment in #Slush16 session ”Governing the Platform” organized by Demos Helsinki

Tutkimusta ja keskustelua eurooppalaisista työoloista

brysselOsallistuin 17.11.2016 Brysselissä tilaisuuteen, jossa keskusteltiin Euroopan työoloista ja niiden kehityksestä Eurofoundin (Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö) julkaiseman tutkimukseen pohjautuen.

Yhden päivän mittainen tilaisuus oli Eurofoundin ja Europarlamentin yhdessä järjestämä. Paikalla oli noin 200 henkilöä eri EU-jäsenvaltioista. Tuon tässä kirjoituksessa ensin esiin pääpiirteitä uudesta tutkimuksesta (painottaen Suomen tilannetta) ja kommentoin sen jälkeen tilaisuutta ja keskustelua.

Suomen työolot eurooppalaisessa kontekstissa

bryssel4

Raporttia voi lukea monella tavalla. Yksi tapa on tarkastella trendejä koko Euroopan tasolla. Nämä trendit ovat kuitenkin ”tylsiä”, koska keskiarvot muuttuvat hitaasti ja eri maiden tilanne saattaa muuttua eri suuntiin. Toinen tapa on tarkastella eri työntekijäryhmiä, kuten miesten ja naisten työoloja tai eri ammattiryhmiä. Kolmas tapa on tarkastella eri maiden tilannetta.

Miten Suomi sijoittuu työolojensa suhteen eurooppalaisessa vertailussa?

  • Suomi on keskitasolla työntekijöiden itse arvioidun terveydentilan sekä koetun hyvinvoinnin suhteen.
  • Suomi sijoittuu kärkeen siinä, missä määrin vastaajien kotitaloudessa on kaksi täysipäiväisessä työssä olevaa palkansansaitsijaa
  • Fyysisten työolojen sekä sosiaalisen työympäristön osalta Suomi sijoittuu vertailun keskitasolle
  • Naisesimiesten osuus on Suomessa EU-maiden suurin, yhdessä Ruotsin kanssa
  • Epäasiallista käyttäytymistä raportoidaan Suomessa melko yleisesti
  • Suomi on muiden pohjoismaiden tavoin vertailun kärjessä siinä, missä määrin työpaikalla on työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvä toimielin
  • Suomi on muiden pohjoismaiden tavoin vertailun kärjessä siinä, missä määrin työpaikoilla toimii ammattijärjestö
  • Suomalaisessa työelämässä on vähän maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä
  • Työhön liittyvien taitojen ja vaikutusmahdollisuuksien osalta Suomi on vertailun ykkönen
  • Suomi on ykkönen myös siinä, missä määrin työntekijät ovat olleet työnantajan järjestämässä koulutuksessa
  • Urakehitysmahdollisuudet koetaan Suomessa hyviksi
  • Suomessa yritykset ja organisaatiot ovat lisänneet kolmen vuoden aikana melko runsaasti työpaikkoja, samalla Suomessa toiset yritykset ja organisaatiot ovat yleisesti vähentäneet työpaikkoja
  • Suomi on vertailun kolmas siinä, missä määrin raportoidaan erilaisten uudelleenjärjestelyjen vaikuttaneen heidän työhönsä
  • Sairauspoissaoloja on Suomessa paljon niin miehillä kuin naisilla. Myös sairaana työskentely on yleistä.
  • Työn ja perheen yhteensovittamisen mahdollisuudet koetaan Suomessa hyviksi, samoin kuin se, miten työn ja perheen koetaan rikastuttavan toisiaan.
  • Suomalaiset sijoittuvat keskitason yläpuolelle siinä, miten korkeintaan 55 vuotiaat työntekijät arvioivat pystyvänsä jatkamaan työssä 60-vuotiaaksi tai sen yli. Sama tulos saadaan, kun arvioidaaan yli 55-vuotiaiden kykyä jatkaa työssään viisi vuotta tai yli.

Vertailu siis osoittaa työolojen Suomessa olevan eurooppalaisessa vertailussa varsin hyvät. Monen indikaattorin suhteen oleminen ”keskitasolla” tarkoittaa sijoittumista varsin hyvin, koska maiden väliset erot ovat niin pienet.

Mielenkiintoiset profiilit työelämän laadusta

Tutkimuksessa käytettiin mielenkiintoisia profiileja jäsentämään työoloja. Profiilien käyttäminen on hyvä valinta, koska aineistoa on niin paljon.

Profiilit olivat seuraavanlaiset:

  1. Hyvälaatuiset työt (high flying jobs). Nämä työt sijoittuvat korkealle useimmilla edellä mainituilla ulottuvuuksilla. Erityisesti korostuvat taidot ja vaikutusmahdollisuudet, ansiot ja tulevaisuudennäkymät. 22 prosenttia EU:n jäsenvaltioiden työntekijöistä sijoittuu tähän luokkaan.
  2. Sujuvat työt (smooth running jobs). Työn intensiteetti on maltillinen ja työajat mielekkäät. Työn laatuun liittyvät mittarit ovat myös melko hyvällä tasolla. 25 prosenttia EU:n jäsenvaltioiden työntekijöistä kuuluu tähän luokkaan.
  3. Aktiivinen ruumiillinen työ (active manual jobs). Riskit liittyvät enemmän fyysiseen työhön, työaikaan liittyvä laatu on alempi esimerkiksi vuorotyön vuoksi. 22 prosenttia EU:n jäsenvaltioiden työntekijöistä kuuluu tähän luokkaan.
  4. Paineen alaiset työt (under pressure jobs). Haasteita sosiaalisessa työympäristössä, esimerkiksi epäasiallisen käytöksen vuoksi, työn intensiteetti on korkea ja työaikaan liittyvä laatu alhainen. Tuki kollegoilta ja esimieheltä on puutteellinen. 13 prosenttia EU:n jäsenvaltioiden työntekijöistä kuuluu tähän luokkaan.
  5. Huonolaatuiset työt (poor quality jobs): näissä töissä kaikkien työn latua kuvaavien indeksien arvot ovat huonoja. Erityisesti työn intensiteetti on kuormittavalla tasolla. 19 % EU:n jäsenvaltioiden työntekijöistä kuuluu tähän luokkaan.

Suomen osalta profiilien esiintyvyys on seuraava: hyvälaatuiset työt 37 %, sujuvat työt 13 %, aktiivinen ruumiillinen työ 24 %, paineen alaiset työt 21 % ja huonolaatuiset työt 5 %. Samantyyppinen ”hyvätasoinen” profiilijakauma on tyypillinen myös muille Pohjoismaille.

Keskustelua Euroopan työoloista

bryssel3

Tilaisuus oli organisoitu perinteisesti paneelien muotoon. Panelistit pitivät alustuksensa, sitten oli keskustelua ja kysymyksiä yleisöstä.

Tilaisuuden alussa todettiin monia tuttuja ja jopa kliseisiä teemoja, kuten esimerkiksi, että ”maailma muuttuu nopeasti ja tarvitaan tietoa päätöksenteon pohjaksi.” Todettiin myös tutusti, että ”työolojen kehittäminen on saatava myös ylimmän johdon ja päättäjien agendalle.”

Paneelissa julkistettua tutkimusta arvioitiin eri tavoin. Raporttia kehuttiin yleisesti, mutta toisaalta sen sanottiin antavan liian myönteisen kuvan todellisuudesta keskiarvoineen.

Haasteellisiksi tekijöiksi koettiin erityisesti talouskriisi ja rakennemuutokset.  Palkansaajajärjestöjen edustaja toi esiin, että heidän saamansa viestit käytännön tasolta ovat tutkimusta huomattavasti kielteisemmät. Ihmisten odotukset ovat muuttuneet synkemmiksi: he eivät luota siihen, että laadukas työpaikka löytyy. Palkkakehitys on ollut huono ja on jääty jälkeen tuottavuudesta. Samaan aikaan työn intensiteetti on lisääntynyt. Työnantajien näkemys tilanteesta oli huomattavasti myönteisempi.

Erityisen synkkä tilanne on Euroopan alueilla, joissa vanha tehdasteollisuus on keskellä suurta rakennemuutosta. Todettiin, että näille alueille on luotava toivoa. On katkaistava huono-osaisuuden periytyminen. Uusien jäsenmaiden todettiin olevan erityisen haasteellisessa tilanteessa. Ne jäävät helposti häviäjiksi myös muuttoliikkeen vuoksi nuorten osaajien muuttaessa koulutuksen ja työn perässä.

Yhtenä haasteena pidettiin kyselytutkimuksen luonnetta. Kyselyt perustuvat subjektiivisiin kokemuksiin ja kokemusten määrittyminen on kultuurisidonnaista. Esimerkiksi ”työolot” käsitetään eri maissa eri tavalla. Tämä vaikeuttaa eri maiden vertailua. Todettiin, että keskiarvojen takaa löytyy hyvin erilaisia työpaikkoja.

Yhden pyydetyn puheenvuoron esitti TEM:n neuvotteleva virkamies Antti Närhinen, joka on myös mukana Eurofoundin hallinnossa. Hän kertoi mm. Työelämän kehittämisstrategiasta ja Suomen tavoitteesta, että Suomen työelämä on vuonna 2020 Euroopan paras. Täysin objektiivisen (!) näkemykseni mukaan tämä kommenttipuheenvuoro erottautui muista kommenttipuheenvuoroista konkreettisuudellaan ja selkeydellään.

Keskustelussa todettiin, että yritysten taso on olennainen. Siellä suureksi osaksi tehdään olennaiset päätökset, jotka vaikuttavat työoloihin. Korostettiin, että työlla on suuri merkitys myös kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Siksi on tarkasteltava myös työn ja vapaa-ajan suhdetta.

Keskusteluissa liikuttiin myös sosiaalipoliittisissa avainkysymyksissä, kuten työn ja riittävän sosiaaliturvan merkityksessä yhteiskuntarauhan suhteen. Viitattiin Brexitiin ja Yhdysvaltojen presidentivaaleihin. Kun kuulin näitä puheita Euroopan ytimessä, mieleeni tuli tässä yksi sosiaalipolitiikan alan klassikkotarinoista, eli Bismarckin Saksa ja sosiaaliturvan merkitys yhteiskunnallisiin oloihin vaikuttamisen välineenä.

Keskusteluissa liikuttiin jopa yllättävänkin vähän digitalisaation ja robotisaation kaltaisissa kysymyksissä. Jonkin verran näistä kuitenkin puhuttiin. Todettiin, että automatisaatio on paitsi vähentänyt työtä, myös tehnyt sen sisällöstä köyhempää. Kuultiin esimerkki, jossa leipuri leipoi ennen leipää ja nyt vain painaa koneen nappia.

Megatrendien jyllätessä kuitenkin uskottiin, että politiikalla voidaan vaikuttaa. Haluttiin, että vastataan työpaikkojen katoamisen haasteisiin. ”Tarvitaan Eurooppaa, joka suojelee ihmisiä.”

Työmarkkinaosapuolilla todettiin olevan keskeinen rooli työolojen kehittämisessä. Haasteellista on se, että monilla järjestöillä on tätä nykyä vaikeuksia mobilisoida jäseniä.

Kommentointiin myös sitä, että työolojen kehittämisessä tulee keskittyä ytimeen, eli todellisiin riskeihin, eikä subjektiivisiin kokemuksiin eikä laajimmillaan jopa onnellisuuteen. Tunnistin tässä kommentissa samoja kaikuja kuin toisinaan on esiintynyt kansallisessa keskustelussa työhyvinvoinnista ja työkyvystä.

Viimeisen paneelin teemana oli enemmän tutkimustiedon hyödyntäminen.

Eurofound seuraa, missä määrin sen tutkimuksiin ja selvityksiin viitataan erilaisissa dokumenteissa. Näissä seurannoissa oli havaittu, että tutkimuksia ja selvityksiä käytetään varsin runsaasti.

Kiintoisasti OECD:n edustajan puheessa tuli esiin, että työelämän laatu on noussut aikaisempaa enemmän keskeisille päätöksenteon areenoille. Esimerkiksi OECD on aikaisempaa enemmän kiinnostunut työelämän laatukysymyksistä. Samoin G20-maiden johtajat ovat kokouksessaan käsitelleet työelämän laatua.

Syynä ei kuitenkaan ole työelämän laadun heikentyminen vaan ensinnäkin huomio siitä, että työelämän laatu on myönteinen asia tuottavuuden kannalta.

Toisaalta laatuasia saa aikaisempaa enemmän huomiota ammattirakenteen muuttumisen vuoksi. Keskiluokka kutistuu, syntyy yhtäältä huipputyötä ja toisaalta ”huonolaatuista” työtä. Tämän kehityksen vuoksi vaikuttaa äänestäjiin ja poliitikkojen on siksi syytä ottaa työelämän laadun kehittäminen aikaisempaa tarkemmin huomioon.

Luulen kuitenkin, että työelämän laadusta puhuminen ei näissä piireissä ole sama asia kuin se, miten esimerkiksi Suomessa puhumaan työelämän kehittämisestä. Työelämän laatu käsittänee edellä mainituissa yhteyksissä suureksi osaksi esimerkiksi työsuhteen turvallisuuteen tai palkkatasoon liittyviä kysymyksiä, eikä niinkään laaja-alaisia työhyvinvoinnin kysymyksiä, kuten esimiestyö ja yhteistyö työpaikoilla.

Iltapäivän paneelissa harmonian särki yksittäinen terävä kommentti, jossa todettiin melko suoraan, että raportilla ja sen johtopäätöksillä ei ole mitään merkitystä. Kommentoija sanoi, että sääntelyn lisääminen tai vertailtavien indikaattorien luominen ei ratkaise ongelmia. Sen sijaan pitää tehdä työtä työpaikkojen kanssa, tarkastella asioita ihmisten ja heidän tilanteidensa kannalta.

Tähän vastattiin, että lainsäädäntöä on joka tapauksessa päivitettävä, eikä sääntely ole kaikilta osin ajan tasalla. Todettiin, että vastaukset, jotka liittyvät pelkästään sääntelyyn, ovat useimmiten riittämättömiä. Sääntely on kuitenkin tärkeää, että saadaan selkeyttä ja kannustetaan käyttäytymisen muutokseen. Usein sääntelyn luomista haasteellisempaa on kuitenkin se, miten sääntely toimeenpannaan.

Lopuksi keskusteltiin vielä uudemmista haasteista, kuten jakamistaloudesta ja itsenäisten ammatinharjoittajien asemasta. Keskustelua herätti myös vuokratyön laatu. Onko vuokratyö ”huonoa työtä” vai ei.

Päätössanoissa viitattiin vielä yhtäältä hyvään kehitykseen työoloissa ja toisaalta polarisaatioon. Todettiin myös, että populismin nousu on seurausta epäonnistumisista, työn ja sosiaaliturvan puutteesta sekä huonolaatuisesta työstä.

Tilaisuudessa käytettiin visualisoijaa, joka jäsensi käytyä keskustelua kuvalliseen muotoon. Alla yksi esimerkki näistä.

bryssel2

Lopuksi

Päivä oli mielenkiintoinen. Keskustelu liikkui kuitenkin hyvin yleisellä tasolla. Yksittäisten maiden tai toimialojen tilanteet eivät tulleet esiin, eikä se olisi ollut mahdollistakaan.

Oli mielenkiintoista huomata, että Eurooppalainen keskustelu työoloista liikkuu melko perinteisissä teemoissa. Tämä tapahtuu samaan aikaan kun keskustellaan vilkkaasti palkkatyön tulevaisuudesta ylipäätään ja tähän vaikuttavista megatrendeistä. Päättäjät uskovat, että näihin asioihin on mahdollista vaikuttaa heidän käytössään olevilla välineillä.

Tutkimuksen tulokset ja keskustelu osoitti, että työolot Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ovat varsin hyvällä tolalla. Eurooppalaisissa vertailuissa erottuvia tekijöitä ovat ammattijärjestöjen sekä työterveyden ja turvallisuuden keskeinen rooli työpaikoilla sekä toisaalta esimerkiksi laaja mahdollisuus osallistua työnantajan tarjoamaan koulutukseen. Tutkimuksessa luotujen profiilien suhteen Suomi ja Pohjoismaat sijoittuivat eurooppalaisessa vertailussa hyvin.

Päivä tarjosi myös mielenkiintoisen näkymän siihen, miten tutkimustietoa käytetään ja miten siitä keskustellaan. Eurofound on mielestäni laittanut hienosti tutkmustietoa esille. Data on myös mahdollista käyttä visuaalisella työkalulla täällä. Keskustelussa kuitenkin tuntui siltä, että tutkimustieto ei aina rikkonut omia uskomuksia tai kantoja. Tämä on tavallista.

Summa summarum. Päättäjien keskustelu liikkuu siis perinteisissä teemoissa ja asetelmissa, samalla kun erilaisissa verkostoissa ja ”kuplissa” puhutaan merkittävistä työelämää koskevista muutoksista. Päättäjien työkalupakki on myös rajallinen: sääntely. Työelämässä tapahtumassa asioita jotka eittämättä kaipaavat sääntelyä. Sääntelyn eväät kuitenkin saattavat olla uudella aikakaudella vähäisemmät kuin mihin ollaan totuttu. Tähän palataan jakamistaloutta ja turvallisuutta koskevassa postauksessani ensi viikolla.

Auta ensin itseäsi ja vasta sitten muita?

omavastuu

Töitä on mahdollista tehdä kahvillakin. 

Joskus monta vuotta sitten kuulin erään asiantuntijan puhuvan hieman väheksyvästi itsensä johtamisesta erääseen valmennuskokonaisuuteen liittyen:

Siellä puhutaan vain sellaisesta, että käytä kalenteria. Kaikki nyt osaa kalenteria käyttää.

Itsensä johtamisen merkitys korostuu juuri nyt työelämässä erityisen paljon, muun muassa tulostavoitteiden kiristymisen, ajan ja paikan merkityksen murenemisen sekä uusien organisaatiomallien myötä. Myös itse työ voi aiheuttaa niin voimakasta imua, että tarvitaan aikaisempaa parempia itsensä johtamisen valmiuksia.

Äärimmilleen vietynä muutoksen tuulet puhaltavat niin kovaa, että on aiheellista kysyä, olemmeko työelämässä siirtymässä yhä enemmän otsikon mukaiseen maailmaan. (Otsikkoni on kuitenkin kärjistys, jota pehmennän kirjoituksen lopussa.)

Edellä mainittujen syiden ja muutosten keskellä on kaksi asiaa, miksi itsensä johtaminen on tärkeää: ensinnäkin tuloksellisuuden vuoksi ja toiseksi työhyvinvoinnin, jaksamisen ja työkyvyn vuoksi.

Teemme aikaisempaa enemmän työtä mielen kanssa. Uupumisen, työhyvinvoinnin ja työkyvyn riskit liittyvät aikaisempaa enemmän mieleen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Tämä asettaa myös haasteita itsensä johtamisen työkaluille. Pelkkä lenkillä käyminen ei enää riitä, vaikka liikunnalla on myös mieleen liittyviä positiivisia vaikutuksia.

Miksi itsensä johtaminen korostuu?

Tulostavoitteiden kiristyminen on yksi itsensä johtamista korostava tekijä, mutta siinä ei sinällään ole mitään uutta. Tulostavoitteiden ohella voi hyvin mainita myös muutokset ja niihin liittyvän epävarmuuden ja tästä juontuvat haasteet itsensä johtamiselle.

Digitaalisaation myötä ajan ja paikan merkitys työn tekemisessä hämärtyy. Töitä voi tehdä ja työhön liittyvää vuorovaikutusta toteuttaa missä vain ja milloin vain. Se on monella tavalla hyvä asia, mutta kehityksessä piilee samalla riskejä, kuten työpäivien venyminen ja jatkuvan valmiustilan ylläpitäminen. Työntekijä tarvitsee mahdollisuuden irrottautumiseen. Näitä teemoja pohdittiin Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 29.10.2016.

Digitaalinen työmaailma on myös katkonainen. Yksi itsensä johtamiseen liittyvä ohje on pitkään ollut se, että meidän pitää varata erityinen aika sähköpostin lukemiseen ja vastaamiseen. Ohje on kuitenkin jo muuttunut vanhanaikaiseksi kun erilaiset chat-tyyppiset vuorovaikutusvälineet, jotka ovat sähköpostiakin enemmän välittömään reagointiin perustuvia, ovat vyöryneet työskentelyämme katkomaan.

Toinen tekijä on organisaatioiden muuttuminen niin, että tiimeillä tai yksilöillä on enemmän itseohjautuvuutta. Esimerkkejä tällaisista yrityksistä ovat mm. Vincit, Futurice ja Buurtzorg. Yritykset ovat monella mittarilla menestyjiä, mutta organisoitumismalliin liittynee myös haasteita.

Kun esimiehiä ei ole, johtamisvastuuta siirtyy paitsi tiimeille myös työntekijöille itselleen. Näistä teemoista on kirjoittanut hyvin Taneli Tikka Evan kirjassa Robotit tulevat (ks. esittelyni kirjasta tästä).

Itseohjautuvien organisaatioiden kohdalla yksi mielenkiintoinen teema onkin juuri vakavampien työhyvinvoinnin ja työkyvyn ongelmien johtaminen ja niihin tarttuminen. Esimiehillä on näissä tilanteissa ”perinteisesti ajetellen” iso rooli. Yksi erinomainen kirjoitus, jonka pohjalta tätä teemaa voi pohtia, on tässä.

Miksi itsensä johtaminen on tärkeää?

Tärkeyttä korostaa ensinnäkin tuloksellisuus. Ilman itsensä johtamisen taitoja työmme tulos kärsii. Aikataulut venyvät ja työn laatu huononee. Maineemme asiantuntijana tai työyhteisön jäsenenä kärsii. Suoraan sanoen olemme huonoja työntekijöitä, jos emme osaa johtaa omaa työpanostamme. Johtajia koskien kulunut sanonta Jos et osaa johtaa itseäsi, et osaa johtaa myöskään muita voidaan kääntää kaikkia koskevaksi.

Jos et osaa johtaa itseäsi, et pysty tekemään töitäsi.

Toinen keskeinen seikka liittyy siihen ulottuvuuteen, josta ei välttämättä kannata puhua millään yhdellä käsitteellä vaan jatkumona, jonka alussa on työhyvinvointi, vire, aikaansaannoskyky ja työn sujuminen. Jatkumon toisessa päässä on työssä uupuminen, työkyvyttömyys ja työuran loppuminen. Jatkumon kuvaaminen näin saattaa kuulostaa dramaattiselta, mutta se on täyttä totta.

Itsensä johtaminen on merkittävässä roolissa siinä, miten yksittäinen työntekijä pitää itsensä mahdollisimman pitkään alueella, jossa työ sujuu, tuloksia syntyy ja kokemus työhyvinvoinnista on hyvä. Toki keskeinen osa vastuuta on myös työnantajalla ja työterveyshuollolla ja myös työsuojelulainsäädäntö on tärkeässä roolissa. Mutta yksilön vastuu on suuri.

Itsensä johtamisen perusprinsiipit

Itsensä johtamisen perusprinsiipit tiivistettynä ja erityisesti tietotyön näkökulmasta ajateltuna ovat varsin yksinkertaiset:

  1. Organisoi työsi
  2. Varmista palautuminen työajan ulkopuolella
  3. Opettele sanomaan ei
  4. Älä auta vain itseäsi
Organisoi työsi

Varmista, että työpäivä sisältää lounastauon ja aikaa, jolloin voit tehdä valmistautumista ja kirjoitustyötä. Organisoi kaikki työ, milloin teet mitäkin. Seitsemän palaverin työpäivät ovat tappavia. Priorisoi kokouksia, osallistu vain niihin, joissa läsnäolosi on tarpeen. Jos olet esimiesasemassa, delegoi. Tee etätyötä jos ja kun mahdollista.

Mieti milloin teet mitäkin työtä. Milloin on esimerkiksi paras aika tehdä kirjoitustöitä ja milloin rutiineja? Suunnittele työviikkosi eteenpäin ja käytä kalenterissa esimerkiksi erilaisia värejä ajankäyttöä ilmaisemaan.

Palautuminen

Itse kunkin on tarpeen muodostaa oma käsityksensä oman palautumisen turvaamisesta. Keinot voivat liittyä liikuntaan, kulttuuriin, metsästykseen, kalastukseen, puutarhan- tai metsänhoitoon, remontointiin tai mihin tahansa harrastuksiin jotka tuovat vastapainon työlle.

Riittävä ja laadukas uni on keskeinen osa palautumista. Uniongelmat ovat yleisesti lisääntyneet. Syiden voidaan arvailla liittyvän stressiin ja juuri edellämainittuun työn ja vapaa-ajan välisen rajan haurastumiseen, jatkuvaan valmiudessa olemiseen ja informaatiotulvaan. Huono nukkuminen alentaa erittäin merkittävästi sekä tuloksellisuuttamme että hyvinvointiamme työpäivän aikana.

Opettele sanomaan ei

Otsikossa mainittu asia on jälleen kerran helppo, mutta käytännössä vaikea. Käytännössä ”ein” sanominen on kuitenkin vaikeaa ja sanoja on kehittymättömässä työyhteisössä vaarassa leimautua työn välttelijäksi tai yhteistyökyvyttömäksi.

Nykyään kaikilta vaaditaan 110 prosenttista työpanosta.

Yllä esitetty sanonta on tuttu, mutta todella huono. Itse kunkin tulisi työskennellä työelämässä alueella, jossa suoritus on hyvä ja riittävä, mutta josta hetkellisesti on mahdollisuus parantaa muutosten tai ennakoimattomien töiden vuoksi. Jos suorituskyky on 100 %, siitä ei ole mahdollista parantaa.

Älä auta vain itseäsi

Vaikka tämän kirjoituksen pääpontti on ollut itsensä johtamisessa ja omissa valinnoissa, on kuitenkin tarpeen korostaa myös yhteisöllistä elementtiä. Itse kunkin tulisi omalla toiminnallaan tukea sitä, että työyhteisön jäsenien on helppo johtaa omaa omaa ajankäyttöään, työskentelyään ja jaksamistaan. Keskeisiä teemoja ovat ainakin sovitussa pysyminen, joustavuus ja vuorovaikutus.

Vuorovaikutuksen osalta on tarpeen sopia yksinkertaisista asioista, kuten siitä, onko hyväksyttävää olla yhteydessä työtovereihin ”työajan” ulkopuolella.

Työtoverin jaksamisesta huolehtiminen on hyve myös aikaisempaa itseohjautuvammassa työelämässä.

Hyvät käytännönläheiset vinkit itsensä johtamiseen kokonaisuudessaan löytyvät esimerkiksi tästä jutusta.

Lopuksi

Nykyinen keskustelu itsensä johtamisesta revolveeraa paljolti tietotyön ympärillä. Tietotyössä monet riskit ovatkin ilmeisiä. Monet elementit itsensä johtamisessa ovat kuitenkin relevantteja monella muullakin alalla. Osa teemoista, kuten palautuminen, on tärkeää kaikille.

Itsensä johtamiseen kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota aikaisempaa enemmän. On esimerkiksi ilmeistä, että tutkimuksen saralla olemme pitkään olleet enemmän kiinnostuneita johtamisen muista näkökulmista kuin itsensä johtamisesta.

Tärkeä, muuttuva työyhteisö

team

Työyhteisö on työn tekemisen sosiaalinen perusyksikkö. Se koostuu ihmisistä, joiden kanssa teemme työtä. Työyhteisön toimivuus on tärkeä sekä tuloksellisuuden että työhyvinvoinnin kannalta. Työyhteisöihin kohdistuu monia ajankohtaisia muutostekijöitä.

Minkälainen on hyvä työyhteisö?

Hyvän työyhteisön tunnuspiirteitä on tunnistettu paljon. Kiteytyksiä voi lukea esimerkiksi Työterveyslaitoksen, Työturvallisuuskeskuksen tai ammattijärjestöjen verkkosivuilta. Keskeisiksi hyvän työyhteisön piirteiksi on mainittu muun muassa seuraavat piirteet:

  • erilaisuuden suvaitseminen
  • yhteiset tavoitteet
  • sujuva yhteistyö
  • kannustava ja myönteinen ilmapiiri
  • ei klikkiytymistä
  • avoin kulttuuri
  • selkeät roolit

Työyhteisön tulisi myös olla kehittämismyönteinen ja oppimiseen orientoitunut. Haasteiden ratkaisumahdollisuuksiin tulisi suhtaudua luottavaisesti. Sosiaalinen pääoma, jonka keskeinen elementti on luottamus, on hyvässä työyhteisössä korkealla tasolla. Esimiehen rooli työyhteisön toimivuuden kannalta on keskeinen.

Työyhteisön tulisi tietenkin olla myös tuloksellinen, koska työyhteisö ei ole olemassa viihtymistä, vaan työn tekemistä varten.

Tieteellisessä tutkimuksissa on käytetty team climate-käsitettä, jonka operationalisointi sisältää useitakin edellä mainittuja hyvän työyhteisöön liitettäviä seikkoja. Tutkimuksissa on tarkasteltu esimerkiksi työyhteisön piirteiden yhteyttä työntekijöiden työhyvinvointiin ja tuloksellisuuteen.

Tutkimusten mukaan työyhteisöjä arvioidaaan Suomessa kokonaisuuden tasolla varsin myönteisesti. Kevan toteuttamassa julkisen alan työhyvinvointitutkimuksessa on havaittu, että työyhteisöissä koetaan laajalti luottamusta ja hyväksytään myös moninaisuutta.

Johtajien työyhteisöjä tarkastellaan tutkimuksessa harvemmin. Kevan toteuttamassa kuntajohtajien työhyvinvointitutkimuksessa havaittiin, että kuntajohtajat kokevat oman työyhteisönsä (=johtoryhmänsä) toimivan varsin hyvin.

Työyhteisöjen ajankohtaisia muutostekijöitä

Työyhteisöihin kohdistuu monia muutoksia. Hajautettu työskentely lisääntyy, eivätkä työyhteisön jäsenet välttämättä ole fyysisesti lähellä toisiaan. Vuorovaikutus ja johtaminen tapahtuu aikaisempaa enemmän virtuaalisesti.

Työtä tehdään myös aikaisempaa enemmän verkostomaisesti eri kumppaneiden kanssa, jotka eivät kuulu samaan organisaatioon.

Organisaatioissa työskennellään aikaisempaa useammin matriisimaisesti tai erilaisissa projekteissa, joissa hierarkiaan perustuvat esimies-alaissuhteet korvautuvat erilaisilla vastuumäärittelyillä.

Työympäristötkin muuttuvat niin, että toimistossa ei järjestäydytä organisaatiokaavion vaan työn tekemisen ja sen prosessien mukaisesti.

Työyhteisöt moninaistuvat esimerkiksi iän, kansallisuuksien tai työkyvyn näkökulmasta näkökulmasta. Moninaisuus saattaa haastaa työyhteisöjen toimintaa.

Oman leimansa työyhteisöjen toiminnalle tuovat ajankohtaiset tuloksellisuuspaineet sekä työhön liittyvät epävarmuustekijät organisaatioiden ja työn muuttuessa.

Työyhteisön rooli työhyvinvoinnin ja työkyvyn kannalta

Työyhteisön merkitystä työhyvinvoinnille voidaan tarkastella kahdella tasolla.

  1. Merkitys työhyvinvoinnin kokemuksen, vireen, työn sujuvuuden ja tuloksellisuuden kannalta.
  2. Merkitys työkykyongelmien havaitsemisen ja hallinnan kannalta.

Kohdassa 1 on kyse hyvin pitkälle artikkelin alussa esillä olleista hyvän työyhteisön tunnuspiirteistä. Toimiva työyhteisö edesauttaa työn sujuvuutta ja tukee työvirettä niin, että työyhteisön jäsenet voivat kokea työhyvinvointia.

Kohdassa 2 on kyse työkykyongelmista, jotka pitkittyessään saattavat uhata työuran jatkumista. Näiden havaitsemisessa (varhainen tuki) työyhteisöllä ja lähiesimiehellä on keskeinen rooli. Hyvässä työyhteisössä työkyvyn alenemisen ensimerkkien havaitseminen ei ole pelkästään esimiehen vastuulla. Havainnon ja puheeksiottamisen voi tehdä myös työtoveri tai työntekijä itse.

Työyhteisön merkitys on keskeinen myös osatyökykyisen työssä jatkamisen mahdollistamisessa. Hyvä työyhteisö mahdollistaa työssä jatkamista alentuneellakin työkyvyllä. Konkreettisesti kyse saattaa olla esimerkiksi pitkältä sairaspoissaololta työelämään palaavasta työyhteisön jäsenestä. Tuloksellisuuspaineet saattavat vaikuttaa voimakkaastikin siihen, miten työyhteisöt suhtautuvat osatyökykysiin jäseniinsä.

Työyhteisöjen muuttuva rooli

Organisaatiot ja työyhteisöt muuttuvat. Yksi osa keskustelua on vallan antaminen itseohjautuville tiimeille (työyhteisöille).

Suomalainen Vincit Oy on poistanut hallinnolliset lähiesimiehet ja antanut päätöksenteon työtä koskevissa asioissa tiimeille. Erilaisia sääntöjä on poistettu mahdollisimman paljon. Kokemukset ovat lupaavia.

Toinen vastaava esimerkki on hoivapalveluyritys Buurtzorg, jossa noin 10 000 ihmisen organisaatiossa vain nelisenkymmentä ihmistä työskentelee hallinnossa. Palvelut tuotetaan noin 12 ihmisen itseohjautuvissa tiimeissä. Myös tässä esimerkissä kokemukset ovat rohkaisevia, kun tuloksia tarkastellaan asiakastyytyväisyyden, työhyvinvoinnin tai talouden mittareiden kautta. Lisää Buurtzorgista voi lukea Frank Martelan blogista.

Toinen ajankohtainen piirre muuttuvia työyhteisöjä on niiden avautuminen sosiaalista mediaa hyödyntämällä. Organisaatiot eivät hyödynnä sosiaalista mediaa pelkästään asiakaspalvelussa tai viestinnässä vaan myös työyhteisökuvan luomisessa ja viestimisessä. Paras mieleeni tuleva hyvä esimerkki tästä on Osuuspankki, jonka tekemisiä tällä alueella voi seurata Twitterissä hashtagilla #pankkielämää.

Lopuksi

Työyhteisöt ovat merkittävässä roolissa työhyvinvoinnin ja tuloksellisuuden kannalta. Ne ovat monin tavoin muutoksessa. Työyhteisöt eivät välttämättä työskentele tiiviisti fyysisesti yhdessä ja niissä on aikaisempaa enemmän ”vieraita” jäseniä. Vuorovaikutus tapahtuu aikaisempaa enemmän virtuaalisesti. ”Läsnäolon” merkitys muuttuu.

Työyhteisöillä voi myös nyt tai tulevaisuudessa olla aikaisempaa enemmän valtaa päättää työn tekemisen tavoista. Ne saattavat myös olla aikaisempaa avoimempia sosiaalisessa mediassa. On mielenkiintoista ja tärkeää pohtia, miten nämä kaikki muutostekijät vaikuttavat työyhteisöjen työhyvinvointiin ja tuloksellisuuteen.

Kirjoitus perustuu esitelmääni Etelä-Savon Työhyvinvointiakatemiassa Tanhuvaarassa 28.9.2016.

Esitelmän kalvot ovat täällä.

Ossi Auran kirjoittama kuvaus seminaarista on täällä.

Postauksen kuva täältä.

Työhyvinvointi ja sen vaikea hintalappu

työhyvinvointi

Tällä viikolla on käyty vilkasta keskustelua työhyvinvoinnista. Näkökulmana on ollut työpahoinvoinnin kustannukset.

Omasta ”kuplastani” noteerasin Helsingin Sanomissa käydystä keskustelusta  seuraavanlaisen draaman kaaren. Toki keskustelua käytiin lisäksi esimerkiksi Twitterissä.

Ensin Marja-Liisa Manka totesi 12.9. Helsingin Sanomien haastattelussa työpahoinvoinnin maksavan vuosittain yhteiskunnalle 24 miljardia euroa. Taustalla oli STM:ssä tehty laskelma, jossa selvitettiin tekemättömän työn kustannuksia.

Hesarin artikkelissa 12.9. jatketaan keskustelua ja todetaan työhyvinvoinnin kustannusten ”olevan mysteeri”. STM:n laskelman laatinut Mikko Rissanen sanoo, että työpahoinvointi maksaa, mutta itseasiassa kukaan ei tiedä kuinka paljon. Rissanen myös sanoo, että laskelmassa ei ollut kyse työpahoinvoinnin kustannuksista.

Niku Määttänen kirjoitti 12.9.2016, että ”outojen” laskelmien pulmana on mm. se, että siinä oletetaan kaikkien sairauspoissaolojen johtuvan työpahoinvoinnista.

Guy Ahonen kirjoitti 14.9.2016, että itse asiassa 24 miljardissa on kyse hyötypotentiaalista, joka paremmalla työhyvinvoinnilla voitaisiin saavuttaa.

Katariina Murto kirjoitti vielä 15.9.2016, että keskustelu kustannuksista siirtää huomion itse asiasta, eli työhyvinvoinnista ja sen ongelmista. Ongelmilla joka tapauksessa on taloudellista merkitystä.

Lopulta Paavo Rautio kirjoitti pääkirjoitussivulla, että hintalappu on sivuseikka, tärkeintä on kehittää työpaikkojen olosuhteita.

Sivumennen sanoen Helsingin Sanomat olisi voinut jo ensimmäisessä jutussa hieman poleemisemmalla kirjoituksella ja useita asiantuntijoita käyttämällä käydä koko tämän keskustelun.

Miksi puhutaan työpahoinvoinnin kustannuksista?

Taloudellistamisella tavoitellaan useimmiten huomiota yhteiskunnallisessa keskustelussa. Olemmehan nähneet myös kustannusarvioita esimerkiksi  liikkumattomuudesta, kansalaisten ylipainosta, tupakoinnista tai alkoholinkäytöstä. Ajan henki näyttää vaativan kaikesta hintalapun.

Mielenkiintoinen sivuhuomio on muuten se, että edellä mainituista niinikään miljardiluokan laskelmista en muista nähneeni kiivasta keskustelua.

Työhyvinvoinnin taloudellistamisella tavoitellaan huomiota myös yrityksissä ja organisaatioissa. Toivotaan, että HR:n ohella myös talousjohtajat, rahoitusjohtajat, toimitusjohtajat tai kunta-alalla poliittiset päättäjät kiinnostuisivat työhyvinvointiasioista nähdessään sen taloudellisen merkityksen organisaatiolle. Näin on käynytkin, kustannustietoisuus on lisääntynyt.

Taloudellistamisessa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään ”hintalapusta” ja kustannusten kauhistelusta, vaan siitä, että taloudellistamisen myötä työhyvinvoinnista on mahdollisuus puhua samalla tavalla kuin muistakin johdettavista asioista organisaatiossa.

Taloudellistetut työhyvinvointiasiat voidaan suhteuttaa muihin kustannuksiin, voidaan asettaa tavoitteita ja tehdä seurantaa. Työhyvinvointiasiat tulevat siis helpommin johdettaviksi.

Työhyvinvoinnin käsite on ongelma

Olen edellä puhunut työhyvinvoinnista, mutta nyt pohdin, pitäisikö siitä käsitteenä luopua.

Työhyvinvointi on käsitteenä nuori ja vakiintumaton. Konkreettisesti tämä näkyy siinä, että jos halutaan mitata työhyvinvointia, ei ole olemassa vakiintuneita mittareita sen mittaamiseen.

Eri organisaatiot tekevät kyselyjä henkilöstölleen. Niitä voidaan kutsua ilmapiirikyselyiksi, henkilöstötutkimuksiksi tai työhyvinvointitutkimuksiksi. Painotukset eroavat, mutta kaikissa niissä käsitellään suurinpiirtein samoja asioita, kuten ilmapiiriä, johtamista ja tiedonkulkua. Eli työhyvinvoinnin kannalta merkityksellisiä tekijöitä.

Työhyvinvoinnin käsite tuli käyttöön 1990-luvun lopulla. Tätä ennen puhuttiin työkyvystä ja sen tukemisesta. Työkyvyn käsite laajeni 1990-luvulla alunperin sen terveyteen fokusoivasta ytimestä. Siihen alettiin liittää johtamisen ja osaamisen ohella esimerkiksi työn ja perheen yhteensovittamista ja arvoja. Näihin aikoihin alettiin puhua myös työhyvinvoinnista. Olen kirjoittanut tästä kehityksestä enemmän täällä.

Tällä hetkellä erilaisia jäsennyksiä siitä, mistä työhyvinvointi koostuu toki on, mutta tutkija- tai kehittäjäyhteisö ei ole päässyt yksimielisyyteen sen mittaamisesta.

Työpaikkojen tasolla taas konkreettiset teot työhyvinvoinnin edistämiseksi mielletään usein edelleen tempauksiksi (”meillä on tyhypäivä tai tykypäivä”) tai liikunnan edistämiseksi.

Työhyvinvointi on yksilön ja yhteisön subjektiivinen kokemus.

Työhyvinvointi on subjektiivinen kokemus hyvinvoinnista. On itse asiassa aika vaikeata nimetä yhtä asiaa työhömme liittyen, mikä ei vaikuttaisi kokemukseemme työhyvinvoinnistamme.

Sitä paitsi vaikutukset eivät lopu työpaikkaan, vaan myös työn ulkopuolisiin asioihin, työn ja perheen yhteensovittamiseen, erilaisiin elämäntilanteisiin tai työmatkaan ja palautumiseen.

Työhyvinvointia edistävä toiminta ei ole erillistä toimintaa, vaan se on ennenkaikkea sen varmistamista, että työpaikalla työ sujuu.

Työhyvinvointi on tulosta muun muassa siitä, että työpaikalla työ sujuu, vuorovaikutus toimii, johtaminen koetaan oikeudenmukaiseksi, työvälineet ovat kunnossa. Kyse on perusasioista, joista jokainen kehittyvä ja menestyvä yritys tai johtaja on kiinnostunut. Tämän voi havaita esimerkiksi Matti Alahuhdan kirjasta.

Keskustelu on palaamassa laaja-alaisesta, kaiken kattavasta työhyvinvointikäsitteestä enemmän kohti työkykyä. Esimerkiksi kokenut työelämän asiantuntja Jyri Juusti ei käsitteitä erittelevässä kirjoituksessaan mainitse lainkaan työhyvinvointia.

Työkyvyn käsite on konkreettisempi. Sen ydin on se, missä määrin työntekijä kykenee tekemään omaa työtään tai jotakin muuta työtä.

Kiteyttäen organisaatioiden tulisi toiminnassaan pyrkiä kahteen asiaan:

  1. Työpaikalla olosuhteet ovat sellaiset, että työntekijät voivat kokea (työ)hyvinvointia.
  2. Organisaatiossa osataan havaita työkykyongelmia ja hoitaa niitä oikealla tavalla.

Ykköskohdassa on kyse normaalista organisaation kehittämisestä. Johtamisesta, yhteistyöstä, vastuiden selkeydestä, tiedonkulusta, koulutuksesta ja niin edelleen. Mitä paremmassa kunnossa nämä seikat ovat, sen suurempi kokemuksellinen työhyvinvointi.

Kakkoskohta kyse niistä prosesseista, joilla estetään kehittymisestä niin, että ne realisoituvat esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeinä. Mitä paremmassa kunnossa nämä prosessit ovat, sen paremmin organisaatio kykenee hillitsemään työkyvyttömyyteen liittyviä kustannuksia.

Miksi kustannusten mittaaminen on niin vaikeaa?

Työhyvinvointi kokemuksena johtaa tekoihin eri tavoilla. Samoissa olosuhteissa eri ihmiset reagoivat eri tavoilla esimerkiksi johtamiseen tai ilmapiiriin liittyviin ongelmiin. Joku jää sairaslomalle ja toinen ei. Toisen työn tekeminen kärsii pahasti, toinen päästää ongelmat toisesta korvasta ulos. Työpahoinvointia on vaikea mitata rahassa, koska linkki poissaoloon tai työtehoon ei ole selvä. Osa vaikutuksista tulee vuosien päästä esimerkiksi sairastumisen myötä.

Sairauspoissaolot saattavat tuntua selkeältä ja helposti rahaksi  muunneltavalta mittarilta. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Merkityksellistä kustannusten kannalta on esimerkiksi se, palkataanko poissaolevan työntekijän tilalle sijainen vai ei? Tekeekö joku organisaatiossa poissaolevan työt vai tekeekö poissaoleva ne työhön palatessaan? Tarkat laskelmat vaatisivat tietoa näistäkin seikoista.

Mikä lopulta on tärkeää?

Työpahoinvointi joka tapauksessa maksaa, muun muassa seuraavalla tavalla:

  • poissaoloina
  • ennenaikaisena eläköitymisenä
  • alentuneena työtehona
  • erilaisten ongelmien selvittelynä
  • työterveyshuoltopalvelujen käyttönä

Tutkimuksista tiedämme erittäin paljon siitä, mitkä tekijät työpaikoilla aiheuttavat kuormitusta, ristiriitoja ja sairauspoissaoloja. Näihin teemoihin tarttumalla parannamme työhyvinvointia ja vähennämme samalla kustannuksia.

On toki myös tarvetta saada aikaisempaa osuvampia laskelmia siitä, mitä työelämän ongelmat maksavat. Olisi hienoa, jos taloustieteilijät esimerkiksi tämän viikon keskustelun perusteella innostuisivat pohtimaan ja tutkimaan aikaisempaa enemmän tämän tyyppisiä työelämäasioita.

Kuva: Unsplash.