Kategoria: Kirjat

Julkaistu

Hannu Saarijärvi ja Pekka Puustinen: Strategiana asiakaskokemus

asiakaskokemus

Vuodenvaihteen aikana minulla oli tavoitteena lukea muutama ajankohtainen töitä sivuava kirja. Näistä neljäs ja tällä erää viimeisin oli tämä Hannu Saarijärven ja Pekka Puustisen kirjoittama kirja.

Kirjoittajista Saarijärvi toimii Tampereen yliopistossa markkinoinnin professorina ja tutkijan uraa aiemmin tehnyt Puustinen on Pohjola vakuutuksen varatoimitusjohtaja. Molemmilla kirjoittajilla on siten vahva tutkimustausta, joka näkyy kirjassa positiivisella tavalla, mutta palataan tähän myöhemmin.

Kirjan yleisenä lähtökohtana on, että suomalaisen kansantalouden mentaalimalli pohjautuu tuotantolähtöisyyteen, jonka juuret ovat teollistumisessa. Tuotantolähtöisyys manifestoituu mittareissa, puheissa prioriteeteissa.

Haasteena on se, että kilpailu on 2020-luvulla siirtymässä yhä enemmän asiakaskokemuksen ympärille. Yrityksen kilpailevat yhä enemmän siitä, millä eri tavoilla ne pystyvät luomaan arvoa asiakkailleen. Asiakaskokemuksen myötä näkökulma laajentuu yrityksen tuotteista ja palveluista kokemukseen siitä, miten asiakas kokee yrityksen eri vuorovaikutustilanteissa.

Kirja jäsentyy kolmeen osaan. Ensin pohditaan, miksi asiakaskokemusta on tärkeää tarkastella. Toisessa osassa kysymys kuuluu, mitä asiakaskokemus on. Kolmannessa osassa kerrotaan, miten asiakaskokemusta johdetaan.

Ensimmäisen osan keskeinen sanoma on, että yritysten välinen kilpailu on aina ollut asiakaskokemusten välistä kilpailua. Digitalisaation myötä on kuitenkin syntynyt uudenlaisia kosketuspisteitä yritysten ja asiakkaiden välille ja kilpailu ohjaa huomiota yhä enemmän kohti asiakaskokemuksen kokonaisvaltaista johtamista. Keskeistä on, että asiakaskokemusta voi ja sitä pitää johtaa ja se on nykyaikaisen yrityksen tai organisaation johtamisen kovaa ydintä.

Tähän kirjassa esitetään viitekehys, joka koostuu kahdesta tasosta (strateginen suunnittelu ja operatiivinen toteutus) sekä neljästä näkökulmasta, jotka pitävät sisällään tavoitteiden asettamisen, strategiset valinnat, toteutuksen tavat ja seuraukset). Viitekehykseen palataan kirjan muissa osissa.

Toisen osan keskeinen sanoma on, että asiakaskokemus on asiakaspolun eri pisteissä rakentuva subjektiivisesti määrittyvä kognitiivinen, emotionaalinen, sosiaalinen ja sensorinen kokemus.

Kosketuspisteet voivat olla yrityksen omistamia, kumppaneiden toteuttamia, asiakkaan omistamia tai sosiaalisia. Asiakaskokemus jakautuu erilaisiin osiin, kuten brändikokemus, ostokokemus, palvelukokemus ja käyttökokemus. B2B-asiakaskokemuksessa on tärkeää osoittaa tuotteiden ja palvelujen myönteinen vaikutus asiakkaan liiketoimintaan.

Tässä osiossa korostetaan, että myös asiakasodotukset ovat keskeinen osa asiakaskokemusta määrittäviä tekijä ja siksi niitä pitää johtaa. Kiintoisa seikkaperäisesti kuvattu esimerkki tässä osiossa on se, kuinka reklamaatiot voivat olla mahdollisuus nostaa asiakastyytyväisyyttä.

Tarkasteltaessa asiakaskokemuksen johtamista todetaan, että on tärkeää tunnistaa asiakaskokemuksen johtamisen strateginen ja operatiivinen taso. Molemmille tasoille voidaan tunnistaa menetelmiä ja työkaluja joiden avulla asiakaskokemusta voidaan johtaa.

Esiteltyjä strategisen suunnittelun malleja ovat sinisen meren strategia, Porterin viisi kilpailuvoimaa, strategiakartta, VRIO-malli, SWOT-analyysi sekä Kano-malli. Lisäksi käsitellään skenaariotyöskentelyä.

Operatiivisen johtamisen osalta pohditaan asiakaskokemuksen ympärille organisoitumista: esitellyksi tulee toiminto-organisaatio, prosessiorganisaatio, toimialaorganisaatio, matriisiorganisaatio, projektiorganisaatio.

Organisaitumista koskevan jakson ”huipentumana” esitellään ketterään organisoitumiseen perustuva organisoitumismalli, jossa itseohjautuvat moniosaajatiimit ovat organisaation perusyksikkö. Tämäntyyppistä organisoitumismallia ovat hyödyntäneet 2000-luvun menestysyhtiöt, kuten Google, Netflix, LinkedIn, Facebook ja Salesforce.

Asiakaskokemuksen operatiivisen johtamisen mallien osalta esitellään design-ajattelua, blueprinting-menetelmiä, GAP-mallia sekä CIT ja SILT-menetelmiä.

Asiakaskokemuksen mittaamista käsitellään omassa kappaleessaan. Asiakaskokemus on yhteydessä asiakastyytyväisyyteen, asiakasuskollisuuteen ja asiakassuositteluun ja nämä johtavat tavoiteltaviin seurauksiin, eli kasvuun ja kannattavuuteen. Osio päättyy kiintoisaan esimerkein höystettyyn jaksoon, jossa pohditaan asiakaskokemuksen reaaliaikaista mittaamista ja sen kytkemistä liiketoiminnan kehittämiseen.

Arviointia

Hyvää kirjassa on taustoitus suomalaisen yhteiskunnan ja kansantalouden kehitykseen, siihen mistä tulemme ja mihin maailma on menossa. Asiakaskokemuksen ymmärtäminen ja johtaminen kytketään suomalaisten yritysten ja organisaatioiden (asia on yhtä tärkeä julkisen sektorin organisaatioissa) menestykseen ja Suomen kilpailukykyyn.

Kirjoittajien tutkijatausta näkyy kirjan jäsentyneisyytenä. Kirjalla on selkeä rakenne ja se etenee kuin juna. Kirjassa esitellään sopiva määrä relevantteja viitekehyksiä ja malleja, joiden merkitys kirjan teeman kannalta perustellaan.

Suurten linjojen ja mallien ohella kirjassa on paljon pienempiä kiinnostavia teemoja, esimerkkinä tässä voisi mainita vaikkapa asiakkaan huomioimisen pienillä eleillä.

Plussaa myös suunnistukseen liittyvistä vertauskuvista.

Kirja on selkeä opas asiakaskokemuksen ymmärtämisen, kehittämisen ja johtamisen maailmaan. Se sopii luettavaksi hyvin monessa eri roolissa nykypäivän työelämässä toimivalle, kun on tärkeää ymmärtää asiakaskokemuksen merkitys.

Hannu Saarijärvi ja Pekka Puustinen: Strategiana asiakaskokemus. Docendo, Helsinki 2020. 

Julkaistu

Kirsi Piha ja Mika Sutinen: Muutosvoimaa – Muutosmatka moderniin muutosjohtamiseen

muutosvoimaa

Kirsi Piha on viestintätoimisto Ellun Kanojen perustaja ja Mika Sutinen menestyneen lemmikkieläintarvikeyhtiö Mustin ja Mirrin entinen toimitusjohtaja ja hallitusammattilainen. Hän on myös Ellun Kanojen hallituksen puheenjohtaja. Kirsi Pihan kirjoista olen aikaisemmin lukenut Rytmihäiriön (esittelyni tässä). Olen myös lukenut Mika Sutisen yhdessä Mikko Kuitusen kanssa kirjoittaman kirjan Mahtava moka. 

Muutosvoimaa-kirjassa on kyse muutosjohtamisesta ja siitä, minkälaista muutosjohtamista nykyaikainen maailman meno ja modernit organisaatiot edellyttävät. Perusargumentti on, että vanhat muutosjohtamisen opit eivät ole enää päteviä ja muutosta pitää johtaa uudella tavalla.

Maailma on muuttunut ja muuttumassa megatrendien vaikutuksesta: näitä ovat erityisesti digitalisaatio ja ilmastonmuutos.

Muutos ei ole enää erillinen vaihe vaan pysyvä olotila.

Kommunikaatiovallasta muodostuu uudet vallan kasvot kun uusi teknologia antaa viestintävälineet kaikkien käyttöön. Kommunikaatio on vahva muutostyökalu. Globaaleja esimerkkejä tästä ovat Black Lives Matter- ja Me Too-liikkeet. 

Rytmihäiriö syntyy, kun yrityksen muutosnopeus on ympäristön muutosnopeutta hitaampi. Tuplarytmihäiriöllä kirjoittajat tarkoittavat tilannetta, jossa kommunikaatiovallankumouksen lisäksi yritystä haastavat ekologinen ja inhimillinen kantokyky.

Kirjassa käsitellään myös nykyaikaisia behavioristisia oppeja, kuten ”tönäisyä”. Muutosta voidaan edesauttaa hyödyntämällä hellävaraisia vihjeitä ja ehdotuksia käskyjen tai lakien sijaan. Tönäisyjä ovat mm. automaatio, yksinkertaistaminen ja sosiaalisten normien käyttö.

Kirjassa on kiinnostava kappale epämukavuusalueesta. Epämukavuusalue on treeniä, kasvua ja kehittymistä varten. Kun on kehittänyt itseään epämukavuusalueella, itse suoritus sujuu helposti ja flow-tila on helppo saavuttaa.

Mutta se muutosjohtaminen:

Kirjassa esitellään koko joukko erilaisia kirjallisuudessa esitettyjä muutosjohtamisen oppeja. Näitä ovat mm. Lewinin, Kanterin, Burken sekä Bullockin ja Battenin mallit.

Nämä mallit ovat esiteltyinä kiinnostavia, sillä ne ovat vaiheineen selkeitä, mutta samalla on helppo huomata niiden olevan hyvin lineaarisia, staattiseen maailmaan sopivia sekä ihmiskäsitykseltään vanhanaikaisia. Ne mm. olettavat, että vain johtajilla on tietoa ja näkemystä toimintaympäristöstä ja liiketoiminnasta.

Lopulta haastetaan itse Kotter. Hänenkin kahdeksanosaista malliaan vaivaa se, että muutos ymmärretään mekaaniseksi, jossa kommunikaatio hoidetaan jollakin ohjelman askeleella. Ihmiset eivät ole aktiivinen osa muutosta vaan muutoksen passiivinen kohde, jota osallistetaan. Johtaminen on ”rationaalista”.

Mitä Piha ja Sutinen sitten tarjoavat tilalle?

En esittele tarkasti heidän malliaan muutosjohtamisesta, vaan suosittelen perehtymään itse kirjaan.  Totean kuitenkin, että mallin keskeiset alueet ovat:

  • kollektiivinen uteliaisuus
  • kollektiivinen älykkyys
  • kollektiivinen luottamus

Jokainen näistä osa-alueesta jakautuu noin puoleentusinaan alakohtaan, joita kirjassa käydään seikkaperäisesti ja esimerkein läpi.

Teorian keskeisiä piirteitä ovat mm. huomion siirtäminen yksilöstä yhteisöön, yrityskulttuurin merkityksen korostuminen, luottamuksen rakentaminen, diversiteetin hyödyntäminen, sisäisen viestinnän kehittäminen.

”Konfliktointia” koskeva kappale oli mielenkiintoinen. Organisaatioissa on usein ”jumeja”, jotka huonontavat informaation kulkua ja ongelmien ratkaisu ja innovaatioita, organisaation sopeutumista, moraalia ja jopa eloonjäämistä.

Aktiivinen (avoimesti ja kunnioittavasti) käsitelty konflikti voi purkaa jumeja ja tehdä organisaatiosta herkemmän ja nopeammin reagoivan. Kyseenalaistaminen ja haastaminen kasvattavat kollektiivista älykkyyttä ja mahdollistavat uteliaisuuden.

Myös sisäistä viestintää käsittelevä kappale oli mielenkiintoinen. Puhuttelevaa oli esimerkki siitä, että organisaatiot saattavat laittaa paljon paukkuja ulkoiseen viestintään ja huomion saamiseen ulkoisesti samalla kun sisäinen viestintä on kaavamaista ja yksisuuntaisen tiedottavaa.

Huomiosta pitää kuitenkin taistella myös organisaation sisällä ja organisaation sisäisessä viestinnässä pitää pyrkiä tiedon vapauttamiseen, vuoropuheluun, pelkkään informaation välittämiseen.

Arviointia

Kirja taustoittaa hyvin sen, miksi uudenlaista muutosjohtamista tarvitaan. Syyt ovat maailman muutoksessa megatrendien myötä, uudessa viestintäteknologiassa sekä uudenlaisessa ihmiskäsityksessä. Nämä kaikki trendit ulottuvat koskettamaan työelämää, yrityksiä ja organisaatioita.

Kirjassa esitetään taustaksi vanhempia muutosjohtamisen teorioita ja osoitetaan niiden soveltumattomuus nykypäivän työelämään ja organisaatioiden johtamiseen.

Teos pohjaa kirjallisuuteen ja esimerkkeihin kirjoittajien työuran varrelta. Tekijät ovat avoimia ammentamaan oppia myös haasteista ja epäonnistumisista.

Kaiken kaikkiaan kirja paketoi hienosti ajankohtaisia muutostrendejä ja työelämän ilmiöitä ja nykyaikaista johtamisen paradigmaa sekä esittää muutosjohtamisen mallinsa tätä laajaa ja ajan hermolla olevaa taustaa vasten.

Lukusuositus kaikille niille, jotka haluavat ymmärtää maailman ja työelämän muutosta ja pohtivat millä tavoilla ja välineillä tässä muutoksessa voi pärjätä.

Kirsi Piha ja Mika Sutinen 2020: Muutosvoimaa – Muutosmatka moderniin muutosjohtamiseen. Alma Talent. 

Julkaistu

Saana Rossi: Rekrytoija

rekrytoija

Yksi ajankohtaisista kiinnostavista tietokirjoista on Saana Rossin kirja Rekrytoija. Rossi toimii teknologiayritys Vincitissä henkilöstön hyvinvoinnista ja menestymisestä vastaavana johtajana. Kirja oli joululoman ”työtä lähellä” olevien kirjojen listallani. Tässä muutama ajatus kirjasta.

Kirja on autofiktiivinen, eli Rossi on kirjan päähenkilö, jonka kokemusten ja ajatusten kautta rekrytointia ja sen eri vaiheita tarkastellaan. Ennen kuin päästään varsinaiseen rekrytoinnin maailmaan, kirjan alussa on lyhyt taustoitus lapsuudesta, opiskeluista ja työuran alkuvaiheista.

Kirjassa kuvataan rekrytoinnin vaiheita ja rituaaleja sekä rekrytoijan, että rekrytoitavan näkökulmasta. Käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa rekrytoinnin suunnittelu, rekrytointi-ilmoituksen suunnittelu, hakemusten käsittely, valintojen tekeminen ja rekrytointiin liittyvät yhteydenotot.

Rossi kertoo omista kokemuksistaan sekä rekrytoitavana että rekrytoijana. Kirja sisältää kokemuksia ja kertomuksia esimerkiksi siitä, kuinka ”valinta ei tällä kertaa kohdistunut Sinuun” ja siitä, kuinka hakija on saanut unelmapaikkansa. Esiin nousevat myös ennakkoluulot ja epäasiallinen käyttäytyminen.

Onnistuneen rekrytoinnin pohjalla on se, että rekrytoija tuntee organisaation, johon rekrytoidaan. Yritys tai organisaatio on tunnettava ”oikeasti”, sillä yritys saattaa toisinaan yrittää antaa itsestään kaunistellun kuvan. Tässä kohden päästään lähelle edellisen lukemani kirjan aihepiiriä, eli yrityskulttuuria.

Yritykseen perehtyminen alkaa sen olemassaolon tarkoituksen selvittämisestä. Keskeisiksi muodostuvat missio, visio ja arvot, jotka Rossi nimeää ”Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi”. Mukaan astuu myös Rupu, eli strategia. Keskeisiä muita henkilöitä Ankkalinnassa ovat toimitusjohtaja Aku ja päärahoittaja Roope.

Kirjan mukaan tyypillinen tilanne rekrytoinnissa on kiire. Paikka on täyttämättä ja paikalle pitäisi nopeasti tekijä. Organisaatio ei välttämättä ymmärrä onnistuneen rekrytointiprosessin edellyttämää taustatyötä ja vaiheita. Rekrytoijan tulee auttaa ja valmentaa organisaatiota rekrytoinnissa.

Tyypillinen rekrytointiin liittyvä kysymys tai mittari on hakijoiden määrä. Hakijoiden määrää tärkeämpi kysymys on kuitenkin hakijoiden laatu, onko hakijoiden joukossa sellaisia, joista valintaa voidaan aidosti tehdä.

Kirjan markkinoinnissa on kerrottu, että kirjan tavoitteena on avata rekrytoinnin prosessia ja tehdä siitä läpinäkyvämpää. Tässä kirja onnistuu hyvin, etenkin siksi, että asiaa käsitellään molempien osapuolten rekrytoijan ja rekrytoitavan näkökulmasta.

Kirjassa modernia on esimerkiksi sosiaalisen median ja henkilöbrändin käsittely. Kenties uudempaa lähestymistapaa rekrytointiin edustaa myös työpaikkahaastattelujen tekeminen kävelylenkillä (vauvan kanssa).

Kirjan aihe on ”työaihe”, mutta kirja ei ole kuivakka bisneskirja. Ennemminkin sitä luki kuin kaunokirjallisuutta, joka käsitteli töistä tuttua aihetta.

Kirjalla onkin laaja potentiaalinen lukijakunta, sillä se sopii rekrytoijille, työtä hakeville ja työelämän prosesseista kiinnostuneille. Teos kolahtanee myös monen asiantuntijan kohdalla, sillä siinä käsitellään kiirettä, rekrytoijan työn organisointia ja työn hallintaa.

Saana Rossi: Rekrytoija. Sasam Books 2020. 

Julkaistu

Panu Luukka: Yrityskulttuuri on kuningas

yrityskulttuuri

Yrityskulttuuri on kiinnostava teema ennen kaikkea sen kokonaisvaltaisen merkityksen vuoksi. Yrityskulttuuri näkyy ja kuuluu kaikessa: yrityksen tekemisessä ja tekemättä jättämisessä, viestinnässä, vuorovaikutuksessa yrityksen ulkopuolisen maailman kanssa ja siinä, miten yritys kohtelee työntekijöitään. Samalla yrityskulttuuri on hieman hähmäinen käsite. Sitä on vaikea määritellä ja siitä on vaikea ottaa otetta. 

Siksipä oli mielenkiintoista tarttua Panu Luukan teemasta kirjoittamaan noin 480 sivua käsittävään teokseen. Panu Luukka on yrityskulttuuriin keskittyvän Leidenschaft-yrityksen perustaja ja osakas. Aiemmin hän on työskennellyt mm. Satama Interactiven henkilöstöjohtajana ja Great Place to Workin toimitusjohtajana.

Kirjassa on neljä osaa, jotka seuraavassa esittelen lyhyesti.

Osassa 1 pohditaan, mistä yrityskulttuurissa on kysymys. Yrityskulttuurin käsite on varsin nuori, ensihavainnot siitä ovat 1950-luvulta ja puhe yrityskulttuurista on vahvistunut vasta 1980-luvulla. Erilaisia yrityskulttuurin määritelmiä on paljon. Luukka kiteyttää yrityskulttuurin kuitenkin William Wolframia lainaten näin:

Yrityskulttuuria on kaikki se, mitä tapahtuu kun kukaan ei ole katsomassa.

Yrityskulttuurin keskeisiksi ominaisuuksiksi määritellään muun muassa, että se on ryhmään kuuluva ominaisuus, se luodaan yhdessä, se opitaan ja se on opetettavissa.

Yrityskulttuuri on myös jaettu ja se yhdistää ryhmän jäsenet ja erottaa heidät muista ryhmistä.  Kulttuuri myös vaikuttaa ja yhdistää ryhmää oletusten, arvojen ja käyttäytymisen osalta ja lisäksi kulttuuri on aina yksilö vahvempi.

Kulttuurilla on erilaisia kerroksia (Schein):

Yrityksestä ulospäin näkyvät yrityskulttuurin ilmentymät, kuten tuotteet ja käyttäytymiset. Näitä ovat mm. rakenteet, prosessit, toimintatavat, rituaalit, symbolit, sankarit ja traditiot. Sankareita nykyajassa voisivat olla esimerkiksi julkisuudessa esiintyvät johtajat ja asiantuntijat.

Organisaation sisällä vaikuttavat arvot, visiot, strategiat, tavoitteet ja tunteet. Kaikkien syvimmällä vaikuttavat organisaation perusoletukset, kuten maailmankuva, olettamukset, ajattelutavat, ideologiat ja konsensus. Nämä asiat ovat niin vahvasti jaettuja, että ne ovat pääosin tiedostamattomia organisaation jäsenille.

Organisaation johto omistaa kulttuurin. Organisaation kulttuuri on usein johdon heijastuma. 

Organisaatiossa voi olla erilaisia alakulttuureita, mutta yksikään alakulttuuri ei saisi olla ristiriidassa emokulttuurin kanssa. Alakulttuurit ovat paikallisesti tulkittuja heijastumia emokulttuurista.

Luukan kiinnostavan ajatuksen mukaan yrityksen voittava kulttuuri on aina binaarinen. Voittavan kulttuurin yritykset ovat vaativia työntekijöilleen ja sidosryhmilleen. Voittava kulttuuri ei jätä ketään kylmäksi. Nopea ajatusharjoitus joistakin nykyajan yrityksistä osoittaa, että väitteessä saattaa olla perää.

Yrityksen kulttuuria voidaan johtaa ja sitä voidaan muuttaa, mutta hitaasti. Yrityksen kulttuuri ohjaa kaikkea yrityksen toimintaa.

Kirjan toisessa osassa pohditaan, miksi yrityskulttuurilla on merkitystä. Jakso on jäsennetty ”organisaation menestysketjun” ympärille. Sen osia ovat työntekijä-ymmärrys, yrityskulttuuri, työntekijäkokemus ja asiakaskokemus.

Työntekijäymmärryksellä tarkoitetaan ennen ymmärrystä siitä, mistä ja miten työntekijät motivoituvat.

Jaksossa esitellään kiinnostavia tuloksia Leidenschaftin Siqni-kyselystä, jonka mukaan esimerkiksi organisaation johto motivoituu organisaation innostavasta päämäärästä ja tavoitteesta ja arvomaailmasta, kun taas työntekijät motivoituvat näistä huomattavasti vähemmän.

Muita samalla instrumentilla selvitettyjä ”totuuksia” suomalaisesta työelämästä ovat mm. että työtehtävien mielekkyys on kaikkein tärkein tekijä, työyhteisö on tärkeä ja työpaikalla pitää voida olla oma itsensä. Tämäntyyppisten perustotuuksien ymmärtäminen on pohja yrityskulttuurin  rakentamiselle ja vahvistamiselle.

Organisaation ihmiskäsitys on yrityskulttuurin kulmakivi numero 1. Tämä liittyy mm. siihen, mistä ihmisten uskotaan motivoituvan ja mihin heidän uskotaan pystyvän.

Kulmakivi 2 on yrityksen arvomaailma. Arvot kertovat, miten toimimalla yritys uskoo pääsevänsä asettamiinsa tavoitteisiin. Arvot eivät ohjaa bisnestä vaan ihmisiä. Siksi ne pitää kirjoittaa ihmisille.

Kulmakivi 3 kertoo, miksi yritys on olemassa. Yritykset eivät ole olemassa pelkästään tehdäkseen voittoa vaan niiden tehtävä on mm. ratkaista asiakkaiden ongelmia, tuottaa hyvinvointia tai torjua ilmastonmuutosta.

Kulmakivi 4 kertoo suunnan, mihin yritys haluaa mennä. Se voi liittyä esimerkiksi kasvuun tai maantieteelliseen kattavuuteen. Tärkeää on, että se voidaan pilkkoa erilaisiksi osatekijöistä ja yksittäiset työntekijät löytävät itsensä siitä.

Kirjan neljä osa on laaja, käsittäen noin 150 sivua. Sen otsikko on ”Tekoja, tekoja, tekoja”. Kulttuuri tulee todeksi vasta tekojen kautta.

Kulttuurin merkityksen kokonaisvaltaisuutta alleviivaa se, että Luukka jäsentää tämän kappaleen seuraaviin alakohtiin: valitseminen (rekrytointi ja perehdytys), innostaminen, viestiminen, kuunteleminen kiittäminen, kehittäminen, välittäminen, juhlistaminen ja jakaminen.

Näin on selvää, että kulttuurin kannalta merkitykselliset seikat liittyvät kaikkeen organisaation elämään ja työntekijän työsuhteen elinkaareen. Jaksossa käsitellään myös ajankohtaisia johtamisen ja organisoitumisen keskeisiä trendejä, kuten itseohjautuvuuden, läpinäkyvyyden korostumista.

Kirjan lopussa Luukka korostaa, että intohimoisempi ja tuottavampi työelämä syntyy yrityksissä. Johtajien ja omistajien pitää selvittää, mitkä asiat ovat työntekijöille merkityksellisiä ja selventää, minkälainen kulttuuri auttaa saavuttamaan tavoitteet. Tämän jälkeen kulttuuria tulee systemaattisesti kehittää.

Arviointia

Kirja on erittäin hyvä ja laaja kirja yrityskulttuurin ominaisuuksista ja kulttuurin johtamisesta. Kirja tukeutuu kirjallisuuteen ja vahvoihin yritysesimerkkeihin (esimerkiksi Solita, Vincit, Varusteleka, Trainers House) sekä kirjoittajan työuran varrelta karttuneeseen kokemukseen.

Itse nautin eniten alkukappaleesta, jossa määriteltiin yrityskulttuurin ominaispiirteitä ja merkitystä. Ehkä tämä kappale puhutteli eniten sosiologista tutkijaminääni.

Käytännönläheisemmät kappaleet osoittivat, kuinka yrityskulttuuri ja sen kehittäminen todellakin liittyvät lähes kaikkeen yrityksen tekemiseen ja toimintaan. Kiehtovaa on se, että kaikki lähtee ihmiskäsityksestä ja ihmisistä. Yrityskulttuuri auttaa ihmisiä antamaan parhaansa ja yritys saa vastalahjaksi kilpailukyvyn. Näissä kappaleissa oli paljon johtamiskirjallisuudesta tuttua, mutta ei häiritsevästi.

Kirjan lopussa on hyödyllinen liite, jossa esitetään tiiviisti muutamia viitekehyksiä, joiden avulla yrityskulttuuria voidaan jäsentää.

Lukusuositus monipuoliselle, laajalle ja kiinnostavasti kirjoitetulle kirjalle. Uskon, että kirjasta on hyötyä monelle, joka miettii syntyjä syviä oman organisaationsa kulttuurista ja sen kehittämisestä!

Panu Luukka: Yrityskulttuuri on kuningas. Alma Talent, Helsinki 2019. (toinen painos).

Julkaistu

Lauri Kokkinen (toim.): Hyvinvointia työstä 2030-luvulla – skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä

Hyvinvointia työstä 2030-luvulla

Työelämän muutos tai muodikkaammin sanottuna murros on ollut paljon esillä viime vuosina. Murrospuhe on liittynyt erityisesti digitalisaatioon ja ”neljänteen teolliseen vallankumoukseen”. Marraskuussa julkaistiin Lauri Kokkisen toimittama ja Työterveyslaitoksen tutkijoiden (noin 30 yhteensä) koostama skenaarioraportti Hyvinvointia työstä vuoteen 2030. Koska Työterveyslaitos on työelämän tutkimuksen ”the” organisaatio, on raportti lähtökohtaisestikin kiinnostava.

Kirjassa kuvataan neljä keskeistä työelämää koskettavaa muutosvoimaa, jotka käyn pintapuolisesti läpi seuraavassa.

Ajattelu- ja toimintatapojen muutos

Työikäisen väestön elämä alkaa ylikuumentua kun eri elämänalueiden (työ, perhe, vapaa-aika) merkitys korostuu samanaikaisesti. Toisaalta ylikuumenemista seuraa siitä, että digitaalisuuden myötä elämme jatkuvasti keskellä vuolaita tietovirtoja. Yikuumentuneesta elämästä tulee tiukasti aikataulutettua ja päällekkäisyyksien priorisointia. Jo pidempään arjen puheessa ollut ”ruuhkavuosien” käsite lienee lähellä ylikuumentumisen ajatusta.

Ennakoimattomat globaalit uhat (hyvänä esimerkkinä korona) korostaa muutosvalmiuden tarvetta työelämässä. Kompleksisisia muutoksia ei hallita perinteisillä hierarkkisilla toimintatavoilla. Itseohjautuvuuden tukeminen, yhteisöllisyys ja psykologinen turvallisuus korostuvat.

Sidoksinen riippuvuus ja verkostot tulevat määrittämään aikaisempaa enemmän työtä työtä ja sosiaalisia suhteita. Työtä tehdään aikaisempaa enemmän projekteissa ilman vakituista organisaatiota ja lähiesimiestä. Sidoksinen toimintamalli saattaa altistaa asiantuntijaa systeemin eri osista tuleville häiriöille. Näin työntekijän kuormittuminen kuin myös työkyvyn tukeminen edellyttävät uudenlaisia tapoja ja välineitä.

Muuntuvat työurat yleistyvät. Pitkä työura samassa tehtävässä saattaa olla ansa, jossa työllistymiskyky heikkenee. Itsensä kehittäminen jää yhä enemmän yksilön itsensä vastuulle. Tekemällä oppiminen, yhdessä oppiminen ja vertaisoppiminen korostuvat. Organisaatioissa pitäisi olla varattuna uuden oppimiselle. Elinikäisen oppimisen ajatus tukee työssä pysymistä muuntuvien työurien aikana.

Kehittämisestä ja kehittymisestä tulee keskeinen osa työelämää. Tähän liittyy muun muassa työelämän asiantuntijavaltaistuminen. Erityisesti asiantuntijatyössä työn kehittäminen korostuu ja tähän on myös enemmän mahdollisuuksia. Kehittämisen keskeisyys yltää myös työntekijän identiteetin ja ”ihannetyöntekijän” tasolle. Raportissa todetaan osuvasti, että ”hyvä työntekijä on jatkuvasti päivitetty ja tuloskuntoinen”. Organisaatioissa kehittymiselle tulee luoda yhteisöllisiä rakenteita.

Teknologinen muutos ja työ

Teknologian osalta raportissa pohditaan alustatyötä, automaatiota ja digitalisaatiota. Keskeisiä havaintoja ovat, että teknologialla voidaan korvata ihmistyötä, mutta samalla syntyy uutta työtä. Luovuus ja sosiaalinen älykkyys ovat ihmiselle paras turva ja voimavara muutoksessa.

Digitaalisessa työelämässä työstä jää enenevässä määrin digitaalinen jalanjälki ”työdatan” muodossa. Tätä voidaan hyödyntää tutkimuksessa ja työelämän kehittämisessä. Tietosuojan ja tietoturvan merkitys korostuu.

Algoritmit voivat tulla enenevässä määrin ohjaamaan päätöksentekoa, mikä lisää toiminnan tehokkuutta ja virheettömyyttä. On tärkeää, että tekoälyratkaisujen kehityksessä on mukana sosiaalinen ja eettinen arviointi ja harkinta.

Esineiden internet tulee integroimaan työ- ja toimintaprosesseja. Esineiden lisääntyvän kommunikoivuuden avulla voidaan jo ennalta ehkäistä erilaisten riski- ja vaaratilanteiden syntymistä.

Lisätty ja virtuaalinen todellisuus tulevat hämärtämään työn fyysisiä rajoja. Niiden avulla voidaan esimerkiksi perehtyä työtiloihin tai -tehtäviin ennen työn aloittamista paikan päällä.

Kaiken kaikkiaan teknologian kehittuminen tuo monenlaisia mahdollisuuksia. Keskeistä on kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että työn kuormittavuus saattaa muuttua olennaisesti. Myös työkyvyn tuki- ja palvelujärjestelmät tulee arvioida uudestaan.

Ikääntyvä ja monimuotoistuva työväestö

Työvoimaan liittyviä keskeisiä muutostrendejä ovat ikääntyminen ja monikulttuuristuminen. Ikääntymiseen liittyy paitsi työvoiman ikääntyminen myös ikääntyvän yhteiskunnan myötä lisääntyvät hoivavastuut omaisista.

Työvoiman keski-ikä ei kuitenkaan juuri muutu vuoteen 2040 mennessä, mutta vanhimpien ikäryhmien koko hieman kasvaa ja ikärakenne on lähes pysyvästi vino ikääntyneiden työntekijöiden suuntaan.

Ikärakenteenkin vuoksi hyvän työkykyjohtamisen merkitys korostuu. Työn muuttumisen vuoksi osaamisen ja sen kehittämisen merkitys työkyvyn osa-alueena tulee entistäkin tärkeämmäksi.

Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden määrä lisääntyy. Töitä tehdään yhä useammin monikielisissä työyhteisöissä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että työyhteisöjen moninaisuus, erityisesti etnisyyteen ja sukupuoleen liittyen, on yhteydessä parempaan taloudelliseen menestykseen. Osaaminen moninaisuuden johtamisessa nousee organisaatioiden tärkeäksi menestystekijäksi.

Ilmastonmuutos ja työelämä

Ilmastonmuutos vaikuttaa työelämään, työn turvallisuuteen ja ihmisten työkykyyn. Organisaatiot voivat varautua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin kehittämällä resilienssiä orgsanisaation toiminnan eri tasoilla. Organisaatioiden pystyä varautumaan ilmastonmuutoksen pitkällä aikavälillä ja toisaalta pitää pysyä sopeutumaan nopeasti esiinnouseviin muutoksiin.

Konkreettisia työelämän kannalta olennaisia ilmastonmuutoksen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi yleistyvät nollakelit, sään ääri-ilmiöt, lämpökuormittuminen sekä infektiosairaudet.

llmastonmuutos voi myös aiheuttaa psyykkisiä vaikutuksia (ilmastoahdistusta), jotka on tärkeätä tunnistaa osana työntekijöiden terveyden ja tykyvyn seurantaa.

Yhteiskunnat pyrkivät kestävään kehitykseen. Kestävää kehitystä voidaan tukea erilaisilla työtila- ja sisäympäristöratkaisuilla. Tilat voivat olla muuntojoustavia, yhteiskäyttöön ja jakamistalouteen perustuvia ratkaisuja.

Myös ilmastonmuutos korostaa osaamisen merkitystä. Esimerkiksi rakennusalalla otetaan käyttöön uudenlaisia rakennusmateriaaleja ja -menetelmiä.

Työn tekemisen tavat, organisoituminen ja johtaminen muuttuvat. Arvontuotanto tapahtuu yhä enemmän verkostoissa ja erilaisia  yhteistyömuotoja hyödyntäen. Myös esimerkiksi erilaiset elinkaarimallit, joissa hyödynnetään sensoreita, dataa, tekoälyä ja robotiikkaa, yleistyvät.

Arviointia

Raportti on jäsennelty toimiviin osioihin, visuaaliset elementit ovat onnistuneita ja skenaarioiden käsittelytapa (muutossuunta – skenaario – uhat – toimenpiteet) toimii. Raportille on rakennettu toimiva verkkosivu.

Loppuluvussa todetaan , että työelämän muutos tulee vaatimaan teollistumisen myötä syntyneen pelkistetyn työkykyajatuksen uudistamista.

Raportti on Työterveyslaitoksen tutkijoilta arvokas panos työelämän muutosta koskevaan keskusteluun. Raportin vahvuus on sama kuin Työterveyslaitoksen vahvuus yleisemminkin, eli työelämää koskevien havaintojen perustuminen vankkaan tutkimustietoon. Raportin lähdeluettelo on 15 sivua pitkä. 

Raportissa hyvää on näkökulman laajuus, eikä keskittyminen esimerkiksi teknologian aiheuttamiin muutoksiin. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia työelämään ei nähdäkseni kotimaisessa työelämäkirjallisuudessa ole aikaisemmin näin systemaattisesti arvioitu.

Ensimmäisessä teemassa, koskien ajattelu- ja toimintatapojen muutosta, on mielestäni uudenlaista työelämän muutosta koskevaa yhdistelevää ajattelua. Yleisemminkin raportti pystyy jonkin verran rikkomaan kaavoja ja tavanomaisia tapoja puhua työelämän muutoksesta.

Suosittelen raporttia kaikille, jotka haluavat kompaktisti perehtyä keskeisiin ajankohtaisiin työelämän muutostrendeihin.

Työterveyslaitoksen raportti ja oheismateriaali löytyvät täältä.

PS.

Muita työelämän murrokseen liittyviä raportteja ovat olleet mm. Valtioneuvoston kaksiosainen tulevaisuusselonteko (linkki ja linkki). Lisäksi voidaan mainita Demos Helsingin Työ 2040-skenaariojulkaisu. Varma julkaisi aiemmin tänä vuonna raportin työn murroksesta ja työkyvystä (linkki). Kansainvälisesti mainittavia (teknologiamuutosta painottavia) kirjoja ovat olleet mm. Martin Fordin The Rise of the Robots (ks. esittelyni tästä) ja  Klaus Schwabin kirja Fourth Industrial Revolution (ks. esittelyni tästä).

Lauri Kokkinen (toim.): Hyvinvointia työstä 2030-luvulle. Suomalaisen työelämän kehityksestä. Työterveyslaitos, Helsinki. 

Julkaistu

Sanna Sinikallio (toim.): Terveyden psykologia

Sinikallio

Elinympäristömme ja elämäntapamme ovat monelta osin muuttuneet terveyden kannalta haitalliseksi. Työ ei kuormita enää entisellä tavalla fyysisesti ja luonnollinen liikkuminen vähenee. Digitaalinen yhteiskunta nostaa esiin uusia palautumiseen liittyviä ongelmia. Saamme ruoasta, juomasta ja makeisista energiaa, jota emme kykene kuluttamaan.

Monet terveysongelmat ja sairaudet olisivat vältettävissä terveyskäyttäytymistä muuttamalla. Ihmisten pitäisi liikkua enemmän, tupakoida ja juoda alkoholia vähemmän, syödä suositusten mukaan ja nukkua enemmän.

Vaikka tietoa terveyskäyttäytymisen merkityksestä ja myös elämäntapamuutosten tekemisestä on runsaasti, muutoksia ei tunnu suuressa mitassa tapahtuvan. Sitä, miksi näin on ja millaisissa olosuhteissa muutokset voivat tapahtua käsitellään Sanna Sinikallion toimittamassa kirjassa Terveyden psykologia.

Kirja jakautuu kahteen osaan ja 12 erilliseen artikkeliin. Ensimmäisessä osassa käsitellään perimän yhteyttä terveyteen, persoonallisuutta ja terveyttä, terveyskäyttäytymiseen vaikuttamista, digitaalisia palveluja terveyskäyttäytymisen muutoksen tukemisessa, asiantuntijuutta terveystiedon välittäjänä.

Toisessa osassa teemoina ovat stressi ja sen hallinta, pitkäaikaissairauteen sopeutuminen, kivun psykologia, syömiskäyttäytymisen psykologia, unettomuus ja sen hoito sekä liikunnan psykologia.

Johdannossa esitetään kiinnostava psykologian kehityksen kaari:

Varhaisen psykologiatieteen kehityksen pontimena olivat sodat, terveydenhuollon kehitys, teollistuminen ja koululaitoksen kehitys: hullujenhuoneiden, vankiloiden, sairaaloiden ja koulujen kehittymisen myötä tarvittiin välineitä asukkaiden dokumentointiin ja vertailuun. Varhainen psykologia oli kärjistäen pahoinvoinnin psykologiaa.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa 1900-luvun psykologit olivat kiinostuneita mielisairauksien parantamisesta, yksilöiden tuottavuuden kohentamisesta teollistuvan yhteiskunnan tarpeisiin. Lisäksi oli tarpeen erotella kyvykkäitä ja ei-kyvykkäitä yksilöitä. Toisen maailmansodan jälkeen huomio kiinnittyi mielisairauksien ja pahoinvoinnin (traumat, vammat) arviointiin ja hoitoon.

1950-luvun jälkeen huomio alkoi kiinnittymään hyvinvointiin, kun alettiin tutkia tekijöitä, jotka luovat ja edistävät  inhimillistä hyvinvointia, onnellisuutta, luovuutta ja kukoistusta. 1900-luvun lopulla positiivisen psykologian esiinnousun myötä hyvinvointia edistävien tekijöiden tutkimus korostui edelleen.

Toinen kiinnostava johdantoluvussa esitetty jäsentely (Dahlgren ja Whitehead (1991) kertoi terveyteen kokonaisvaltaisesti liittyvistä tekijöistä:

Terveyteen vaikuttavat monet eri tekijät, kuten ikä, sukupuoli sekä synnynnäiset tekijät. Elämäntyyli sekä sosiaaliset verkostot vaikuttavat niiinikään. Elinoloihin liittyviä tekijöitä ovat maanviljely ja ruoan puhtaus, koulutus, työympäristö, työttömyys, vesi ja puhtaus, terveyspalvelut ja asuminen. Lisäksi terveyteen vaikuttavat yleiset sosioekonomiset, kuttuuriset ja ympäristön olosuhteet.

Kirjan laajasta sisällöstä jäi mieleen erityisesti seuraavat asiat:

Antti Latvalan kirjoittamasta artikkelista ilmenee, että perimän rooli on suuri terveyskäyttäytyisen selittämisessä. Geenit selittävät tyypillisesti noin puolet ihmisten välisistä terveyskäyttäytymisen eroista. Suuresta selitysvoimasta huolimatta terveyskäyttäytymistä voidaan muuttaa ympäristöä muuttamalla. Perintötekijöiden merkitystä on tutkittu paljon korkealuokkaisilla asetelmilla (kaksostutkimukset). Tulokset ovat hyvin sofistikoituja, on pystytty esimerkiksi osoittamaan kuinka perimän merkitys on erilainen vaikkapa tupakoinnin aloittamisen ja sen lopettamisen suhteen.

Christina Hakulisen ja Markus Jokelan artikkelissa kerrotaan, että persoonallisuuden piirteillä on tutkimuksissa havaittu yhteyttä terveyskäyttäytymisen eri osa-alueisiin. Esimerkiksi tunnollisuuden on havaittu järjestelmällisesti olevan yhteydessä parempaan terveyteen. Tunnollisilla ihmisillä on myös korkeampi todennäkäisyys olla parisuhteessa ja tunnollisten parisuhteet kestävät pidempään.

Tunne-elämän tasapainoisuus on myös yhteydessä parempaan terveyteen. Tunne-elämältään tasapainoiset ihmiset myös tupakoivat ja käyttävät vähemmän alkoholia. Tämä johtuu siitä, että tupakointi ja alkoholi ovat keinoja käsitellä vaikeita tuntemuksia.

Ulospäinsuuntautuneisuudelle voi olla sekä kielteisiä, että myönteisiä vaikutuksia terveyskäyttäytymiseen. Sosiaalisuus voi johtaa hakeutumaan seuraan, jossa juodaan enemmän tai toisaalta seuraan, jossa liikutaan enemmän.

Anu Linnansaari ja Nelli Hankonen käsittelevät laajassa artikkelissaan terveyskäyttäytymiseen vaikuttamista tarkastelemalla interventioiden suunnittelua ja arviointia. Interventioiden suunnittelussa keskeistä on ongelman huolellinen analyysi, interventioiden käyttäytymistieteellisen perustan määrittäminen, materaalien suunnittelu, käytännön toteutettavuuden varmistaminen, interventioiden vaikutusten ja prosessien arviointi sekä toimeenpano ja levittäminen. Artikkelissa käydään erittäin laajasti läpi erilaisia terveyskäyttäytymiseen ja käyttäytymismuutokseen liittyviä teorioita sekä interventioiden asetelmia.

Janne Huovilan kirjoittamassa kiinnostavassa artikkelissa tarkastellaan, miten asiantuntija toimii uskottavana terveystiedon välittäjänä. Nykypäivänä tietoa on helposti saatavilla ja asiantuntijaa tiedon lähteenä haastetaan aikaisempaa enemmän. Huovila kertoo, millaisilla tekniikoilla asiantuntija voi lisätä viestintäntänsä uskottavuutta (ja näin vaikuttavuutta). Tekniikoita ovat mm. tiheiden kuvausten luominen, tarinallistaminen ja narratiivinen kääntäminen.

Kaiken kaikkiaan kirja on erittäin hyvä asiantuntijoiden kirjoittama yleistajuinen peruskirja terveyden psykologiasta. Kirjasta tulee hyvin selväksi, kuinka monet eri tekijät vaikuttavat terveyteen ja terveyskäyttäytymiseen. Ja ennenkaikkea: kirjassa myös kerrotaan, millaisisilla tavoilla voidaan vaikuttaa terveyteen.

Kokoomateoksille tyypilliseen tapaan kirjan artikkelit ovat hieman epätasaisia sekä laajuudeltaan että laadultaan. Kirja on kuitenkin erittäin suositeltava lukijoille, jotka haluavat perehtyä ajankohtaiseen teemaan vankkaan tutkimustietoon pohjautuvan materiaalin kautta.

Sanna Sinikallio (toim.): Terveyden psykologia. PS-kustannus, Jyväskylä 2019. 

Julkaistu

Heikki Herlin: Tuollapäin on highway

herlin

Pekka Herlin oli Kone Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, jonka johdossa yhtiö kasvoi monikansalliseksi konserniksi. John Simon on kirjoittanut Pekka Herlinistä kirjan Koneen ruhtinas. Kirja oli hyvä, kertoen yhtiön sekä omistajasuvun tarinan.

Niklas Herlin oli yksi Pekka Herlinin viidestä lapsesta. Hän kuoli 54-vuotiaana äkilliseen sairaskohtaukseen vuonna 2017.  Hänen omaisuutensa arvoksi arvioitiin vuonna 2017 1,4 miljardia dollaria ja hän oli Suomen neljänneksi rikkain ja maailman 1468. rikkain henkilö. Hän toimi toimittajana, tietokirjailijana, kustantajana ja sijoittajana.

Herlinin suku on tunnettu riidasta, joka syntyi kun Kone-yhtiön omistuksesta tehtiin järjestelyjä. Niklas Herlin luonnehti isäänsä sanoilla ”ihmisenä isäni oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika”.

Heikki Herlin on Niklas Herlinin poika, joka on kirjoittanut kirjan isästään. Kirja rakentuu muistoista, Niklas Herlinin julkaisemista kirjoituksista sekä hänen kesken jääneistä muistelmistaan.

Niklas Herlin oli rikkaan perheen boheemi poika. Hän opiskeli Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa, koulukavereihin kuului mm. Abiturientti-kirjan kirjoittanut ja sittemmin itsemurhaan päätynyt Harri Sirola.

Niklas Herlin piti Yhdysvalloista, jossa hän vietti aikaa opiskellen ja matkustellen . Hän teki myös yhteisen road-tripin Yhdysvalloissa poikansa Heikin kanssa. Hän oli kova musiikkifani ja seurasi urheilua.

Hänen toisella lapsellaan Riikalla on Downin oireyhtymä. Herlin tuki merkittävästi kehitysvammatyötä.

Kirjasta saa vaikutelman, että Niklas Herlin oli intohimoinen ja määrätietoinen kirjoittaja ja ehdoton toimittaja. Kirjan viihdyttävimpiä jaksoja on kuvaus toimittajan työstä Kauppalehdessä ja sittemmin free lancerina.

Hän oli alkoholisti, joka kärsi myös masennuksesta. Näin ollen hän kärsi samoista sairauksista kuin isänsä. Hän joutui useita kertoja sairaalahoitoon kaatumisten vuoksi. Lisäksi hän joutui pahoinpitelyn uhriksi.

Kirja oli kiinnostava lukea, koska perheen historia oli jo tuttu Koneen ruhtinas-kirjasta. Kirjan päähenkilö on ”faija”. Kirja kertoi kauniilla tavalla Niklas Herlinin rosoisesta, raskaasta ja kuluttavasta elämästä.

Loppulehdillä Heikki Herlin kiittää kaikkia perheen jäseniä, joka on merkki siitä, että uusi sukupolvi ei kärsi edellisten sukupolvien repivistä riidoista.

Heikki Herlin 2020: Tuollapäin on highway. Kustannusosakeyhtiö Teos. Helsinki. 

Julkaistu

Jouni Tikkanen: Lauma

lauma_tikkanen

Lapsuudessani Pohjois-Satakunnassa tehtiin havaintoja susista niin, että kaupungissa asuva isoisäni oli välillä huolissaan, oliko lastenlapsilla turvallista.

Sain lahjaksi kirjan, joka kertoo susista ja niihin suhtautumisesta Suomessa. Jouni Tikkasen kirja Lauma –  1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa tarkastelee tapahtumia Varsinais-Suomessa, jossa sudet tappoivat vuosina 1880-1881 yhteensä 22 lasta.

Kirjan alkuosassa kerrotaan, tapaus kerrallaan, kuinka susi tulee talojen ja tilojen pihapiiriin, nappaa noin 5-8 vuotiaita lapsia, vie lapset metsään ja syö lapset suihinsa.

Isommat ja vahvemmat lapset pystyivät joissakin tapauksissa puolustautumaan, mutta pienemmillä lapsilla ei ollut mitään mahdollisuuksia.

Tapahtumien jälkeen susia alettiin määrätietoisesti tappaa. Järjestestettiin suuria jahteja, joissa susia saarrettiin ihmisketjuin ja tapettiin.

Susia kohdeltiin julmasti. Sudenpennut tapettiin pesään ja pentuja käytettiin houkuttimina isommille susille. Suunniteltiin erilaisia ansoja, susia myrkytettiin ja  jotkut susien metsästäjät nousivat kansallisiksi sankareiksi.

Jahtien seurauksena susien määrä romahti. 1880-luvulla susia oli Suomessa yli tuhat, mutta 1990-luvun alkuvuosikymmeninä susien määrä laskettiin kymmenissä.

Sudet säilyivät vainon kohteina aina 1970-luvulle saakka, jolloin nouseva luonnonsuojeluaate alkoi voittaa keskiajalta juontuvaa petojen hävittämisen kulttuuria. Suden rauhoittamista koskeva laki hyväksyttiin Suomessa vuonna 1973.

Susi on pitkään ollut yhteiskunnallisen kiinnostuksen kohteena, siitä on tehty tutkimuksia, kuuluisimpana ehkä Erkki ”Susi” Pulliaisen väitöskirja, sekä muita kirjoja ja artikkeleita.

Tikkasen kirja on huolellista työtä. Aineistona on käytetty tutkimuksia, kirkonkirjoja ja muita viranomaislähteitä, karttoja, perimätietoa sekä sanomalehtiartikkeleita. Kirja on tutkimuksellinen, mutta kirjoitustyyli on hyvin kaunokirjallinen.

Kirjan lopussa on tarkat luettelot 1880-luvulla susien surmaamista lapsista sekä samalla ajalla kuolleista susista. Lapsista luetellaan paikkakunta, nimi, ikä, ja lähdetietoja. Susien tappokeinoja ovat mm. ”ampumalla”, ”kirveellä”, ”ansalla”, myrkyllä” ja ”pennut pesästä”.

Kirja on kirjoitettu kiinnostavasti, sillä tarina kulkee myös suden näkökulmasta. Kirjassa kuvaillaan, miten susi hakeutuu uteliaasti erilaisten tuoksujen houkuttelemana pihapiireihin ja miten susi ulvoo epätoivoisena, kun löytää omat pentunsa kuolleina.

Kirjassa on myös kiintoisaa pohdintaa siitä, miten köyhempien vanhempien lapset usein valikoituivat susien vietäviksi. Köyhien talot olivat useammin metsien lähellä, kun taas varakkaampien talot olivat turvallisemmin peltojen keskellä.

Kirjassa on karttoja tapahtumapaikoista, havainnollistavia piirroksia sekä valokuvia sudentappajista.

Kirja oli todella mielenkiintoinen, kertoen siitä, miten suomalaisten suhde susiin on kehittynyt ja minkälaisia tapahtumia tähän on liittynyt. Ehdoton lukusuositus!

Jouni Tikkanen 2019: Lauma –  1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa. Otava, Helsinki. 

Julkaistu

Marko Lempinen ja Jussi Niemi: Elämä oli laiffii

nykanen

Matti Nykänen oli maailman menestynein mäkihyppääjä. Urallaan hän voitti viisi olympiamitalia, joista neljä kultaa. Lisäksi hän voitti 14 maailmanmestaruusmitalia, joista kuusi kultaa. Suomen mestaruusmitaleita tuli 22, joista 13 kultaa. Mäkihypyn maailmancupin voittoja tuli neljä ja osakilpailuvoittoja 46.

Kirja kertoo Nykäsen tarinan lapsuudesta kuolemaan. Nykänen kuoli vuonna 2019 55-vuotiaana haimatulehdukseen. Nykäsen elämä pysyi juuri ja juuri koossa kilpailu-uran aikana, mutta sen jälkeen alkoi pitkä alkoholin, rikkonaisten ihmissuhteiden ja väkivallan kierre.

Selityksenä Nykäsen elämänkululle toimii ensinnäkin neuropsykologinen häiriö ADHD, joka aiheuttaa ylivilkkautta, tarkkaavaisuuden ongelmia sekä itsetunto-ongelmia. Häiriötä ei osattu Nykäsen nuoruudessa samalla tavallla tunnistaa, ymmärtää ja hoitaa kuin nyt.

Toinen selitys on Nykäsen persoonan jakautuminen kahtia, yhtäältä nöyrään, kilttiin ja vaatimattomaan arkiminään ja toisaalta julkisuuden Matti Nykäseen. Roolien välistä ristiriitaa sekä muita mielen ongelmia Nykänen alkoi lääkitä jo varhain alkoholilla.

Menestyksekkään urheilu-uran sisäänkin mahtui jo sen verran kohellusta, että on oikeastaan ihme, että Nykänen saavutti niin paljon kuin saavutti. Paremmalla elämänhallinnalla ura olisi voinut olla pidempi ja mitaleita olisi voinut tulla vieläkin enemmän.

Urheilijana Nykänen oli poikkeuksellinen. Kuten muutkin mestarit, Nykänen  harjoitteli nuorena intohimoisesti. Hänellä oli ylivoimainen ponnistustekniikka.

Menestys toi kuuluisuutta ja rahaa. Tätä kuuluisuutta Nykäsen mieli ei kestänyt ja raha ei pysynyt käsissä.

Nykäsellä oli suuret mahdollisuudet. Kirjassa kerrotaan mm. hänen managerinaan toimineen Keke Rosbergin neuvotelleen Nykäselle lihavan sponsorisopimuksen Pepsin kanssa, mutta Nykänen hylkäsi sopimuksen äkkipikaistuksissaan.

Kirja ei ollut edes puolivälissä kun hyppyura oli ohi ja kirjassa alettiin käsittelemään Nykäsen urheilu-uran jälkeistä elämää.

Uran jälkeinen elämä oli huono-osaisuuden kierrettä nousuine ja laskuineen. Tämän ajan kuvaus kirjassa on niin pitkä ja perusteellinen, että vähempikin olisi riittänyt.

Vuodesta toiseen Nykänen juhlii erilaisissa porukoissa eri puolilla Suomea ja lennähtää välillä etelään tai maapallon toiselle puolelle samoissa merkeissä.

Nykänen ei pääse julkkiksen roolistaan uran jälkeen. Hänet tunnetaan ja tunnistetaan tietysti Suomessa mutta  myös ulkomailla. Ovet avautuvat ja hän saa merkittäviä taloudellisia etuja.

Eräät median edustajat liimautuvat Nykäsen kylkeen  ja kehittävät kyseenalaisen bisneslogiikan, jossa he maksavat Nykäsen matkoja ja raportoivat sitten matkoilla sattuneista toilailuista lehdissään.

Nykänen oli elämänsä aikana naimisissa kuusi kertaa viiden eri naisen kanssa. Hänellä oli kolme lasta.

Kaiken kaikkiaan Matti Nykäsen tarina on äärimmäinen tarina huippu-urheilijan elämänhallinnan puutteista ja mielenterveyden ongelmista.

Nykäsellä ei ollut minkäänlaisia valmiuksia kantaa sitä taakkaa, jota yhtäältä menestys ja toisaalta huippu-uran jälkeisen elämän tyhjyys toi.

Matkan varrella mukana oli paitsi siipeilijöitä, myös auttajia.

Tässä kirjassa on tavallaan dokumentoitu ja koottu yhteen kokonaisuuteen se, mistä olemme vuosien varrella lukeneet lehdistä.

Kirjaa varten on haastateltu  joukko aikalaisia ja myös asiantuntijoita, jotka pohtivat yleisellä tasolla vaikkapa ADHD:n vaikutuksia tai huippu-urheilun psykologiaa.

Kirja jättää lukijalleen lähinnä surullisen olon. Tarinan kertomiseen ei välttämättä olisi tarvittu 388 sivua.

Marko Lempinen ja Jussi Niemi: Elämä oli laiffii. Matti Nykänen 1963-2019. Otava. 

Julkaistu

Juho Saari: Kuuluisan kuoleman varjo


saari

Pohjois-Satakunnassa sijaitseva kotipaikkakuntani Honkajoki on Etelä-Pohjanmaahan kuuluvan Isojoen naapurikunta. Kyllikki Saaren murha tapahtui Isojoella 17.5.1953. Lapsuuden- ja/tai nuoruudenkodistani Kyllikki Saaren suohaudalle on 27,5 kilometria. Haudalla en kuitenkaan ole koskaan käynyt. Vuosien varrella olen lukenut Kyllikki Saaresta kertovia lehtijuttuja sekä Wikipedia-materiaalia. Mitenkään erityisesti en ole tätä tapahtumaa pohtinut tai etsinyt siitä tietoa, mutta perusjutut tiedän.

Toinen yhteyteni teemaan on se, että tällä kertaa on kunnia tuntea itse kirjailija. Ensitapaaminen Juho Saaren kanssa taisi olla vuonna 1995, legendaarisen Stakesin tiloissa Ympyrätalossa Helsingissä. Kun itse suuntasin myöhemmin tutkimuksesta hieman erilaisiin töihin, Juhon tieteellinen ura on jatkunut läkähdyttävän tuotteliaana.  Hän on kirjoittanut tai toimittanut noin 60 kirjaa hyvinvointivaltiota sekä sosiaalipolitikkaa koskevista teemoista. Lähtökohtaisesti ajattelin, että Kyllikki Saaren murhaan liittyvä kirja olisi rönsy Juhonkin laaja-alaisella uralla.

Kyllikki Saaren murhasta (vakiintunut tapa on puhua murhasta, vaikka se ei sitä välttämättä ollut) on olemassa paljon erilaista materiaalia, eikä tarvetta tapahtumia pelkästään dokumentoivalle kirjalle olisi ollut.

Juho lähestyykin aihetta kollektiivisen muistin näkökulmasta. Hän pohtii, miksi pienellä paikkakunnalla vuonna 1953 tapahtunut  17-vuotiaan Kyllikki Saaren murhasta on muodostunut niin vahva jälki suomalaisten mieliiin.

Kollektiivisella muistilla tarkoitetaan kirjassa kollektiivisen muistin institutionalisoitumista sekä yhdessä muistelemista.

Institutionalisoitumisen osalta puhutaan siitä, miten arkistoiminen, uutisoiminen, tallentaminen ja visualisoiminen tai muistomerkkien rakentaminen ylläpitävät kollektiivista muistia.

Sosiaalisen yhdessä muistelemisen tutkimuksessa keskitytään siihen, miten moniulotteisesta ja -tasoisesta tapahtumasta valikoituu muistelun kohteeksi joitakin teemoja ja tapahtumia samalla kun toiset jäävät pois.

Poliisilla on Kyllikki Saaren murhasta valtava määrä aineistoa, johon Juho on päässyt perehtymään. Lisäksi aineistona on käytetty teemasta kirjoitettuja kirjoja, artikkeleita, filmejä sekä internetin keskustelupalstoilla, blogeissa ja Wikipediassa olevaa aineistoa. Onpa Kyllikki Saari noussut myös useiden musiikintekijöiden inspiraation kohteeksi aihetta on käsitelty myös teatteritaiteessa. Kirjan aineistona on myös kyselyaineisto parin vuoden takaa, jolla selvitettiin, miten suomalaiset tuntevat Kyllikki Saaren tapauksen ja ovatko he kiinnostuneita tapahtumasta.

Kirja esittää tapahtumien kulusta tiedossa olevat faktat, jotka selviävät helposti myös esimerkiksi tästä Wikipedia-artikkelista. Koska vain murhaaja tai murhaajat tietävät mitä oikeasti tapahtui, esitetään myös mahdollisia tapahtumien kulkuja sekä käydään läpi epäilyjen kohteena olleita henkilöitä.

No miksi tapahtumasta on jäänyt niin vahvat jäljet suomalaisten mieliin?

Ensinnäkin monipolviset tutkintalinjat ovat herättäneet kiinnostusta. Epäilyjen kohteena oli keskeisiä henkilöitä pienen kunnan asukkaista tai sitten he olivat hieman mystisiä hahmoja. Toisekseen tapahtumaan liittyi keskeisiä mieleenjääviä paikkoja, etenkin suohauta. Kolmanneksi murhan kohteena oli nuori nainen, joka herättää monia tunnereaktioita. Neljänneksi, symbolisella tasolla hyvä ja paha kohtasivat kun uskonnollinen Kyllikki Saari kohtasi väkivaltaisen kuoleman. Viidenneksi, tapahtuman julma väkivaltaisuus järkytti  mieliä.

Jo aikaisempia teemaan liittyviä kirjoituksia lukiessani olen pohtinut, että meno 1950-luvun Isojoella oli melko levotonta. Paikkakunnalla oli liikkuvaa epämääräistä työvoimaa, erilaisista mielenterveysongelmista kärsiviä, runsasta alkoholinkäyttöä ja muuta häiriökäyttäytymistä. Niinpä Kyllikki Saaren murhan tutkintalinjoista löytyi varsin värikästä porukkaa.

Yksi hämmentävimmistä asiaan liittyvistä kollektiivisen muistamisen muodoista liittyi uniin. Poliisin tutkintamateriaalissa on valtavat määrät kuvauksia suomalaisten Kyllikki Saaren murhaan liittyvistä unista. Tapaus on myös innoittanut monia selvännäkijöitä.

Rikostutkinnassa tehtiin monia virheitä ja näitä käydään kirjassa seikkaperäisesti läpi. Ilman virheitä ja nykyaikaisella rikostutkinnan tekniikoilla murha olisi voinut selvitä.

Tapauksessa on monia erikoisia yksityiskohtia, joita lukija jää miettimään. Näitä ovat mm. pitkä aika Kyllikki Saaren katoamisen ja ruumiin löytymisen välillä, haudan merkitseminen, pyörän löytyminen sekä tavaroiden katoaminen, Saaren päiväkirjan ja kirjeiden hävittäminen ja niin edelleen. Nämä kiinnostavat avoimet ja mieleen helposti jäävät yksityiskohdat eittämättä ovat vahvistaneet tapauksen mieleenjäämistä.

Kirjan lopussa pohditaan, minkälaisen elämän Kyllikki Saari olisi voinut elää ilman tapahtunutta. Hän olisi voinut jäädä Isojoella maatalon emännäksi, muuttaa Tampereelle, Vaasaan tai muuttaa Ruotsiin. Vuonna 2020 hän olisi 84 vuotias.

Kirja on kirjoitettu mukaansatempaavasti. Itse luin hieman alle 300 sivua yhdessä illassa ja aamussa. Kirjassa suhtaudutaan Kyllikki Saareen ja hänen läheisiinsä hienotunteisesti. Kirja on tieteentekijän kirjoittama, joka näkyy muun muassa havainnollisina tapahtumaketjujen visuaalisina kuvauksina. Kollektiiviseen muistamiseen liittyvät teoriat ja esitellään mukavan kevyesti.

Lukusuositus on helppo antaa yhteiskunnallisista teemoista kiinnostuneille. Ja kyllä kirja kiinnostaa myös rikoskirjallisuutta lukevia.

Ja täytyy siellä suohaudallakin käydä seuraavalla kerralla kun käy kotipuolessa.

Juho Saari: Kuuluisan kuoleman varjo: Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu? Gaudeamus 2020, Tallinna.